Espanja nousi Fifan listan kärkeen
| 02.07.2008 12:42 | ![]() |
Tuore Euroopan mestari Espanja on noussut kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan maailmanlistalla kärkipaikalle. Espanja nousi kolme sijaa kesäkuusta. Toisena listalla on Italia, jonka EM-kisat päättyivät puolivälieriin.
Espanjalle 0-1 loppuottelussa hävinnyt Saksa kiipesi kaksi sijaa kolmanneksi. Saksan jälkeen listalla on Brasilia.
Suomi tippui neljä sijaa ja on keskiviikkona julkaistulla listalla sijalla 44.
Kovimman nousun Fifan listalla teki EM-kisojen yllättäjäjoukkue Venäjä. Suomen kanssa samassa MM-karsintalohkossa pelaava Venäjä nousi 13 pykälää sijalle 11.
FIFA:n maailmanlista (suluissa edellinen sijoitus):
1) Espanja (4) |
MUUT UUTISET AIHEESTA:
- Berliinin fanialue täyttyi hyvissä ajoin (29.6.2008)
- Jussi Nuorela: Espanja luo painetta (29.6.2008)
- Jyrki Heliskoski innoissaan kisojen pelityylistä (29.6.2008)
- Tommi Grönlund: Espanjalla taitavin joukkue (29.6.2008)
- Jarkko Wiss uskoo Espanjaan (29.6.2008)
- Niklas Tarvajärvi: Espanjan puolustus testiin (29.6.2008)
- Magnus Bahne: Espanja vie 2-1 (29.6.2008)
- "Casillas säteilee varmuutta, Lehmann epävarma" (29.6.2008)
- Antti Okkonen toivoo Espanjan voittoa (29.6.2008)
- Nihat Kahveci huilaa neljä kuukautta (29.6.2008)
IS-arkisto: Cristiano Ronaldon vuosi
Cristiano Ronaldo on jo erinomainen pelaaja. EM-kisoissa hänellä on mahdollisuus nousta jalkapallohistorian suurimpien joukkoon.Lue
Katso video: Fernando Torres pyörittää italialaisia 12-vuotiaana
Espanjan EM-sankari Fernando Torres on vasta 24-vuotias, mutta hän on ehtinyt pyöritellä vastustajiaan jalkapallokentillä jo pari vuosikymmentä, ihan vaahtosammuttimen kokoisesta lähtien.Lue
Ruotsi ja Norja pohtivat vuoden 2016 EM-turnauksen hakemista
Ruotsi ja Norja harkitsevat hakevansa yhdessä vuoden 2016 miesten jalkapallon EM-lopputurnausta. Asiasta kertoi tiistaina Ruotsin jalkapalloliiton puheenjohtaja Sune Hellströmer.Lue
EM-jalkapallo sujui ilman dopingkäryjä
Jalkapallon miesten EM-lopputurnaus sujui ilman dopingkäryjä, Itävallan antidopingviranomaiset kertoivat tiistaina. Dopingtapauksia ei paljastunut ennen kisoja eikä kisojen aikana tehdyissä testeissä.Lue
Euroopan mestarit saivat Madridin sekaisin
Kymmenet tuhannet hurmioituneet kannattajat tervehtivät jalkapallon Euroopan mestaruuden voittaneita Espanjan pelaajia maanantaina Madridissa. Joukkue palasi kotimaahan pokaalin kanssa ensimmäisen kerran 44 vuoteen.Lue
Espanjan vaikein ja onnekkain hetki?
Euroopan mestari Espanjan keskikenttäpelaaja Xabi Alonso hehkui onnesta loppuotteluvoiton jälkeen. Espanja voitti kisoissa jokaisen ottelunsa, mutta haastettakin riitti.Lue
Saksan hopeajoukkue sai mestarin vastaanoton
Yli 300 000 kannattajaa toivotti Saksan jalkapallomaajoukkueen tervetulleeksi takaisin kotimaahan tappiollisen EM-finaalin jälkeen. Berliinin Brandenburgin portille kerääntynyt väkijoukko toi lohtua pelaajille, jotka kärsivät 0-1-tappion Espanjalle loppuottelussa.Lue
Espanjan Xavi valittiin EM-kisojen parhaaksi
Espanjan keskikenttäpelaaja Xavi Hernandez on valittu EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi.Lue
Suomalaisfutaajat ylistivät Espanjaa
Jalkapallomaalivahti Antti Niemi piti Espanjan sunnuntaina nappaamaa Euroopan mestaruutta ansaittuna. Finaalissa kaatui Saksa 1-0.Lue
Viva España!
