Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

HIFK skarppasi viime tingassa

- Se oli hyvin ohuen hiuskarvan varassa, HIFK:n tuore jääkiekon SM-liigan joukkueen päävalmentaja Pentti Matikainen puhisi Lukko-ottelun jälkeen.

Puolustuspeliin ja vastahyökkäyksiin luottanut Lukko pelasi kaksi erää järkevästi ja johti peliä 3-1. HIFK näytti sittenkin saavan lopullisen naulan arkkuunsa kotiyleisön edessä.

Toisella erätauolla tapahtui kuitenkin jotain, mitä herätti HIFK:n taistelemaan. Siitä eteenpäin joukkue pani kaiken likoon.

Kun Arttu Luttinen nosti jatkoajan toisella minuutilla kiekon Lukon maalin ylänurkkaan, Helsingin jäähalli oli revetä liitoksistaan. HIFK voitti 4-3.

Jos pelaajien ja katsojien tunnetila nousi kolmannessa erässä pilviin, ei valmentajakaan jäänyt kylmäksi. Matikainen siemaili ottelun jälkeen energiajuomaa ja oli silminnähden kuin kaikkensa antanut.

HIFK:n tähtimaalivahti Tomas Vokoun oli munia koko homman haparoituaan kahden erän ajan. Matikaisella kuitenkin oli kanttia pistää kakkosmaalivahtinsa Jan Lundell kaukaloon kolmanteen erään. Lundell jatkaa maalilla myös tänään neljännessä ottelussa Raumalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

  2. 2

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

  5. 5

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  6. 6

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  9. 9

    Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

  10. 10

    Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Olet maailmanluokan artisti”

  2. 2

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

  5. 5

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  6. Näytä lisää