Anna, Anne, Anu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Pyöräilijä Tom Boonen kärähti kokaiinista

Maantiepyöräilyn entinen maailmanmestari Tom Boonen on kärähtänyt kokaiinin käytöstä. Belgialaisviranomaiset vahvistivat asian tiistaina. Boonen antoi positiivisen näytteen kilpailutilanteen ulkopuolella 26. toukokuuta, kolme päivää ennen Belgian ympäriajon alkua.

Poliisi tutki myös pyöräilijän asunnon, mutta laihoin tuloksin. Boonenia ei pidätetty, mutta häntä kuulusteltiin. Tapaus etenee nyt oikeustutkintaan, sillä kokaiinin käyttö on kiellettyä Belgiassa. Sen sijaan antidoping-toiminnasta maan pohjoisosissa vastaava järjestö ei aio ryhtyä toimiin Boonenia vastaan.

Boonen joutui ensimmäisen kerran huume-epäilyjen kohteeksi joulukuussa, kun kokaiinista kärynnyt pyöräilijä Tom Vanoppen väitti Boonenin tarjonneen hänelle huumeita. Myös silloin poliisi ratsasi Boonenin vanhempien talon, mutta ei löytänyt mitään epäilyttävää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  5. 5

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  6. 6

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  7. 7

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  8. 8

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  9. 9

    75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

  10. 10

    Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  5. 5

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  6. Näytä lisää