Yksinäisen kärjen Fernando Torresin voima ja Espanjan keskikenttäpelaajien syöttömylly olivat liikaa Saksalle jalkapallon EM-kilpailuiden loppuottelussa. Torres iski finaalin ainoan maalin ja varmisti maalleen sen historian toisen Euroopan mestaruuden 1-0 (1-0) -voitolla.Lue
EM-turnaus päättyi valssin, flamencon ja nahkahousujen tahtiin
Espanjalaispoppari Enrique Iglesias ja ilmapallovalssaajat 16 joukkueen väreissä tähdittivät jalkapallon EM-turnauksen päättäjäisiä ennen Saksa-Espanja-loppuottelua Wienissä.Lue
Janne Hyppönen toivoo Espanjan mestaruutta
MyPan päävalmentaja Janne Hyppönen liputtaa finaalissa Espanjan puolesta. Espanjan hyökkäysvoittoinen pelaaminen on tehnyt vaikutuksen MyPa-luotsiin.Lue
Tuomas Haapala: Saksan kone käynnistynyt
HJK:n keskikenttäpelaaja Tuomas Haapala on havainnut, että vanha, tuttu Saksa on taas tulossa. Alkulohkon otteluissa joukkue ei vielä näyttänyt parastaan, mutta panosten kovetessa Saksakin on koventunut.Lue
Michael Ballack pelaa finaalissa
Joukkueiden avauskokoonpanot on julkistettu. Saksalainen Bild-lehti tiesi oikein, kun lehti julkaisi teidon, että Saksan kapteeni Michael Ballack pelaa avauskokoonpanossa.Lue
- Itkuhälytin pelasti perheen palosta(18.03. 08:03)
- Citykarhun voi pian ilmiantaa petopuhelimeen(18.03. 07:27)
- Hometalojen sisäilma luultuakin vaarallisempaa(18.03. 07:23)
- Opiskelijoilla tänään mielenosoitus ilmaisen opiskelun puolesta(18.03. 07:14)
- Yle: Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa pahoja puutteita(17.03. 23:07)
- Opiskelijat valtasivat yliopiston rakennuksen Helsingissä(17.03. 23:05)
- Satoja sikoja kuoli liekkeihin(17.03. 23:04)
- Neljän vuoden työ paloi - 150 000 euron vahingot(17.03. 22:21)
- Mitä nyt? Biaudet ei kisaakaan RKP:n puoluesihteerin paikasta(17.03. 20:13)
- Tämä suomalaismies sai Pepsin poistamaan sokerilimsat kouluista(17.03. 18:51)
- Miehelle ehdollista seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä(17.03. 17:45)
- Vanhemmat tuomittiin lasten hyväksikäytöstä vankeuteen(17.03. 16:51)
- Yle-lain sorvaaminen jatkuu(17.03. 16:04)
- Facebook-ahtaajien käyttö laajenee(17.03. 15:54)
- Isä sitoi lapsensa tunneiksi kylpyhuoneeseen - välttyi rangaistukselta hovissa(17.03. 15:30)
ULKOMAAT
- Obama: Yhdysvaltain ja Israelin liitto kestää(18.03. 08:00)
- Hillary Clinton saapui Moskovaan(18.03. 07:45)
- USA: Osama bin Ladenia ei saada koskaan kiinni(18.03. 07:38)
- Jättimäinen virushyökkäys huijaa Facebookilla(18.03. 07:14)
- Haitin "orpolapset" eivät ole orpoja(18.03. 06:59)
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen(17.03. 21:15)
- "Tekninen vika" - lastenkanavilla näkyi aikuisviihdettä(17.03. 20:49)
- Thaimaan Thaksin ryhtyi montenegrolaiseksi(17.03. 17:07)
- Saksan poliisi: Pokeriryöstö selvitetty - yksi epäilty antautui(17.03. 17:06)
- EU:n suurmaat haluavat rajoittaa teknologiavientiä Iraniin(17.03. 15:50)
- Pepsi lopettaa sokeripommijuomien myymisen kouluissa(17.03. 15:31)
- Kurjasti hoidettu eläintarha suljettiin Kiinassa(17.03. 14:58)
- Brittimiestä epäillään kouluruuan myrkyttämisestä(17.03. 14:04)
- Mars parturiin, se tuottaa onnea!(17.03. 13:58)
- Ydinvoiman tukijoilla niukka enemmistö Ruotsissa(17.03. 13:33)
