Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Pitkämäki: Voittoon tarvitaan 88-90-metrinen

Tero Pitkämäki on erilaisessa tilanteessa kuin vuosi sitten. Vuosi sitten Osakasta odotettiin varmaa voittoa, jos Pitkämäki vain pysyy samalla tasolla kuin koko kesän. Nyt Pitkämäeltä vaaditaan voittoon kauden paras heitto.

- Luulen, että se voittotulos tulee olemaan 88-90 metrin luokkaa, Pitkämäki sanoo.

Mitaliin vaaditaan Pitkämäen arvion mukaan 87-metrinen heitto. Hänen kauden parhaansa on 87,70. Andreas Thorkildsenin kauden paras on 87,73. Nämä miehet ovat kilpailun ylivoimainen ykköspari, jotka ovat kuitenkin alkukaudesta olleet piilossa, kenties tarkoituksella.

Kilpailun mustana hevosena suomalainen pitää Liettuan Vadims Vasilevskisiä. Sen sijaan kauden kärkitulosta (89,02) hallussaan pitävä Jarrod Bannister ei vakuuta Pitkämäkeä.

- En jaksa uskoa, että hän pystyy toistamaan tuollaista suoritusta.

Mutta ennen kuin mitaleista heitetään, edessä on karsinta. Raja on 82,50 ja alkamisaika on torstaina aamuyöstä Suomen aikaa.

- Se voi kuulostaa helpolta jutulta, mutta ei todellakaan ole sitä, sanoo Pitkämäki ja valittelee, että karsintaan on paljon vaikeampi löytää kunnollinen lataus kuin finaaliin.

Osakassa karsinta oli koitua Teron kohtaloksi. Hän ei saanut karsintarajaa rikki, mutta pääsi finaaliin tuloksen perusteella. Ja voitti.

- Kyllä siitä on yritetty ottaa opiksi. Silloin ei esimerkiksi heitetty yhtään treeniheittoa ennen stadionille menoa. Nyt tehdään, Pitkämäki sanoo.

Osakan karsinnan jälkeen Teron valmentaja Hannu Kangas näytti suojatilleen videolta tämän parhaita heittoja. Tarkoitus oli iskostaa Teron päähän ajatuksia vain onnistuneista suorituksista.

- Voit uskoa, että tässä on viime ajatkin katseltu juuri niitä onnistuneita suorituksia.

Jotta nyt kävisi samalla tavalla kuin Osakassa?

- Juuri niin.

Juha Niemi, Peking

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  10. 10

    Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. Näytä lisää