Torsti

Urheilu

Valikko

Urheilu

Rajala voitti Euroopan cupin suurpujottelun

Jukka Rajala jakoi alppihiihdon Euroopan cupin suurpujottelun voiton itävaltalaisen Patrick Bechterin kanssa tiistaina Hinterstoderissa. Sekä Rajala että Bechter saivat kahden laskun yhteisajaksi 2.30,61. Avauskierroksella Rajala oli lähes puoli sekuntia Bechteriä jäljessä.

Maailmancupissa Rajala ei ole tällä kaudella yltänyt pisteille sinnikkäästä yrityksestä huolimatta. Hinterstoderissa hän sai laskunsa kuntoon ja hykerteli tyytyväisyyttään.

- Jo oli aikakin. Kyllä nyt putosi apina harteilta. Eka lasku oli sellainen perusveto, oli kohtia, joissa olisi voinut mennä vielä paremminkin. Toisessa laskussa oli vähän ongelmia, enkä olisi uskonut että se meni niin hyvin. Hienoa, että tulosta tulee, vaikkei tuntuma laskemiseen edes ollut paras mahdollinen, Rajala kertoi.

Keskiviikkona hän osallistuu Hinterstoderissa Euroopan cupin pujotteluun.- Huomenna lähdetään tykittämään täysillä pujotteluun. Toivottavasti Jouni Kaitalan polvi on niin hyvässä kunnossa, että hänkin pääsee starttaamaan, Rajala toivoi.

Bechter ylsi viime viikonloppuna maailmancupin suurpujottelussa kahdeksanneksi, Rajalan kisa päättyi Adelbodenissa keskeytykseen jo avauskierroksella. Rajala tähyää yhä Torinon olympiarinteille. Melko kovatasoisen Euroopan cup -kilpailun voittaminen antaa valitsijoille purtavaa.

- Se oli hieno suoritus. Jukan kunto on selvästi nousussa. Harmi, että suurpujottelun maailmancupissa ei enää ole kilpailuja ennen Torinoa, jotta mies pääsisi vielä näyttämään taitojaan niissäkin kisoissa. Euroopan cupin taso on alppihiihdossa joka tapauksessa niin korkea, että tämän pitäisi riittää näytöksi, Hiihtoliiton alppilajien lajijohtaja Janne Leskinen arvioi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  5. 5

    10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

  6. 6

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  7. 7

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  10. 10

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  5. 5

    10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

  6. Näytä lisää