Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Shefki Kuqi lähdössä Serbiaan

Crystal Palacen ja Suomen A-maajoukkueen hyökkääjä Shefki Kuqi on näillä näkymin maajoukkueen mukana seuraavassa EM-karsintaottelussa Serbiassa. Nelosen Urheiluaamussa pohdittiin lauantaina, että Kuqin osallistuminen olisi epävarmaa turvallisuussyistä.

- Joukkuetta ei ole vielä valittu, joten en edes tiedä, olenko joukkueessa. Jos olen, olen näillä näkymin mukana. Meillä on huipputärkeä ottelu edessä ja karsintojen ratkaisut edessä, joten jokainen pelaaja haluaa olla niissä mukana, Kuqi sanoi.

- Olen ollut tähän mennessäkin kaikissa peleissä kokoonpanossa ja näin haluan olevan myös jatkossa.

Pohdinta Kuqin osallistumisesta pohjautuu siihen, että hän jätti 90-luvun loppupuolella HJK:n euro-ottelun Jugoslaviassa väliin turvallisuussyistä.

- Siitä on jo aikaa ja olin maajoukkueen mukana karsintaottelussa vuonna 2002 Belgradissa. Ei poliittinen tilanne ole sen jälkeen pahentunut, Kuqi muistutti.

- Mutta tietysti aion puhua tilanteesta perheeni kanssa ja myös päävalmentajan kanssa. Katsotaan sitten, mihin päädytään, mutta haluan ilman muuta olla maajoukkueessa mukana ratkaisupeleissä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  8. 8

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  9. 9

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  10. 10

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  6. Näytä lisää