Keijo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Hiller loisti - mutta jenkit vei jatkopaikan

Sveitsi ei lopulta mahtanut paremmalleen mitään miesten olympiajääkiekon puolivälierässä keskiviikkona. USA päihitti Sveitsin Zach Parisen maaleilla 2-0 (0-0, 0-0, 2-0). USA kohtaa välierässä Suomen.

Peli eteni kaksi erää altavastaajana otteluun lähteneen Sveitsin suunnitelmien mukaan. Sveitsi pystyi pitämään pelin maalittomana ja USA:n tuska kasvoi, kun se ei saanut maalitiliään auki.

Toisen erän alussa USA teki vapauttavan avausmaalin, kun Parise onnistui ajassa 42.08.

Toisen osumansa New Jersey Devilsissä leipänsä ansaitseva hyökkääjä viimeisteli ottelun loppuhetkillä, kun Sveitsi yritti tasoittaa pelaamalla ilman maalivahtia.

- Olin hermostunut koko pelin ajan. Noudatimme kuitenkin taktiikkaamme ja pelasimme viisaasti ilman turhia kiekonmenetyksiä, Parise sanoi.

USA:n maalivahti Ryan Miller pelasi nollapelin 18 torjunnalla. Jotain pelin painopisteestä kertoo se, että Sveitsin maalivahdille Jonas Hillerille kirjattiin puolestaan 42 torjuntaa.

- Hän torjui hyvin, mutta tiesimme, että jossain vaiheessa kiekon on mentävä maaliin, Parise tuumi.

Valmentaja Kruegerin jäähyväiset

Maalivahti Hiller teki toisen erän viimeisellä sekunnilla karmean virheen, kun hän kahmaisi kiekon ilmasta Sveitsin maaliin. Maalia ei silti hyväksytty, koska tuomariston mukaan kiekko ei ylittänyt maaliviivaa ennen erän päätössummeria. Tilannetta tarkasteltiin kuvanauhalta, mutta kuvaa oli vaikea tulkita, sillä Hillerin varusteet estivät näkyvyyttä.

Pian Parisen avausosuman jälkeen USA sai kiekon jälleen maaliin, mutta osuma hylättiin Ryan Keslerin rikottua tilanteessa sveitsiläispelaajaa. Myös Sveitsi oli lähellä maalintekoa, kun kiekko lipui maaliviivalla Sandy Jeanninin vedon jälkeen.

USA-ottelu oli Sveitsin päävalmentajan Ralph Kruegerin viimeinen alppimaan maajoukkueen peräsimessä. Krueger oli työskennellyt Sveitsin luotsina vuodesta 1998 lähtien.

Olympiaturnauksen jälkeen komennon Sveitsin maajoukkueessa ottaa Sean Simpson.

- Minusta meillä ei ole mitään hävettävää. Annoimme kaikkemme, totesi sveitsiläispuolustaja Luca Sbisa.

  • Vancouver2010

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  5. 5

    Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

  6. 6

    Nokialla 18-vuotiasta epäillään tyttöystävänsä murhasta – ”Teon julmuus siirtää murhan puolelle”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  9. 9

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  10. 10

    135-kiloinen maalivahti söi piiraan vaihtopenkillä – seurauksena skandaali ja potkut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  9. 9

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  10. 10

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  4. 4

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  5. 5

    Ähtärin eläinpuiston johtaja: Poika oli päässyt puuaidan yli tai ali – meni susihäkin viereen

  6. Näytä lisää