Kyllikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Pereirolle tuplavoitto?

Ranskan ympäriajon voittaminen kahdesti ei vielä sinänsä ole historiallinen teko, sillä yhdysvaltalainen Lance Armstrong sotki urallaan seitsemästi voittoon maantiepyöräilyn arvostetuimmassa kilpailussa.

Espanjan Oscar Pereirolla on kuitenkin mahdollisuus saada kaksi Tour de Francen titteliä samana vuonna tai jopa saman kuukauden aikana. Ja se olisi ainutlaatuinen juttu.

Näin käy, jos yhdysvaltalainen välimiesoikeus toteaa Floyd Landisin syyllistyneen dopingrikkomukseen viime vuoden Tourilla. Välimiesoikeus antanee päätöksensä lähiviikkojen aikana. Jos Landis todetaan syylliseksi, tullee hänestä Ranskan ympäriajon 104-vuotisen historian ensimmäinen voittaja, joka menettää tittelinsä. Samalla yhdysvaltalaiselle mätkäistään kahden vuoden kilpailukielto.

Landis, 31, voitti viime vuoden kilpailun 57 sekunnin erolla ennen Pereiroa, mutta hän antoi kilpailun aikana testosteronia sisältäneen dopingnäytteen. Oikeudessa Landis on todistellut syyttömyyttään Yhdysvaltain antidopingtoimikuntaa USADA:a vastaan, joka ei ole hävinnyt vielä yhtäkään valitustapausta tuomioistuimessa.

- Heitä vastaan ei ole aiemmin taisteltu kunnolla. Minun osaltani tämä on tullut maksamaan jo kaksi miljoonaa dollaria, Landis kertoi.

- Jos he tuomitsevat minut syylliseksi, heidän täytyy sepittää jotain, kohupyöräilijä jatkoi.

Pereirokaan ei selvinnyt viimevuotisesta kilpailusta ilman pientä dopingjupakkaa. Espanjalainen antoi ympäriajon yhteydessä astmalääke salbutamolia sisältäneen näytteen, mutta Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI vapautti pyöräilijän dopingepäilyistä.

Myös tämänvuotisen kilpailun ennakkosuosikkeihin lukeutuva Pereiro on kisassa neljän päivän jälkeen sijalla 25. Eroa kärkeen on vain vajaa minuutti. Kilpailijoiden todelliset voimasuhteet nähdään vasta lauantaina, kun karavaani aloittaa urakoimisen vuoristossa.

Toni Heinonen

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. 6

    Rekkapalo katkaisi liikenteen Turun moottoritiellä Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  9. 9

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  10. 10

    Nämä kuvat kertovat suomalaisesta rehellisyydestä – olympiapomoja yritettiin hurmata solmioneuloilla ja suklaalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  6. 6

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  7. 7

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  8. 8

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  3. 3

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  4. 4

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  5. 5

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  6. Näytä lisää