Senja

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tukonen toi kolmella maalillaan uskoa TPS:lle

TPS sai vihdoin tappioputkensa poikki.
Asetelma: Hakametsässä kohtaavat kaksi joukkuetta, joiden peli on heitellyt läpi kauden. Tappara on kääntänyt pitkään jatkuneen alakulon ja Jussi Tapolan potkuhuhut jo kolmen ottelun voittoputkeksi. Liigan huonoin ylivoima on takonut viimeiseen kahteen peliin neljä ylivoimaosumaa. TPS on jatkanut taaperrustaan koko vuoden 2014 lopun. Joulukuu tuotti TPS:lle seitsemän perättäistä tappiota ilman voittoja. Valkomustat hakevat katkoa tappioputkelleen maalillaan liigadebyytin tekevä Alexander Georgiev. Miika Elomon miehistö on romahtanut kahdessa viime pelissä johtoasemasta tappioon. Kumpi saa pelinsä pysymään tasaisemmin kasassa läpi 60-minuuttisen, on varmasti vahvoilla.

Ratkaisu: Lauri Tukonen pelasti uppoavan laivan kolmella maalillaan. Tappara tuli kahden maalin takaa 3-2-johtoon, mutta Tukonen ensin tasoitti ja sitten vielä ratkaisi voittolaukauskilpailussa pelin TPS:lle. TPS:n kahdeksas perättäinen tappio jäi toteutumatta hyvin pitkälti Tukosen hienon ottelun vuoksi.

Erikoista: Alexander Ruuttu teki pelaamassaan 16 ottelussa Ilveksessä tehot 0+1. Tänään julkaistu siirto TPS:n poiki heti tontin turkulaisten ykköskentän laidalta. Ruuttu kiitti ja tuplasi kauden pistesaldonsa syöttämällä TPS:n 2-0-maalin. TPS-paidassa yhden syöttöpisteen kerääminen kesti vain reilu 24 minuuttia.

TPS kaatoi perjantaina jääkiekkoliigassa Tampereella Tapparan voittomaalikilpailun jälkeen maalein 4–3. Turkulaisjoukkueen sankari oli hyökkääjä Lauri Tukonen. Hän viimeisteli varsinaisella peliajalla kaksi osumaa ja ampui vielä voittomaalikilpailussa ratkaisevan osuman.

– Olimme tänään avauserässä valmiita pelaamaan ja teimme niitä asioita mitä pitkin. Pääsimme toisessa erässä jo 2–0-johtoon, mutta sitten meille tuli merkkausvirheitä ja aloimme juoksemaan kiekon perässä. Vastustaja kävikin johdossa siinä kolmannessa erässä.

– Taistelumme ja työmäärämme riittivät kuitenkin tänään voittoon, Tukonen arvioi.

TPS:n ja Tukosen urakkaa helpotti todella paljon kirvesrintojen puolustus. Tappara-puolustuksen alokasmaiset virheet edelsivät TPS:n maaleja varsinaisella peliajalla.

Tappara tasoitti ottelun 2–2:een, kun Jarkko Malinen viimeisteli maalin kahden miehen alivoimalla. Isännät livahtivat Olli Palolan ylivoimamaalilla 3–2-johtoon.

IS-tähdet:

Lauri Tukonen, TPS 3

Jukka Peltola, Tappara 2

Tero Koskiranta, TPS 1

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  3. 3

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  6. 6

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  7. 7

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  8. 8

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  9. 9

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  8. 8

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  3. 3

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  6. Näytä lisää