Jutta

Urheilu

Valikko

Urheilu

Räikkönen kuudes Ranskan aika-ajossa

Ferrarin Michael Schumacher ja Felipe Massa piristivät formula ykkösten Ranskan gp:n ennakkoasetelmia aika-ajon kärkisijoilla. Schumacher ajoi paalulle 0,017 sekunnilla ennen Massaa. Kolmanteen lähtöruutuun jäänyt kuljettajien MM-sarjaa johtava Renaultin Fernando Alonso jäi saksalaiselle 0,2 sekuntia.

Schumacher lähtee kilpailuun MM-sarjan kakkosena 19 pisteen päässä Alonsosta. Kun sarjaa on ajamatta seitsemän osakilpailua, voitto ja Alonson kukistaminen pitäisi 37-vuotiaan saksalaispilotin vielä mukana mestaruustaistelussa. Paalupaikka oli Schumacherin uran 68:s.

Eilen Schumacherilla oli onnea matkassa. Hänen ajokkinsa syttyi harjoituksissa tuleen, kun yksi rungon suojalevyistä ylikuumeni varikkokäynnillä. Palo sammutettiin nopeasti ja auto oli kunnossa aika-ajossa, jossa Schumacher oli Bridgestonen renkaan turvin omaa luokkaansa.

- Suuret kiitokset mekaanikoille. He tekivät hienoa työtä, Schumacher kiitteli.

McLarenin Kimi Räikkösen ajokki jäi perjantain harjoituksissa elektroniikkamurheiden takia radalle. Eilen kaikki toimi, mutta aika-ajosta irtosi vain kuudes sija, 0,7 sekuntia kärjestä. Vuosi sitten Räikkönen oli Magny-Coursin radalla toinen. Sijoituksen uusiminen sunnuntaina on mahdollista.

- Viimeisen aika-ajojakson ensimmäisellä nopealla kierroksella tein pienen virheen. Ilman sitä aika olisi voinut olla ehkä vähän parempi. Silti vauhti olisi tuskin riittänyt edes Toyota-kuskien lyömiseen. Auton säädöissäkään ei ollut sanan sijaa, Räikkönen kuvaili vauhtiaan.

Räikkösen ja aika-ajon kärkikolmikon väliin kiilasivat Toyotan Jarno Trulli (4:s) ja Ralf Schumacher (5:s).

Räikkönen: "Kilpailu kertoo renkaiden erot"

Nousu kärkitaistoon sunnuntaina ei ole Räikköselle helppoa. Hän ja Alonso olivat ainoat Michelinin renkailla ajavat kuljettajat aika-ajon kuuden parhaan joukossa. Kun radan lämpö oli lauantaina plus 54 astetta ja ilma 33 astetta, japanilaisvalmistajan renkaat vaikuttivat toimivan paremmin kuin ranskalaisen rengasjätin renkaat.

- Renkaiden suhteen tilanne nähdään lopullisesti vasta kilpailussa. Bridgestonen rengas on yleensä toiminut hyvin 2-3 kierrosta, sitten sen pito vähän notkahtaa ennen kuin nousee taas. Uskon, että kun ajetaan pidempiä matkoja, Michelin on vielä hieman parempi, Räikkönen arvioi.

- Kilpailussa on tärkeää onnistua lähdössä. Ferrarien vauhti on sitä luokkaa, että niiden lyöminen on vaikeaa, ja sama koskee Alonsoa. Toyotat sen sijaan eivät ole olleet mitään erityisen hyviä lähtijöitä, joten niiden ohi pitäisi ainakin yrittää päästä, Räikkönen tuumi.

Sunnuntain kilpailun kärkitaistelusta on luvassa tiukka. Pientä esimakua siitä saatiin, kun Alonso ja Schumacher ottivat yhteen aika-ajon viimeisen jakson alussa.

- Sama juttu kuin Indianapolisissa. Yritin päästä letkan kärkeen niiden kierrosten ajaksi, kun poltetaan bensaa. Pääsinkin kärkeen varikolta, mutta sitten Michael tuli ohi. Tärkeintä oli kuitenkin päästä aika-ajon pressitilaisuuteen (kolmen joukkoon), Alonso tuumi.

- Olen tyytyväinen ja luottavainen kisan suhteen, Alonso vakuutti.

Ohittaminen erittäin vaikeaa

Magny-Coursin 4,4 kilometrin radalla ohittaminen on vaikeaa, joten kärkitaistossa lähdössä onnistuminen on keskeistä. Varikkotaktiikan suhteen on mahdollisuuksia, sillä varikkosuora on lyhyt ja renkaiden pito keskeistä, joten kärkitallit käynevät varikolla kolmesti tai osa vain kahdesti.

Oman lisämausteensa kisaan saattavat tuoda ukkoskuurot, joiden mahdollisuus on sunnuntaina olemassa. Jos sää pysyy helteisenä, moottorit ja renkaat ovat kovilla, ja sekin voi tuottaa yllätyksiä.

Nico Rosberg nousi Williamsillaan aika-ajossa komeasti yhdeksänneksi, mutta putoaa kymmenen sijaa lähtöruudukossa moottorinvaihdin takia.

- Sen parempaan sijoitukseen aika-ajossa en olisi pystynyt edes täydellisellä ajolla, eroa edellä oleviin jäi niin paljon, Rosberg totesi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

  6. 6

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  7. 7

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  10. 10

    Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  6. 6

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  9. 9

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  10. 10

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

  6. Näytä lisää