
Kuva: Getty Images
Ensi kauden F1-sarjassa sittenkin kaksi Schumacheria?
| 05.02.2010 11:45, päivitetty 05.02. 14:50 | ![]() |
Hektisessä F1-maailmassa kaikki on mahdollista. Jopa se, että ensi kauden sarjassa nähdään sittenkin kaksi Schumacheria.
Michael Schumacherin pikkuveljeä Ralf Schumacheria on kosiskeltu serbitaustaisen Stefan GP:n kuskiksi. Pikku-Schumi vahvisti jo hetken "tiedossa" olleen asian saksalaisen Bild-lehden haastattelussa.
Muut tallitulokkaat havittelivat nuorempaa Schumacheria jo aiemmin talvella, mutta saksalainen ei tarttunut täkyyn.
Stefan GP:n kohdallakin asiassa on vielä kaksi isoa kysymysmerkkiä. Rehvakkaista elkeistään huolimatta Stefan GP:lle ei ole - ainakaan toistaiseksi - myönnetty paikkaa F1-sarjaan, eikä Schumacherin lopullisesta halukkuudestakaan ole varmuutta.
- Nähtäväksi jää, onko tarjous oikeasti kiinnostava, Schumacher linjasi.
Talli kärkkyi jalansijaa jo Kansainvälisen autoliiton FIA:n tallihaun ensimmäisellä kierroksella, mutta jäi Lotuksen, Camposin, Manorin (nyk. Virgin) ja USF1:n taakse. Serbien toiveet elävät kuitenkin edelleen, kun Camposilla ja USF1:llä on uutisoitu olevan pahoja talousvaikeuksia jo ennen kauden alkua.
F1-sarjan kaupallisia oikeuksia hallitseva Bernie Ecclestone on jo väläytellyt sivulauseissaan vihreää valoa Stefan GP:lle. Talli ilmoitti joka tapauksessa rahtaavansa ajokalustonsa Bahrainiin maaliskuista avausosakilpailua silmällä pitäen. Stefan GP aikoo myös ajaa testejä ennen kauden alkua.
Kaikesta päätellen Stefan GP on aikeissaan tosissaan ja mahdollista on myös se, että tallille on annettu kulisseissa jonkinlaisia lupauksia sarjaan pääsystä. Muuten kaluston vieminen turhan pantiksi Bahrainiin vaikuttaa typerältä rahan hassaukselta.
Myös serbitalliin liitetyt kuskinimet ovat kovaa, joskin ikääntyneempää kalustoa. Schumacherin lisäksi myös maailmanmestari Jacques Villeneuve on yhdistetty Stefaniin.
Lehtitietojen mukaan Camposille auton valmistava Dallara on myynyt tai myymässä rungon Stefanille Camposin maksamattomien laskujen vuoksi. Campos kuitenkin kiistää tiedon.
Jos näin silti tapahtuu, Camposin sijaan Bahrainin starttiviivalla taidetaan sittenkin nähdä espanjalaisen sijaan serbialainen tiimi.
MUUT UUTISET AIHEESTA:
- Massan Ferrarissa oli ongelmia (14.3.2010)
- Alonso vähätteli voittoa (14.3.2010)
- Kovalainen: Olisivat kierrosajat nopeampiakin voineet olla (14.3.2010)
- Bahrainin GP: Näin kisa eteni (14.3.2010)
- F1-kausi alkaa - kolahtaako avausmutkassa? (14.3.2010)
- Vakavasta onnettomuudesta toipunut Felipe Massa sai ylistystä (13.3.2010)
- Schumacher sai heti ensimmäisen näpäytyksen (13.3.2010)
- Kommentti: F1-sprinttikisojen aika on ohi (13.3.2010)
- Felipe Massa pääsi viimein pois television äärestä (13.3.2010)
- Kovalainen: Ei kummoisia kierroksia - mutta peli ei vielä pelattu! (13.3.2010)
- Paalupaikan napannut saksalaistähti yllättyi isosti (13.3.2010)
Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin!
