Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Pyöräilyn maailmanmestari löytyi kuolleena

Entinen pyöräilyn maailmanmestari Jobie Dajka löytyi tiistai-iltana kuolleena kotoaan.

Masennusta ja alkoholismia sairastanut australialainen Dajka, 27, oli yksi Australian lahjakkaimmista nuorista ratapyöräilijöistä, joka voitti keirinissä MM-kultaa jo vuonna 2002.

Dajkan ura lähti vikasuuntaan vuonna 2004, kun hänet pudotettiin maansa olympiajoukkueesta valehtelun takia.

Dajka ei ollut kertonut laajassa dopingiin liittyneessä tutkimuksessa, että oli ottanut vitamiinia ruiskeena. Dajkaa ei epäilty dopingista, mutta putoaminen joukkueesta lannisti hänet.

Dajkan kuolemaan ei poliisin mukaan liitty epäselvyyksiä. Australian pyöräilyväelle Dajkan kuolema oli sokki.

- Kukaan ei toivo nuoren miehen elämän päättyvän tällä tavoin, maan pyöräilyliitton toimitusjohtaja Graham Fredericks sanoi.

Dajka masentui vuoden 2004 tapahtumista. Vuoden 2003 MM-kisoissa hän voitti vielä kaksi hopeaa, kunnes tuli Ateenan olympiavuosi ja putoaminen joukkueesta.

Australian pyöräilyliiton puheenjohtaja Mike Victor kertoi, että putoaminen muutti Dajkan elämän.

- Hän ei ikinä päässyt tuon tapahtuman yli. Olympialaiset olivat hänen elämänsä tavoite. Kaikki meni sen jälkeen alamäkeä, Victor sanoi.

Dajka palasi maajoukkueeseen 2005, mutta sai kolmen vuoden kilpailukiellon, kun hyökkäsi päävalmentaja Martin Barrasin kimppuun. Rangaistus lievennettiin myöhemmin vuoden mittaiseksi.

Vuonna 2006 Dajka tunnusti kärsineensä masennuksesta ja alkoholismista.

- Join huonoimpina aikoinani kolme pullollista viskiä ja kuusi litraa viiniä päivässä, Dajka kertoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  4. 4

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  5. 5

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  4. 4

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  5. 5

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  6. Näytä lisää