VIIHDE
- Val Kilmer ei mahtuisi enää Batmanin asuun!(18.03. 08:01)
- Kuningatar Silvia avautuu Alzheimer-kohusta(18.03. 07:15)
- Pettikö aviomies Sandra Bullockia?(17.03. 23:10)
- Äidiksi tullut Kendra Wilkinson: Playboy-ajat ovat takana - katso kuvasarja povipommista(17.03. 15:33)
- Ex-Nylon Beat Jonna Kosonen korvaa Sonja Lumpeen(17.03. 14:11)
- Näin kauhea on Hollywood-julkkisten bad hair day! Katso kuvat(17.03. 14:01)
- Heidi Montag keimaili uhkeana rannalla - katso kuvat!(17.03. 13:26)
- Supermalli Kate tarttui MOSSkiittoverkkomekkoon - katso kuvat!(17.03. 12:52)
- Multileikelty Heidi Montag poseerasi antavasti kameralle - katso kuvat(17.03. 12:37)
- Victoria Beckhamin ex-poikaystävä Corey Haim pääsi haudan lepoon(17.03. 12:23)
- Dingon Neumann muuttaa pois kotoa - Diana jää Mellunmäkeen(17.03. 10:21)
- X Factorin Jonne Heiskanen kärysi ratista(17.03. 09:22)
- Tämä nainenko syy Kate Winsletin ja Sam Mendesin eroon? - katso kuvat(17.03. 08:56)
- Britney Spears erosi(17.03. 08:52)
- Huippumuodikas Victoria Beckham saapui Suomeen - katso kuvat ja video!(17.03. 08:44)
URHEILU
- NHL: Saku Koivu ratkaisi likaisen ottelun(18.03. 07:55)
- NHL: Calgaryn Vesa Toskalalle tärkeä voitto(18.03. 06:16)
- Teemu Selänne: Se olisi unelmien täyttymys(17.03. 21:47)
- Suomalaisvahti: Katastrofi, jos emme nouse(17.03. 21:43)
- Nieminen loukkaantui Sveitsissä(17.03. 21:28)
- Suomalaiset pettyivät Tukholman sprinteissä(17.03. 21:18)
- Liverpool-tähti yllyttää seuraa latomaan rahoja tiskiin(17.03. 20:39)
- Northug hävisi loppukirin - naisten kisassa kotijuhlat(17.03. 20:07)
- Miksi Niemisen vastustaja luovutti kesken kaiken?(17.03. 19:41)
- Beckhamit lähtivät Turusta - Victoria hymyili(17.03. 19:40)
- Pelicansilla velkoja 160 000 euron edestä(17.03. 19:10)
- Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin!(17.03. 18:46)
- Pelicans teki seurahistoriansa muhkeimman sopimuksen(17.03. 18:03)
- Suomalaismiesten sprinttihiihdot ohitse(17.03. 17:25)
- Kohu-Terry taas vaikeuksissa - mursi turvamiehen jalan!(17.03. 17:18)
HS.fi UUTISET- Pohjois-Korea teloitti valuuttauudistuksessa tyrineen virkamiehen (18.03. 07:55)
- Kelan Huuhtanen: Uusi rahasto takaisi palvelut koko maahan (18.03. 07:14)
- Yle-laki palaa eduskuntaryhmien käsittelyyn tänään (18.03. 06:58)
- Satamalakon sovittelu jatkuu tänään kello kymmenen (18.03. 06:21)
- Obama: Yhdysvaltain ja Israelin liitto kestää (18.03. 06:11)
- USA:n oikeusministeri: Bin Ladenia ei saada koskaan kiinni (18.03. 06:09)
- Facebookin käyttäjät jälleen suuren virushyökkäyksen kohteena (18.03. 06:06)
- Valeasianajajat ovat vieneet iäkkäiltä naisilta tuhansia euroja (18.03. 04:00)
- Asuntojen rakentaminen käy kuumana ainakin syksyyn (18.03. 03:06)
- Messi masensi Stuttgartin (17.03. 23:41)
- Hyks palkkaa sairaanhoitajia Filippiineiltä (17.03. 23:05)
- Vahvoja solumyrkkyjä löytyi hometalojen hengitysilmasta (17.03. 23:04)
- Rapistuneen stadionin torni menee pakettiin syyskuussa (17.03. 23:03)
- Helsingin viranomaiset eivät ehdi valvoa tupakkalakia (17.03. 23:02)
- Islantilaiset syövät nyt kotimaisia hampurilaisia (17.03. 22:34)