F1-sarjan ympärillä on pitkin viikkoa viritetty itkuvirsiä tylsän avauskisan vuoksi - mutta Heikki Kovalaisella on ratkaisu orastavaan kriisiin.Lue
Kovalaisen Lotus-talli saamassa miljoonaluokan tukijan
Heikki Kovalaisen ja Jarno Trullin tähdittämä F1-tallitulokas Lotus on saamassa miljoonaluokan tukijan.Lue
Mersu-pomo äityi ylistämään Schumia kyykyttänyttä Rosbergia
Mercedes-pomo on äimistynyt tavasta, jolla nuori Nico Rosberg on ottanut vastaan lajilegenda Michael Schumacherin tallikaverikseen ja kilpakumppanikseen.Lue
Näin Kovalainen hioo ajokuntoaan - katso treenivideo!
Kun F1-sarjassa on päällä kauden aikainen testikielto, kuskien pitää hioa ajokuntoa huippuunsa luovilla tavoilla. Tässä on Heikki Kovalaisen tyylinäyte.
Klikkaa juttu auki ja katso Kovalaisen oma treenivideo.Lue
Bernie Ecclestone tyrmää kritiikin: F1-sarja ei ole kriisissä
F1-kurko Bernie Ecclestone ei näe syytä ripeisiin toimiin, vaikka formula ykkösten sääntöuudistukset eivät ainakaan kauden avauskisan perusteella piristäneet kilpailua.Lue
Soppa kiehuu - Kovalainenkin lyttäsi avauskisan
F1-kulisseissa jyristään jo muutosten tarpeesta. Myös Heikki Kovalainen lyttäsi sunnuntaisen avauskisan.Lue
Kovalaisen pomo ei välitä p**kaakaan FIA:n muutosaikeesta
Tallitulokkaiden, etunenässä Hispanian, surkea vauhti kauden sunnuntaina avanneessa Bahrainin osakilpailussa sai Kansainvälisen autoliiton (FIA) pohtimaan vanhan säännön palauttamista.Lue
Tylsä kisa - McLaren-pomo vaatii sääntömuutoksia
Bahrainin F1-kisa oli järkyttävän tylsä - tätä mieltä on McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh.Lue
Lotus-pomo pyysi Kovalaiselta anteeksi
Lotuksen tallipäällikkö Tony Fernandes oli innoissaan Lotuksen paluusta formula ykkösiin Bahrainissa. Molemmat tallin autot ajoivat maaliin - Heikki Kovalainen kaksi kierrosta, ja Jarno Trulli kolme kierrosta kärkeä jäljessä.Lue
Nico Rosberg löi legendan - Schumi voi elää kuutossijan kanssa
Mercedeksen Nico Rosberg sai F1-kauteensa hyvän alun Bahrainissa. Hän ajoi viidenneksi ja löi legendan, seitsenkertaisen maailmanmestarin ja tallitoverinsa Michael Schumacherin.Lue
Kovalainen paras tulokastallien kuski
Lotuksen Heikki Kovalainen ajoi Bahrainin GP:ssä maaliin sijalla 15. Hän oli paras tulokastallien kuljettajista.Lue
Ferrarille kaksoisvoitto! - Kovalainen 15:s
Fernando Alonso teki sen, minkä Kimi Räikkönen teki aikanaan - otti voiton ensimmäisessä kilpailussaan Ferrarin ratissa.Lue
Paluun tehnyt Schumi: Kisa oli niin hyvä kuin se voi olla
Seitsenkertainen maailmanmestari Michael Schumacher palasi kilparadoille kolmen vuoden tauon jälkeen - ja oli kuudes.Lue
Pitkään johtaneelle Vettelille suuri pettymys
Red Bullin Sebastian Vettelille viikonlopun piti olla täydellinen - mutta toisin kävi.Lue
- Mitä nyt? Biaudet ei kisaakaan RKP:n puoluesihteerin paikasta(17.03. 20:13)
- Tämä suomalaismies sai Pepsin poistamaan sokerilimsat kouluista(17.03. 18:51)
