Laura

Urheilu

Valikko

Urheilu

Teppo Nummisella tunteellinen paluu kaukaloon

Buffalo voitti Teppo Nummisen paluuottelun kunniaksi Bostonin 3-0. Kauden ensimmäinen ja uran 1315. NHL-ottelu jää Nummisen mieleen pitkäksi aikaa.

Buffalolle runkosarjan viimeinen ottelu oli merkityksetön, koska joukkue oli menettänyt jo mahdollisuuden pudotuspeleihin, mutta Nummiselle peli oli henkilökohtaisesti erittäin merkittävä.

- Hieno päivä, oli mahtavaa olla pelaamassa mukana, Numminen hehkutteli puhelimessa ottelun jälkeen lentokentällä.

- Joukkuekaveritkin naureskelivat, että aikamoinen äijä, kun tekee paluun kymmenen kuukauden tauon ja sydänleikkauksen jälkeen.

Nummisen paluu ison sydänoperaation jälkeen venyi odotettua pidemmälle, eikä ollut ollenkaan varmaa, pelaako hän tällä kaudella lainkaan.

- Vähän oli vaikea keskittyä välillä peliin, kun kaikki tapahtuneet jutut kävivät mielessä.

Buffalo vapautti Nummisen vihdoin viime tiistaina loukkaantuneiden reservistä. Valmentaja Lindy Ruff otti veteraanin vihdoin mukaan runkosarjan päätöspeliin. Numminen hyppäsi peliin ruotsalaispuolustaja Henrik Tallinderin parina.

Ensimmäinen syöttö napsahti millintarkasti hyökkääjän lapaan - niin kuin aina ennenkin. Numminen istui vaihdon jälkeen vaihtopenkille, hiukset peliä varten ajettuna ja parta trimmattuna. Teppo oli tullut takaisin.

- Todella hienoa nähdä Numminen takaisin kaukalossa. Voi vain kuvitella, mitä hänen mielessään tällä hetkellä liikkuu, ottelun selostajat totesivat.

Numminen pääsi kaukaloon 16 minuutiksi ja laukoi kerran kohti Bostonin maalia. Ottelun sankariksi nousi hattutempun viimeistellyt Thomas Vanek.

- Peli parantui loppua kohden. Olo oli vähän samanlainen kuin työsulun jälkeen. Sellaista luistelukestävyyttä ei kuitenkaan vielä ole.

Numminen ei usko, että hän lupaavasta paluupelistä huolimatta pelaisi Kanadan MM-kisoissa.

- On vaikea kuvitella, että olisin MM-kisoissa sellaisessa huippukunnossa, että pystyisin auttamaan joukkuetta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  2. 2

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. 6

    Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

  7. 7

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  8. 8

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  9. 9

    Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

  10. 10

    Turistit hylkäävät lomaparatiisi Gambian – paitsi suomalainen Mariann: ”Emme lähde minnekään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  9. 9

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  10. 10

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  2. 2

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. Näytä lisää