Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Phelps otti ensimmäisen kultansa Pekingissä

Michael Phelpsillä ei ole tapana miettiä, kun hän ui kilpaa. Tuo kuulemma helpottaa matkantekoa. Sunnuntaina Phelpsin pää taisi olla tavallistakin tyhjempi ajatuksista. Phelps voitti Pekingin olympialaisten ensimmäisen uintifinaalin 400 metrin sekauinnin. Ja tietysti maailmanennätysajalla.

Kultamitali on Phelpsille uran seitsemäs ja ensimmäinen palanen hänen ihmeellisessä kahdeksan kultamitalin Peking-suunnitelmassaan.

Uimisen jälkeen Phelpsin päähän pyrki liikaakin ajatuksia.

- Tunteet nousivat pintaan. Yritin etsiä katsomosta äitiäni, mutten löytänyt, Phelps kertoi.

Mitaliseremoniassa Phelpsin oli vaikea pidätellä kyyneliään. Hän kuunteli käsi sydämellä Yhdysvaltain kansallislaulua. Huulet väpättivät. Kuin palveluksena Phelpsille kansallislaulu töksähti loppumetreillä kesken. Se nauratti Phelpsiä, mutta mitähän mahtoi miettiä katsomossa presidentti George W. Bush?

- Näin presidentti Bushin katsomossa peukut pystyssä ja lippu kädessä. Se oli melko coolia, Phelps sanoi.

Kylmiä väreitä

Loppukilpailu eteni alusta loppuun maailmanennätysvauhtia. Avausosuudella meno oli puolisen sekuntia ME-kyytiä edellä. Selkä- ja rintauinnissa se kasvoi sekuntiin ja vapaauinnissa liki puoleentoista sekuntiin. Phelpsin ja maailman edellinen ennätys oli 4.05,25. Sen hän ui puolitoista kuukautta sitten olympiakarsinnoissa Omahassa. Pekingissä Phelps ui jo lauantai-illan alkuerissä olympiaennätyksen.

Phelps on hallinnut 400 metrin sekauinnin ME-tilastoa vuodesta 2002. Hän on uinut samalla matkalla kahdeksan ME-tulosta putkeen. Tuorein on 4.03,84.

- Halusin 4.03:lla alkavan ajan, mutta ennen kisaa oloni ei ollut kovin hyvä. Sain kokoontumishuoneessa kylmiä väreitä, Phelps kertoi.

Phelps voitti saman lajin myös Ateenan olympialaisissa neljä vuotta sitten, silloinkin olympiaennätyksellä. Ateenassa uitiin taivasalla, ja maailmanennätyksiä syntyi kahdeksan.

Pekingin Vesikuutiossa on katto, jonka alla ME-tehtailu lienee hivenen helpompaa.

Lochte painosti

Phelpsin haastaja ja maanmies Ryan Lochte tiesi jo etukäteen, että voittamiseen tarvitaan täydellinen uinti. Lochte seurasi toisena valtaosan matkasta ja piipahti selkäuintiosuudella kärjessäkin.

- Ryan oli yhtä aikaa 200 metrissä, joten tiesin, että nyt pitää pistää kaikki peliin, Phelps kertasi.

Puolimatkassa Phelps oli jälleen edellä ja liki sekunnin ME-tahtia karussa. Vapaauinnissa Phelps meni yhtäkkiä menojaan. Lochten voimat hiipuivat, ja unkarilainen Laszlo Cseh puristi ohi hopealle.

- Voi kai sanoa, että aloitin liian lujaa. Mutta oli pakko yrittää, Lochte kertoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  7. 7

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: X Factor järjesti Saara Aallolle jättiyllätyksen – tapasi vanhempansa ensi kertaa kuukausiin

  10. 10

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. Näytä lisää