- Miehelle ehdollista seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä(17.03. 17:45)
- Vanhemmat tuomittiin lasten hyväksikäytöstä vankeuteen(17.03. 16:51)
- Yle-lain sorvaaminen jatkuu(17.03. 16:04)
- Facebook-ahtaajien käyttö laajenee(17.03. 15:54)
- Isä sitoi lapsensa tunneiksi kylpyhuoneeseen - välttyi rangaistukselta hovissa(17.03. 15:30)
- Miestä viillettiin kasvoihin helsinkiläispubissa(17.03. 14:35)
- Keskusjärjestöt mukaan satamalakon sovitteluun(17.03. 14:33)
- SAK:n Lauri Lyly satamalakosta: "Tilanne on erittäin vaikea"(17.03. 13:33)
- Mies hiippaili kirveen kanssa asuinalueella(17.03. 13:30)
- Kaikki asukkaat evakuoitiin palvelutalon palossa(17.03. 13:22)
- Näin Ahtaajalakko puri kuljetusalaan(17.03. 12:58)
- Karpela saisi yli 3500 euron eläkkeen(17.03. 12:38)
- Tavarajuna hajosi - rantaradan liikenne hidastelee(17.03. 12:07)
ULKOMAAT
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen(17.03. 21:15)
- "Tekninen vika" - lastenkanavilla näkyi aikuisviihdettä(17.03. 20:49)
- Thaimaan Thaksin ryhtyi montenegrolaiseksi(17.03. 17:07)
- Saksan poliisi: Pokeriryöstö selvitetty - yksi epäilty antautui(17.03. 17:06)
- EU:n suurmaat haluavat rajoittaa teknologiavientiä Iraniin(17.03. 15:50)
- Pepsi lopettaa sokeripommijuomien myymisen kouluissa(17.03. 15:31)
- Kurjasti hoidettu eläintarha suljettiin Kiinassa(17.03. 14:58)
- Brittimiestä epäillään kouluruuan myrkyttämisestä(17.03. 14:04)
- Mars parturiin, se tuottaa onnea!(17.03. 13:58)
- Ydinvoiman tukijoilla niukka enemmistö Ruotsissa(17.03. 13:33)
- Uhanalaisten eläinten nettikauppa rehottaa(17.03. 13:17)
- Facebook Googlea suositumpi Yhdysvalloissa(17.03. 12:43)
- Havaijille virtaa pyyntöjä nähdä Obaman syntymätodistus(17.03. 12:24)
- Mies kävelee unissaan - ja syö kilon banaaneja!(17.03. 12:24)
- Isä laittoi lapsensa uuniin(17.03. 12:09)
VIIHDE
- Äidiksi tullut Kendra Wilkinson: Playboy-ajat ovat takana - katso kuvasarja povipommista(17.03. 15:33)
- Ex-Nylon Beat Jonna Kosonen korvaa Sonja Lumpeen(17.03. 14:11)
- Näin kauhea on Hollywood-julkkisten bad hair day! Katso kuvat(17.03. 14:01)
- Heidi Montag keimaili uhkeana rannalla - katso kuvat!(17.03. 13:26)
- Supermalli Kate tarttui MOSSkiittoverkkomekkoon - katso kuvat!(17.03. 12:52)
- Multileikelty Heidi Montag poseerasi antavasti kameralle - katso kuvat(17.03. 12:37)
- Victoria Beckhamin ex-poikaystävä Corey Haim pääsi haudan lepoon(17.03. 12:23)
- Dingon Neumann muuttaa pois kotoa - Diana jää Mellunmäkeen(17.03. 10:21)
- X Factorin Jonne Heiskanen kärysi ratista(17.03. 09:22)
- Tämä nainenko syy Kate Winsletin ja Sam Mendesin eroon? - katso kuvat(17.03. 08:56)
- Britney Spears erosi(17.03. 08:52)
- Huippumuodikas Victoria Beckham saapui Suomeen - katso kuvat ja video!(17.03. 08:44)
- Abba pääsi Rock and Roll Hall of Fameen - katso ketkä muut!(17.03. 08:00)
- Sari Havaksella on liian vilkas mielikuvitus heinähatuksi(17.03. 06:18)
