Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

Nirkko purjehti kärkeen Espanjassa

Finnjollalla purjehtiva Tapio Nirkko purjehti johtoon Mallorcan vesillä alkaneessa maailmancupin regatassa. Nirkko purjehti sunnuntaina lähtösijat kaksi ja viisi ja oli tyytyväinen kevätkuntoonsa.

- Perusasiat olivat kunnossa, enkä sortunut suurempiin virheisiin, kotimaassa harjoitellut Nirkko kommentoi.

Hänen kesän päätavoitteensa ovat Finnjollan EM- ja MM-kisat.

Muista suomalaisista 49er-luokan Lauri Lehtinen ja Kalle Torcen ylsivät avauspäivänä 10. sijalle ja Tuuli Petäjä jatkaa purjelaudallaan kisaa 15. sijalta. Naisten Star-luokassa kaksikko Hanna Saari-Mikaela Wulff on 18. sijalla.

Laser Radial -luokassa Sari Multala ei päässyt parhaaseen vauhtiinsa kevyessä tuulessa ja on 23. sijalla.

- Päivä oli hyvä muistutus siitä, kuinka pienet tasoerot huipulla ovat. En saanut päästäni irti riittävästi: ensimmäisessä lähdössä olin liian myöhässä linjalla ja toisessa valitsin täysin väärän reitin, Kreikassa harjoitellut Multala suomi itseään.

Hänen kesäkauden pääkisansa on heinäkuun lopussa Japanissa purjehdittava MM-regatta. Sitä varten hän suuntaa Japaniin harjoittelemaan jo toukokuussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Kaisa Mäkäräiseltä upea nousu – taisteli palkintokorokkeelle!

  8. 8

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kaksi ihmistä löytynyt surmattuna autosta Houtskarissa

  2. 2

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. Näytä lisää