Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Joko futismestaruus ratkeaa?

Tampere United ja Valkeakosken Haka kohtaavat torstaina Pirkanmaan herruusottelussa, joka on jo ratkaiseva mestaruuden kannalta.

Kultakandidaattien valmentajat Ari Hjelm (TamU) ja Olli Huttunen (Haka) tuntevat toisensa hyvin. Sadan A-maaottelun ex-kärki ja 60 A-maaottelun ex-maalivahti ajoivat aikoinaan Helsinkiin, kun maajoukkueella oli tapana kokoontua.

- Hain Ollin Valkeakoskelta. Yhdessä köröteltiin Helsinkiin. Paljon tuli juteltua, Hjelm muisteli.Oltiin monta vuotta A-jengissä kämppäkavereita, Huttunen lisäsi.

Seurajoukkueissaan he joutuivat vastakkain. Mieleen muistuu erityisesti syksy 1995, jolloin Hakan piti varmistaa kulta kotonaan. Silloin Zico Hjelm siirsi Valkeakosken mestaruusjuhlia viime hetken puskullaan.

- Se oli kirvelevää, sillä Tehtaan kentän reunamilla oli paljon kansaa. Huttusen aktiiviuran kruunu siirtyi vieraskentälle Mikkeliin. Sen jälkeen Oka löi veskarinhanskat naulaan ja lopetti uransa.

Nyt Oka on 45-vuotias ja Zico pari vuotta vanhempi. Asetelma ei ole seuratasolla muuttunut. Hjelm asuu Tampereella ja johdattaa Unitedia kohti kolmatta mestaruutta.

Huttuselle tulee tänä syksynä täyteen 30 vuotta Valkeakoskella. Vuosi oli 1977, kun lupaava kajaanilaisveskari saapui Tehtiksen maisemiin. Pelaajauran jälkeen Olli eteni Keith Armstrongin kakkoseksi ja sen jälkeen ykköseksi.

Hjelmiä nostetaan maajoukkuevalmentajaksi. Huttusesta ei ole huudeltu, vaikka Haka on pysynyt vyön kiristämisestä huolimatta kärjen tahdissa.

- Mulla on ihan samanlainen kunnianhimo menestyä kuin muillakin. Viime vuosina ei olla saatu valmiita pelaajia, vaan niitä on pitänyt tehdä itse. Siinä mielessä ollaan onnistuttu, Hakalle yhden Veikkausliigan mestaruuden (2004) taktikoinut Huttunen mainitsi.

Hjelm ei riehaannu, vaikka TamU voittaisi ja kasvattaisi kaulansa seitsemään pinnaan.

- Viimeisellä viikolla (20.-27.10.) kaikilla on kolme peliä. Mitalit ratkeavat silloin, johan sen 2006 jo osoitti, Hjelm heitti.

Viime syksynä kulta ratkesi päätöskierroksella 29.10. TamUn eduksi, kun se ryöpytti Stadissa HJK:n 3-0.

  • TamU

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  3. 3

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  4. 4

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  5. 5

    Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

  6. 6

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  7. 7

    Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

  8. 8

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  9. 9

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  10. 10

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  3. 3

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  4. 4

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  5. 5

    Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

  6. Näytä lisää