Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

"Näytämme, mistä Suomi-poika on tehty"

Suomen vaarallisimpiin hyökkääjiin USA-pelissä kuulunut Tuomo Ruutu uhkui hyvää mieltä välipäivän harjoituksen jälkeen.

- Hyvältä tuntuu. Olemme menneet joukkueena eteenpäin koko ajan.

Välierässä vastaan asettuvaa venäjää Ruutu on tiirannut televisiosta ja pitänyt näkemästään.

- Parhaimmillaan Venäjä pelaa todella näyttävää kiekkoa, jota on siisti katsella.

- Venäjä pitää kiekkoa hyvin ja siksi meidän on oltava aloitteentekijä ja pidettävä itse kiekkoa. Jos pidämme heidät irti kiekosta ja saamme pelin Venäjän päätyyn, missä he eivät ole parhaimmillaan, he voivat turhautua, Ruutu sanoi.

- Venäjä on pelannut hyvin, mutta on voitettavissa. Kun saadaan kiekkoja syvälle heidän alueelleen ja myllyjä sinne, mahdollisuuksia on.

- Nyt on sellainen olo, että haluamme voittaa. Näyttää, mistä Suomi-poika on tehty, Ruutu sanoi.

Ruutu sivalsi näyttävästi USA-ottelun avausmaalin. Maalissa oli häivähdys siitä Ruudusta, jonka soolomaali hiljensi Air Canada Centren Torontossa maailmancupin finaalissa.

Ruutu on päässyt surullisen pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen omalle huipputasolleen.Vuoden takaiset Latvian kisat, joiden jälkeen Ruutu väläytti jopa uransa lopettamisen mahdollisuutta, ovat pelkkä muisto enää.

- Nautin sielläkin pelaamisesta, mutta se oli vaikeampaa, koska pelituntuma oli niin heikko. Olin ollut käytännössä 2,5 vuotta pelaamatta, pakkohan sen oli näkyä.

- Nyt tuntuu, ettei tarvitse kentällä miettiä koko ajan miljoonaa asiaa. Asioita tapahtuu luonnostaan, Ruutu arvioi.

Ruudun ketju, jossa keskellä pelaa Mikko Koivu ja toisessa laidassa Tomi Kallio, on noussut yhdeksi Suomen ratkaisukentistä.

Välierässä Venäjää vastaan ketjulta ja Ruudulta on lupa odottaa ratkaisuja.

- Toivottavasti onnistumisia tulee. Aina maalia yritetään tehdä, mutta ei niitä kannata liikaa miettiä. Siitä tulee vain puristusta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  4. 4

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. 6

    Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

  7. 7

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  8. 8

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  9. 9

    Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

  10. 10

    Ikionnelliselta Krista Pärmäkoskelta kova lupaus: ”Kulta on tiistaina lähellä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  4. 4

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  5. 5

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  6. Näytä lisää