Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Schumacher tuuletti voittoa kuin mestaruutta

Kuluvan syksyyn kuljettajan uransa päättävä Michael Schumacher ei peitellyt riemuaan formula ykkösten Kiinan gp:n jälkeen. Kahdeksatta mestaruuttaan jahtaavat Ferrari-pilotti tuuletti voittoa kuin mestaruus olisi jo ratkennut.

- Tämä oli näistä kauden kolmesta viimeisestä gp-kisasta etukäteen vaikein. Me emme ole yleensä menestyneet täällä, Schumacher tuumi.

Schumacherin paras sijoitus Kiinan gp:ssä ennen sunnuntain kisaa oli 12. sija. Nyt voitto Shanghain radalla nosti hänet MM-sarjan kärkeen tasapistein toiseksi ajaneen Renaultin Fernando Alonson kanssa.

Schumacher johtaa kuljettajien MM-sarjaa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2004 syksyn, jolloin hän voitti seitsemännen mestaruutensa. GP-sarja jatkuu viikon kuluttua Japanissa ja päättyy kolmen viikon kuluttua Brasiliassa. Schumacher on pystynyt voittoon niin Suzukan kuin Interlagosin radoilla.

- Nuo kaksi kisaa sopivat meille paremmin (kuin Kiina), Schumacher arvioi.

Vanhin
vaan ei hitain

Schumacherin mukaan voitto oli enemmän mitä hän odotti Shanghain radalta sen jälkeen, kun Michelinin renkailla ajavat tallit hallitsivat vesikelissä ajettua aika-ajoa. Kuudenteen lähtöruutuun noussut Schumacher oli ainoa Bridgestonen renkaita käyttävä kuski lähtöruudukon kymmenen ensimmäisen joukossa.

- Läksin kisaan sillä asenteella, että yritetään pitää vahingot mahdollisimman pieninä. Olin tyytyväinen jo siihen, kun pystyin pitämään asemat lähdössä. Se oli hyvä enne, kun sitten pystyin ohittamaan jotakin kuljettajia, Schumacher kertaili kisaa.

Schumacher voi ratkaista mestaruuden jo Japanissa, jos voittaa ja Alonso jää pisteittä. Hän on tehnyt loppukaudesta huiman nousun mestaruustaisteluun. Saksalainen oli 25 pistettä Alonson perässä vielä juhannuksensa, mutta viisi voittoa seitsemässä viimeisessä kisassa ovat tehneet hänet mestarisuosikin.

- Olen sarjan vanhin kuljettaja, mutta en onneksi hitain. Tärkeintä on keskittyä omiin tekemisiinsä herpaantumatta ja kyetä tekemään itseään ajatellen oikeita ratkaisuja, Schumacher kuvaili menestysreseptiään. (STT-Reuters)

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

  3. 3

    Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

  4. 4

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  9. 9

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Poikkeuksellinen sotilasrikos Kainuussa – varusmies tarrasi toisen kaulaan ja uhkasi tappaa

  3. 3

    Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

  4. 4

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. Näytä lisää