Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

Namika Lahdelle koriskauden ensimmäinen tappio

Namika Lahti kärsi Korisliigassa kauden ensimmäisen tappionsa, kun Espoon Honka otti maanantain ainoassa liigapelissä 76-66 (38-32) -kotivoiton.

Lahtelaisten tappion jälkeen Joensuun Kataja on sarjan ainoa puhtaan pelin joukkue.

Namika Lahti pelasi maanantaina laveammalla materiaalilla, mutta Hongalta löytyi etenkin aloitusviisikosta enemmän tehoja. Honka karkasi alussa 13-2-johtoon. Namika Lahti pääsi peliin mukaan ja johtoonkin toisella neljänneksellä, mutta jakson puolivälistä lähtien johto pysyi Hongalla.

Peli eteni muutaman korin kotijohdossa, eikä Namika Lahti päässyt viimeiselläkään jaksolla neljää pistettä lähemmäs.

- Lahti taisteli hyvin, eikä tehnyt pelistä meille helppoa. Peluutin vain seitsemän miehen rotaatiota, mikä ei sekään helpottanut pelaamistamme. Meillä oli hyökkäyspäässä vaikeuksia, mutta puolustus oli hyvä, tiivisti Hongan valmentaja Mihailo Pavicevic.

Hongan tehotrion muodostivat yhdysvaltalaispelurit, kun Akeem Scott heitti 21 pistettä ja Monte Cummings sekä Ben Perkins 17 pistettä mieheen.

- Hongan hyvä puolustus ratkaisi pelin. Sähläsimme hyökkäyksissä ja hukkasimme liikaa palloja, murehti Namika Lahden valmentaja Sami Toiviainen joukkueensa 23 pallonmenetystä.

Vieraista kaksinumeroisiin korilukemiin ylsivät Sami Pekkola 18:lla, Bilal Abdullah 13:lla ja Melvin Tyler kymmenellä pisteellä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. 6

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  7. 7

    Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

  8. 8

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  9. 9

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  10. 10

    Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. Näytä lisää