Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Painivalmentaja taltutti lentokonehäirikön

Ex-painija ja painivalmentaja Juha Virtanen, 38, joutui turvautumaan painiotteisiin lentokoneessa, kun juopunut turisti uhkasi muiden matkustajien turvallisuutta.

Virtanen lensi 21. syyskuuta Finnairin koneella Helsingistä Pekingiin kreikkalais-roomalaisen painin MM-kisoihin. Virtasen ja hänen matkakumppaniensa takana istui ryhmä liettualaisia turisteja, jotka nauttivat matkan aikana runsaasti alkoholia, potkivat tuolien selkämyksiä ja pitivät meteliä.

- Heräsin kamalaan meteliin, kun liettualaiset rupesivat hakkaamaan toisiaan, Virtanen muisteli uhkaavaa tilannetta eilen.

Yhdeltä miehistä tuli lyömisen takia verta nenästä. Virtanen meni aggressiivisimmin käyttäytyvän miehen luokse.

- Otin käsistä kiinni ja pyysin englanniksi häntä rauhoittumaan. Mies yritti lyödä minua saman tien, joten otin hänestä pienen otteen. Kun mies vielä maassakin yritti koko ajan lyödä, jouduin häntä sen verran puristamaan, että lyöminen loppui. Häneltä lähti sitten taju pois, Virtanen selvitti.

Henkilökunta palkitsi Virtasen vuolaiden kiitosten lisäksi 60 euron lahjakortilla. Virtasen mielestä oli onni onnettomuudessa, että koneessa oli paini-ihmisiä.

- Siinä oli pieniä lapsiakin ympärillä. Jos me emme olisi olleet siellä, ei tiedä, mitä olisi tapahtunut.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  8. 8

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  9. 9

    Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

  10. 10

    Vilauttelusta tunnettu Täydellinen nainen Joanna, 37, paljasti jälleen lähes kaiken – harmistui ”rumasta” alusvaatevalinnasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta leviää valeuutisia sosiaalisessa mediassa – Viranomainen varoittaa vääristä tiedoista

  3. 3

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  6. Näytä lisää