Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Entinen NFL-tähti avoimena: ”Olin valmis tappamaan”

NFL
Oakland Raidersin tukimies Rolando McClain päätti lopettaa NFL-uransa ennen todellisen katastrofin iskemistä.
Aina miljoonat ja urheilutähteys eivät takaa onnellista siviilielämää. Oakland Raidersia koko NFL-uransa edustanut Rolando McClain päätti lopettaa uransa ennen kuluvan kauden alkua, vain 23 vuoden iässä.

Ongelmat siviilissä ovat riivanneet McClainia, ja hän pelkäsi pahinta.

- Oloni oli kuin Aaron Hernandezilla, McClain avautui ESPN The Magazinessa.

New England Patriotsin tähti Hernandez istuu parhaillaan vankilassa odottamassa murhaoikeudenkäyntinsä alkamista.

- Tuntui, kuin olisin halunnut tappaa jonkun ihmisen.

Haastattelussa McClain kertoo, että ympäristön paine iski kovaa heti sen jälkeen, kun hänet varattiin liigaan vuonna 2010. McClain tienasi urallaan yli 23 miljoonaa dollaria. Ystävät ja perhe painostivat jatkuvasti rahan kiilto silmissä. McClain kertoo tuhlanneensa heti sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen melkein 600 000 dollaria enimmäkseen autoihin tyydyttäkseen lähipiirin rahanhimoa.

Siviilissä vaikeudet seurasivat pian perässä. Hänet pidätettiin ampumatapauksen yhteydessä joulukuussa 2011, 2013 siitä, että hänen autonsa ikkunat olivat liian tummennetut. Kaiken lisäksi hän antoi poliisille väärän nimen pidätystilanteessa.

McClain ehti jo talvella solmia sopimuksen mestarijoukkue Baltimore Ravensin kanssa. Hänet pidätettiin pian tämän jälkeen uudestaan. Sitä seurasi lopettamispäätös.

- Jos olisin jatkanut samalla polulla, olisin päätynyt häkkiin. Se olisi ollut ainoa mahdollinen vaihtoehto.

- En ole käynyt terapiassa. En tiedä olenko valmis tajuamaan miksi olin niin täynnä vihaa.

McClain oli Raidersin ensimmäisen kierroksen varaus vuonna 2010 ja hänestä odotettiin Raidersin kantavia voimia vuosiksi eteenpäin. Hän pelasi ajoittain hyvin, mutta siviilivaikeuksien alettua heikkenivät otteet myös kentällä. Pelaaja kertoi ESPN:lle myös, että lopettamispäätöksen jälkeen hänen elämänsä on rauhoittunut. Paluu NFL:ään on yhä mahdollinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    3. 3

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    4. 4

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    7. 7

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    8. 8

      MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      ISTV suora lähetys juuri nyt: Saara Aalto Suomessa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Paikalla runsaasti innokkaita faneja

    3. 3

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    4. 4

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. Näytä lisää