Heli, Heljä, Helinä

Urheilu

Valikko

Urheilu

Saksalaisdokumentissa rajuja väitteitä Venäjän dopingohjelmasta: Jopa 99 prosenttia olympiajoukkueesta käyttää

Venäjän huippu-urheilu joutui keskiviikkona synkkään valoon, kun saksalainen tv-yhtiö ARD esitti dokumenttielokuvan, joka kertoo venäläisurheilijoiden dopingin käytöstä.
Tunnin mittaisessa dokumentissa satelee syytöksiä Venäjän yleisurheiluliiton puheenjohtajan Valentin Balahnitshevin ylle. Hänen väitetään olevan vastuussa maanlaajuisesta dopingohjelmasta.

Dokumentissa esitettyjen syytösten mukaan dopingin käyttö Venäjällä on hyvin systemaattista. Esitettyjen väitteiden mukaan jopa 99 prosenttia Venäjän olympiajoukkueesta käyttää dopingia. Lisäksi ohjelmassa väitetään, että toimintaa ohjataan hyvin korkealta tasolta ja että virkamiehet peittelevät positiiviisia dopingnäytteitä.

Dokumentissa otetaan esiin nyt kilpailukiellossa oleva maratonjuoksija Lilija Skobuhova. Skobuhovan kerrotaan maksaneen Venäjän lajiliitolle yli 450 000 euroa, jotta hänen dopingkärynsä salattaisiin ja hän saisi juosta Lontoon olympiakisoissa 2012.

ARD:n dokumentissa käytetään lähteinä Venäjän entistä antidopingviranomaista Vitali Stepanovia.

– Sinun on menestyäksesi pakko käyttää dopingia. Näin se menee Venäjällä, Stepanov sanoo dokumentissa.

– Toimihenkilöt ja valmentajat kertovat sinulle selvästi, että mihin asti voit ainoastaan päästä omilla taidoillasi. Jotta ansaitsee mitaleja, siihen tarvii apua. Ja se apu on doping, Stepanov jatkaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  4. 4

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  7. 7

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    DDR:n superurheilija ”Uli” oli yksi suomalaisten pahimmista painajaisista – ”Älkää muistelko pahalla”

  10. 10

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  10. 10

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  2. 2

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  3. 3

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  4. 4

    Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. Näytä lisää