Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

Venäjä näytöstyyliin jatkoon

Jos Suomi voittaa huomenna USAn, tulee välierässä vastaan todellinen karhu: Venäjä, joka eilen murskasi puolivälierässä Tshekin 4-0.

Ja millä tavalla.

Jevgeni Malkinin hämmästyttävä soolomaali sai täyden Hodinka-areenan haukkomaan henkeään. Ääritaitava esitti veret seisauttavia temppuja kujin liukuhihnalta.

Isäntämaa Venäjä on järjestänyt Moskovassa sellaisen taitojääkiekon näytöksen, ettei paremmasta väliä. Joukkueesta huokuu ensimmäistä kertaa vuosiin oikeanlainen itsetunto. Myös ennen hajanainen viisikkopeli on parantunut turnauksen edetessä.

- Tämä oli iso voitto koko maalle, puolustaja Sergei Gontshar sanoi.

Venäjällä juhlitaan Voiton päivää, toisen maailmansodan päättymisen muistopäivää. Kansallistunne on tällä hetkellä koko maassa huipussaan, mutta pelaajat eivät vielä juhli mestaruutta.

- Voimme parantaa vielä paljon. Voimme ampua enemmän, pelata suoraviivaisemmin, Gontshar sanoi.

- Puolustuspelikin on parantunut, mutta kaikkien pitää puolustaa ja kaikkien pitää hyökätä. Gontsharin mukaan on aivan sama, kumman Venäjä kohtaa välierässä: Suomen vai USAn.

- Kaikki on voitettava, jos aikoo mestariksi. Suomi on aina hyvä. Sillä on hyvä pelitapa ja hyvä maalivahti. Meidän on oltava tarkkoja ja pelattava omaa peliämme.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  4. 4

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    HS: Suomalainen tislaamo lähetti liian vahvaa tavaraa juhlaliköörikisaan – ”Peiliin on vain katsottava”

  9. 9

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  10. 10

    Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

  4. 4

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. Näytä lisää