Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ruotsi selätti Suomen painimolskilla

Ruotsi heitti Suomen otteikkaasti nurin kreikkalais-roomalaisen painimuodon maaottelussa perjantaina Vantaalla otteluvoitoin 5-2.

Suomen joukkueesta nousi kaksi miestä pontevasti esiin. Toinen heistä oli Euroopan mestari Jani Haapamäki, toinen Ismo Pietiläinen.

Haapamäki päihitti Ruotsin Robin Nilssonin 2-0 (1-0, 1-0). Voitostaan huolimatta Haapamäki suomi itseään.

- Olen ihan puhki. En ole vielä lainkaan siinä kunnossa kuin minun pitää olla, Haapamäki puhui.

Ottelu oli ensi sekunneista asti Haapamäen käsissä. Hänellä ei ollut hädän hetkeäkään.Haapamäen lisäksi Suomen valopilkkuihin kuului siis 96-kiloisissa paininut Lahden Ahkeran Pietiläinen, jonka takavyöheitto taltutti Christofer Johanssonin.

- Sain prässin päälle, ja tuntui hetken hyvin vahvalta. Kun sain otteen napakasti kiinni, se oli ruotsalaiselle menoa.

Mies oli minulle outo, hänen isoveljeään vastaan olen Ruotsissa paininut, mutta ei tuosta isoveljestä koskaan kunnon painijaa tullut, 2-0 (5-0, 1-0) voittanut Pietiläinen kertoi.

Sarjassa alle 55 kiloa Ruotsin Joakim Fagerlund näytti heti kärkeen Suomen Karwan Ahmadille ns. taivaan merkit. Fagerlundin käsikiepit hyydyttivät Ahmadin tyystin, 2-0 (7-0, 2-0). Välimäki selälleen Fagerlundiakin parempi ruotsalainen löytyi sarjasta alle 84 kiloa. Kristofer Johansson holautti tyylipuhtaalla käsivarsiheitolla Suomen ja Korson Vedon Tuomas Tarinon tantereeseen.

Varsin voimattomaksi jäi myös Suomen ja Turun WM:n raskassarjalainen Taisto Lalli, josta Sebastian Lönnborn otti 2-0-pistevoiton.

Lalliakin kehnommin kävi sarjassa alle 74 kiloa painineelle Suomen ja Ilmajoen Kisailijoiden Tero Välimäelle, jonka Ruotsin Alexander Jersgren selätti kylmän tylysti.

Lohtua ei Suomelle tuonut myöskään 66-kiloisten sarja. Järjestävän seuran, Ylä-Tikkurilan Kipinän Tapio Helminen hävisi Ruotsin Vahab Daneshvarille 0-2 (0-1, 0-3).

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

  4. 4

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  5. 5

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  6. 6

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  7. 7

    Liikuttunut Kimmo Timonen hauskuutti paitaseremoniassa – ”Kiitos isä ja äiti että 41 vuotta sitten pistitte makuuhuoneen oven kiinni”

  8. 8

    Norjalainen arkkitehti löysi uudelleen 50 kadonnutta maata

  9. 9

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  10. 10

    Miestä epäillään naisen taposta Enontekiöllä – Epäiltyä etsittiin helikopterilla maastosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  10. 10

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Tulipalo kerrostalohuoneistossa Vantaalla

  4. 4

    Johanna keskeytti Haluatko miljonääriksi? -kisansa 5000 euroon – olisitko tiennyt vastauksen kysymykseen, joka katkaisi naisen visailun?

  5. 5

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  6. Näytä lisää