- Onpa iljettävää - Michael Jacksonin kuolinruisku kaupan(16.03. 20:54)
URHEILU
- Teemu Selänne: Se olisi unelmien täyttymys(17.03. 21:47)
- Suomalaisvahti: Katastrofi, jos emme nouse(17.03. 21:43)
- Nieminen loukkaantui Sveitsissä(17.03. 21:28)
- Suomalaiset pettyivät Tukholman sprinteissä(17.03. 21:18)
- Liverpool-tähti yllyttää seuraa latomaan rahoja tiskiin(17.03. 20:39)
- Northug hävisi loppukirin - naisten kisassa kotijuhlat(17.03. 20:07)
- Miksi Niemisen vastustaja luovutti kesken kaiken?(17.03. 19:41)
- Beckhamit lähtivät Turusta - Victoria hymyili(17.03. 19:40)
- Pelicansilla velkoja 160 000 euron edestä(17.03. 19:10)
- Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin!(17.03. 18:46)
- Pelicans teki seurahistoriansa muhkeimman sopimuksen(17.03. 18:03)
- Suomalaismiesten sprinttihiihdot ohitse(17.03. 17:25)
- Kohu-Terry taas vaikeuksissa - mursi turvamiehen jalan!(17.03. 17:18)
- Kovalaisen Lotus-talli saamassa miljoonaluokan tukijan(17.03. 16:51)
- Saarinen karsinnan kolmas - Roponen ja Sarasoja ulkona(17.03. 16:29)
HS.fi UUTISET- Opiskelijat valtasivat Porthanian Helsingissä (17.03. 22:08)
- Kuuban poliisi pidätti mieltään osoittaneita naisia (17.03. 22:00)
- Helsingin yliopiston tiede näkyy verkossa (17.03. 21:56)
- Sadat siat kuolivat tulipalossa Loimaalla (17.03. 21:45)
- JYP säästää ¿ Wallinheimo lopettaa (17.03. 21:39)
- Suomen tilaamissa kuljetuskoptereissa vakavia puutteita (17.03. 21:35)
- Järistysuhrien omaiset haastoivat hallituksen oikeuteen Chilessä (17.03. 21:15)
- Selänne säikähti olkapäävammaa (17.03. 21:02)
- USA:n terveydenhoitouudistusta runnotaan läpi uudella konstilla (17.03. 21:00)
- Helsinki-Vantaan rautatieaseman louhinta valmis (17.03. 20:51)
- Postin työntekijät: Postiuudistus lisäisi eriarvoisuutta (17.03. 20:40)
- Sprinttihiihtäjä Anna Olsson lopetti voittoon (17.03. 20:19)
- Michael Jordanilla on nyt oma NBA-seura (17.03. 20:08)
- Biaudet jättäytyi pois Rkp:n puoluesihteerikisasta (17.03. 20:07)
- Beckhamit lensivät Turusta Lontooseen (17.03. 19:51)
TALOUSUUTISET- Satamalakon sovittelu junnaa paikallaan (17.03. 20:55)
- Suomalaismeklarille porttikielto Britanniaan (17.03. 20:15)
- Spyker-johtaja keventää omistustaan (17.03. 19:40)
- Boliden sulkee kuparitehtaan ahtaajalakon vuoksi (17.03. 18:24)
- Nokia pestasi menestyneet bisnesnaiset puhelinmannekiineiksi (17.03. 18:14)
- SAS tuomittiin halpalentoyhtiön vakoilusta (17.03. 17:34)
- Palkka ei enää riitä (17.03. 17:12)
- Yle-uudistus palaa eduskunnan pohdittavaksi (17.03. 16:47)
- Facebook-ahtaajat avaavat kaksi satamaa (17.03. 16:25)
- Komissio varoittaa Suomea budjettivajeen kasvusta (17.03. 16:09)
- Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin? (17.03. 15:40)
- Incap lähtee Vuokatista Viroon ¿ irtisanoo 124 (17.03. 15:33)
- Nokia ja Neste Oil nousun vetureina pörssissä (17.03. 15:03)
