Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jarkko pääsee Pariisissa vuorineuvosten palkoille

Jarkko Nieminen palaa taas huomenna töihin. Tällä kertaa hänellä on keikka Pariisissa, Ranskan avoimessa tennisturnauksessa.

Edessä on tuottoisa työpäivä, sillä Jarkon tilille napsahtaa vähintään 12500 euroa - kävi ensimmäisen kierroksen ottelussa isäntäman Nicolas Escudea vastaan kuinka tahansa.

21-vuotias Nieminen on hinannut kaikessa hiljaisuudessa tulonsa vuorineuvosten tasolle. Huomisen jälkeen Niemisen pelkät ottelupalkkiot tänä vuonna ovat 215380 euroa (n. 1, 29 mmk), eikä vielä olla edes kesäkuussa.

Koko urallaan, eli lähinnä kahden viime vuoden aikana Nieminen on iskenyt palloa jo noin 655000 euron arvoisesti. Jarkko voi pelata huipulla vielä kymmenisen vuotta, jos säästyy vammoilta. Siinä ajassa kerää jo melkoisen pesämunan.

Jarkko ei hiisku rahapalkkioistaan koskaan mitään. Hän korostaa kunnianhimon ja rakkauden tennistä kohtaan olevan tärkeämpiä motivaattoreita kuin eurot.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  6. 6

    X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

  7. 7

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  8. 8

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

  9. 9

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  6. Näytä lisää