Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kahden maan bandyveljekset

Pekka ja Janne Rintala pelaavat jääpalloa samassa seurassa: ruotsalaisessa Kalixissa. Veljekset asuvat saman katon alla, mutta maajoukkue on eri.

22-vuotias Pekka edusti Suomea eilen Moskovassa päättyneissä miesten MM-kisoissa. Kaulaan ripustettiin pronssimitali.

Viisi vuotta nuorempi pikkuveli Janne ahkeroi pronssia toissa pyhänä päättyneessä alle 19-vuotiaiden MM-turnauksessa.

Bandyperhe on lähtöisin Oulusta. Isä Ari Rintalan seura oli perinteikäs OLS.

1980-luvun lopussa Ari loikkasi Perämeren toiselle puolelle Kalixiin.

Sitten seurasi muutto Göteborgin lähelle Kungälviin. Sieltä Ari ja äiti Raija palasivat 1995 Kalixiin.

Norrbottenissa sijaitseva pikkukaupunki saattoi ylpeillä välillä pääsarjatason seuralla. Nyt Kalix pelaa toiseksi korkeimmalla tasolla Allsvenskanissa.

Pekka ehti syntyä Oulussa ennen maisemien vaihtoa. Ehkä se sai hänet valitsemaan Suomen sinivalkoisen edustusasun.

Lyhyt juttutuokio tosin paljasti, että isoveli tulee paremmin toimeen ruotsin kielellä. Ihmekös tuo, kun on asunut lähes koko elämän naapurissa.

- Mutta olen tuntenut itseni aina suomalaiseksi. Etsimme telkkarista aina lätkäkisojen aikaan suomalaiset kanavat. Oli ihanaa mennä 1995 kouluun, kun Leijonat voitti Globenissa kultaa, Pekka hehkutti Moskovasta.

Pikkubroidi Janne oli silloin vasta viiden vanha. Hän sai MM-pronssinsa skandaalinkäryisissä tunnelmissa. Venäjä löysäili ja jätti Söderhamnissa pelatuissa kisoissa isännät pronssimatsiin.

- On totta, että äiti, isä ja suku ovat kotoisin Suomesta. Minä olen kuitenkin syntynyt Kalixissa ja asunut täällä koko ikäni, Janne perusteli iltapäivälehti Aftonbladetissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

  3. 3

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  9. 9

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  10. 10

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

  3. 3

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  6. Näytä lisää