Toni, Anton, Antto

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ruotsalaispelaaja lateli törkeyksiä Jarkko Ruudusta

Suomi ja Ruotsi kohtaavat kaukalossa vasta maanantaina, mutta sanasota alkoi nyt. Ruotsalainen haukkui törkeästi Jarkko Ruudun.

Suomen alivoimaspesialisti Ruutu ei ole kaukalossa tavannut kerätä kavereita, vihollisia on jäänyt taakse sitten sitäkin pitempi rivi.

Yksi heistä on ruotsalaiskiekkoilija Jonathan Hedström. Hän haukkui Ruudun poikkeuksellisen kovin sanakääntein.

- Hän ei ole erityisen älykäs... Tiedättehän, hissi ei mene ihan ylös asti, Hedström latasi hockeykanalen.se:n haastattelussa.

Hedströmin Ruutu-kauna juontaa juurensa vuoden 2004 MM-kisoihin. Ruotsi voitti turnauksessa Suomen maalein 2-1 ja ratkaisumaalin laukoi juuri Hedström. Kuhina alkoi, kun Ruutu otti homman haltuun.

- Kamppailin hänen veljensä Tuomon kanssa, ja sitten se apina tuli minun perääni. Hän halusi hakata minut kuoliaaksi.

Kopu jatkui vielä myöhemmin, kun kaksikko sattui asumaan turnauksen aikana samassa hotellissa.

Nykyisin Hedström ei enää kuulu olympiatason Tre Kronor -ryhmään, mutta kaunaa hän tuntuu edelleen kantavan. Samassa haastattelussa Hedström vastasi myöntävästi toimittajan kysymykseen, onko Ruutu tyhmin kiekkoilija, jonka hän on tavannut.

Maanantaina saataneen Ruudun vastaus - kaukalossa. Laitahyökkääjä iski kertaalleen kiekon verkkoon jo Valko-Venäjä-ottelussa.

Mutta ennen Ruotsia pitää vielä hoitaa Suomen aikaa lauantaina kello 7 aamulla alkava Saksa-ottelukin kunnialla. Mikäli Leijonat voittaa Saksan, ratkaisee maanantain Ruotsi-ottelu sen, kumpi naapurimaista menee suoraan olympiaturnauksen puolivälieriin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  3. 3

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  6. 6

    Leo-Pekka Tähti ja säkenöivän kaunis Sandra-vaimo Urheilugaalassa: ”Mun silmissä oma mies on Vuoden urheilija”

  7. 7

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  8. 8

    Kalle Palander ja Riina-Maija-vaimo juhlivat villisti Mika Häkkisen häissä: ”Karmea krapula oli”

  9. 9

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  10. 10

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  6. 6

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  2. 2

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  3. 3

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  4. 4

    Janni Hussi saapui Urheilugaalaan paljastavassa pitsiunelmassa – ”Tahdoin räväyttää”

  5. 5

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  6. Näytä lisää