Henri, Henna, Heikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Bäckström onnellinen kisapestistään

Kaksi kautta NHL-jääkiekkoa Minnesota Wildin paidassa kokenut maalivahti Niklas Bäckström on Leijonien ykkösvahti MM-turnauksessa. Bäckström liittyi Suomen vahvuuteen Quebecin harjoitusleirin lopussa ja seurasi katsomosta lauantaina pelatun Kanada-ottelun.

Osallistumislupa MM-kisoihin heltisi vasta Wildin lääkärintarkastuksessa, jossa varmistettiin etenkin ettei Bäckströmin vihoitellut olkapää estä pelaamista.

- Oli siinä muutama mutka ennen kuin sain seuralta luvan lähteä, mutta se on nyt takana.- Nyt pitää keskittyä tulevaan. Ensimmäiset treenit viikon tauon jälkeen on koettu ja ihan hyvä että on päässyt jäälle, Bäckström kertoi.

Suomen joukkue matkasi Quebecistä kisapaikalleen Halifaxiin tiistaina. Leijonat ovat käyneet ahkerasti harjoituksissa, mutta matkapäivä oli moiselta rauhoitettu.

- Jokainen päivä pitää käyttää hyväksi, että pääsee hyvään kuntoon. Lepokin on kyllä tärkeää välillä, pelinälkää uhkunut Bäckström kiteytti.

Kanadan mahtilaji

MM-turnaus pelataan ensimmäistä kertaa lajin emämaassa Kanadassa. Sijainti sopii Bäckströmille mainiosti.

- Omaa lähtöä kisoihin se helpotti paljon. Vain muutaman tunnin lento tänne ja pystyi melkein jatkamaan kautta siitä mihin jäi.

- Eikä tarvitse kaukaloakaan miettiä. Kun pelataan pienessä kaukalossa se helpottaa omaa työskentelyä, Bäckström aprikoi.

Bäckström on kokenut MM-kisat pelaajana kaksi kertaa. Hän edusti Suomea MM-turnauksessa Itävallassa 2005 ja Latviassa vuotta myöhemmin. A-maaotteluita tilille on kertynyt 47 kappaletta debyytin tapahduttua 2001 Tshekissä Zlinissä.

- Varmaan tulee olemaan hienot kisat. Sen näkee jo Kanadan joukkueesta. Kaikki pelaajat jotka ovat olleet saatavilla ovat tulleet mukaan. Kisoista tulee kovatasoiset, varmasti upea asia kaikille.

- Jääkiekko on iso juttu Kanadassa. Sitä ei tajua ennen kuin tulee tänne. Välillä tuntuu että tämä (jääkiekko) on jopa liian tärkeä asia paikallisille. Mutta on hienoa olla jääkiekkoilijana tässä maassa, Bäckström ynnäsi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  3. 3

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Toinen ampumapaikka pudotti Mäkäräisen voittotaistelusta – sai silti tärkeän päänahan

  8. 8

    Kannattaako nyt ostaa auto? Kuka voittaa ja kuka häviää? – Autoliitto vastaa kuumiin kysymyksiin

  9. 9

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  10. 10

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  4. 4

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  5. 5

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  6. 6

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  7. 7

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  8. 8

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  9. 9

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  2. 2

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  3. 3

    Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

  4. 4

    Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

  5. 5

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  6. Näytä lisää