Aslak

Urheilu

Valikko

Urheilu

Hiihtoliitto säästää lomauttamalla työntekijöitä

Hiihtoliitto lomauttaa viisitoista päätoimista työntekijäänsä kuukaudeksi marras-joulukuussa.

Liiton johtokunta päätti asiasta HiihtoSuomi-tapahtumassa Vuokatissa. Johtokunta päätti samalla karsia puolen miljoonan euron verran menoja ensi vuoden budjetista.

- Nämä ovat raskaita päätöksiä, mutta ne oli pakko tehdä, liiton puheenjohtaja Jaakko Holkeri totesi.

Holkerin mukaan Hiihtoliiton kaikkia 42 työntekijää ei lomauteta, koska suurin osa heistä on töissä määräaikaisella työsopimuksella, ja heitä ei voi lomauttaa. Kuukauden lomautuksella syntyy Holkerin mukaan maksimissaan 100 000 euron verran säästöä.

Ensi vuoden budjettiin tulevien menoleikkausten kohdistamisesta keskustellaan johtokunnassa lähitulevaisuudessa.

- Yksityiskohdista päätetään seuraavassa johtokunnan kokouksessa marraskuussa. Siihen kokoukseen toimitusjohtaja tekee asiasta esityksen, Holkeri sanoo.

Holkeri ei ota kantaa siihen, johtaako menojen leikkaaminen henkilökunnan vähentämiseen.

- Katsotaan toimitusjohtajan esitys. Kaikki vaihtoehdot tutkitaan, Holkeri linjaa.

Hiihtoliiton talous on ollut jo tovin kireää. Yhteiskumppaneiden löytäminen ei ole ollut helppoa monista syistä. Niistä yksi on menneisiin vuosiin kohdistuvien dopingepäilyjen saama julkisuus.

- Ja kun on tällainen maailmanlaajuinen rahoituskriisi olemassa, sekään ei kauheasti edesauta uusien sponsorisopimusten saantia. Neuvottelut ovat toki käynnissä, Holkeri linjasi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

  3. 3

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  6. 6

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  7. 7

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

  10. 10

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  10. 10

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä

  3. 3

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  4. 4

    Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

  5. 5

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  6. Näytä lisää