TALOUSUUTISET- Ahtaajien lakon sovittelu jatkuu aamupäivällä (18.03. 07:21)
- "Kansa maksaa kaksi euroa säästäkseen yhden" (18.03. 06:01)
- Satamalakon sovittelu junnaa paikallaan (17.03. 20:55)
- Suomalaismeklarille porttikielto Britanniaan (17.03. 20:15)
- Spyker-johtaja keventää omistustaan (17.03. 19:40)
- Boliden sulkee kuparitehtaan ahtaajalakon vuoksi (17.03. 18:24)
- Nokia pestasi menestyneet bisnesnaiset puhelinmannekiineiksi (17.03. 18:14)
- SAS tuomittiin halpalentoyhtiön vakoilusta (17.03. 17:34)
- Palkka ei enää riitä (17.03. 17:12)
- Yle-uudistus palaa eduskunnan pohdittavaksi (17.03. 16:47)
- Facebook-ahtaajat avaavat kaksi satamaa (17.03. 16:25)
- Komissio varoittaa Suomea budjettivajeen kasvusta (17.03. 16:09)
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? (17.03. 15:40)
- Incap lähtee Vuokatista Viroon ¿ irtisanoo 124 (17.03. 15:33)
- Nokia ja Neste Oil nousun vetureina pörssissä (17.03. 15:03)
STADI- Puhelinhuijari vei äideiltä tuhansia euroja (18.03. 08:23)
- Kaupan jätepuristimia tärveltiin (18.03. 07:31)
- Mies autoili kolmea huumetta veressä (18.03. 07:30)
- Rengaslukot jakavat mielipiteet (17.03. 23:34)
- Varastetut arvonosturit suoraan tallinnanlaivoihin (17.03. 21:41)
- Yliopistorakennus vallattiin Helsingissä (17.03. 21:01)
- Beckham lähetti terveiset pizzeriaan (17.03. 19:09)
- Hääkyltti väärässä paikassa - katso kuva (17.03. 18:12)
- ÿiti huolestui Jussin katoamisesta (17.03. 15:50)
- Miestä viillettiin kirurginveitsellä kasvoihin pubissa (17.03. 14:41)
- Ankara talvi ajaa sorsat rähinöimään (17.03. 12:52)
- Varkaat ajoivat arvonosturit suoraan tallinnanlaivaan (17.03. 12:19)
- Espoon metrojohtajalla huima korttilasku (16.03. 18:08)
- Kompastunut nainen kosti miehelle (16.03. 18:08)
- Teini pahoinpiteli konduktöörin (16.03. 18:07)
HYVÄ OLO
- Näin lemmikkisi pitää sinusta huolta!
- Tupakoija: vaivaako tupakkayskä ja krooninen keuhkoputkentulehdus?
- Tässä ovat vinkit kevyeen aamiaiseen!
- Kuntoon kesäksi - ota juoksuhaaste vastaan!
- Muuttaako isyys miestä?
- Tässä on apua painonhallintaan!
- Nämä syyt saavat sinut kärsimään selkäkivusta
- Lue uusin Tohtori Kiminkisen Resepti!
- Polje, polje - ei se muuten kulje!
- Raskaana kannattaa katsoa iloisia elokuvia!
- Näin päihität kevätstressin!
- 10 pelottavaa unihäiriötä!
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
MUOTI & KAUNEUS
- Merkkisaappaiden kopiot voivat pilata jalkasi!(17.03. 06:37)
- Näin järjestät trendikkäät ekohäät!(16.03. 16:30)
- Näin löydät suosikkisi kevään kuumista kuteista!(16.03. 06:22)
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
MATKAILU
- Naisille omat vessat koneeseen?(17.03. 16:27)
- Saksalainen törsää lomallaan(17.03. 15:32)
- Maailman vihrein päivä(17.03. 07:06)
- Moukka ärsyttää matkalla!(17.03. 06:06)
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
ASUMINEN
- Vau, mitä jääpuikkoja!(15.03. 06:44)
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
RUOKALA
- Michelada olutjuoma ja margarita (15.3.2010)
- Guacamole (15.3.2010)
- Nachot makkara-olutkastikkeella (15.3.2010)
- Chili con carne (15.3.2010)
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)




Peruuta uutiskirjeen tilaus