- Vain 15 000 nousi ryysyistä rikkauteen (17.03. 14:32)
- Pekka Puska kiittää Pepsiä (17.03. 14:28)
STADI- Varastetut arvonosturit suoraan tallinnanlaivoihin (17.03. 21:41)
- Yliopistorakennus vallattiin Helsingissä (17.03. 21:01)
- Beckham lähetti terveiset pizzeriaan (17.03. 19:09)
- Hääkyltti väärässä paikassa - katso kuva (17.03. 18:12)
- ÿiti huolestui Jussin katoamisesta (17.03. 15:50)
- Miestä viillettiin kirurginveitsellä kasvoihin pubissa (17.03. 14:41)
- Ankara talvi ajaa sorsat rähinöimään (17.03. 12:52)
- Varkaat ajoivat arvonosturit suoraan tallinnanlaivaan (17.03. 12:19)
- Espoon metrojohtajalla huima korttilasku (16.03. 18:08)
- Kompastunut nainen kosti miehelle (16.03. 18:08)
- Teini pahoinpiteli konduktöörin (16.03. 18:07)
- Kaksi kaljua pahoinpiteli taksitolpalla (16.03. 18:01)
- Tupakoinnin täyskielto kerää kannatusta Helsingissä (15.03. 21:15)
- Kerrostalon parkkihallissa paloi autoja (15.03. 18:01)
- Vanhus päästi väkivaltaisen ryöstäjän rappuun (15.03. 17:38)
HYVÄ OLO
- Kuntoon kesäksi - ota juoksuhaaste vastaan!
- Muuttaako isyys miestä?
- Tässä on apua painonhallintaan!
- Nämä syyt saavat sinut kärsimään selkäkivusta
- Lue uusin Tohtori Kiminkisen Resepti!
- Polje, polje - ei se muuten kulje!
- Raskaana kannattaa katsoa iloisia elokuvia!
- Näin päihität kevätstressin!
- 10 pelottavaa unihäiriötä!
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
- 10 tapaa toimia vihaisen naisen kanssa
- 10 pelottavaa unihäiriötä - osa 1
- Näin stressi vaikuttaa sinuun!
MUOTI & KAUNEUS
- Merkkisaappaiden kopiot voivat pilata jalkasi!(17.03. 06:37)
- Näin järjestät trendikkäät ekohäät!(16.03. 16:30)
- Näin löydät suosikkisi kevään kuumista kuteista!(16.03. 06:22)
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
MATKAILU
- Naisille omat vessat koneeseen?(17.03. 16:27)
- Saksalainen törsää lomallaan(17.03. 15:32)
- Maailman vihrein päivä(17.03. 07:06)
- Moukka ärsyttää matkalla!(17.03. 06:06)
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
ASUMINEN
- Vau, mitä jääpuikkoja!(15.03. 06:44)
- Perennakuvia lähettäneiden kirjapalkinnot arvottu(14.03. 15:01)
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
RUOKALA
- Michelada olutjuoma ja margarita (15.3.2010)
- Guacamole (15.3.2010)
- Nachot makkara-olutkastikkeella (15.3.2010)
- Chili con carne (15.3.2010)
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
MAINOS 200x200 Urheilu F1 MTV3 Katsomo
F1: TULOKSET JA TILASTOT
Uusimmat urheilu-uutiset
- Teemu Selänne: Se olisi unelmien täyttymys (21:47)
- Suomalaisvahti: Katastrofi, jos emme nouse (21:43)
- Nieminen loukkaantui Sveitsissä (21:28)
- Suomalaiset pettyivät Tukholman sprinteissä (21:18)
- Liverpool-tähti yllyttää seuraa latomaan rahoja tiskiin (20:39)
- Northug hävisi loppukirin - naisten kisassa kotijuhlat (20:07)
- Miksi Niemisen vastustaja luovutti kesken kaiken? (19:41)
- Beckhamit lähtivät Turusta - Victoria hymyili (19:40)
- Pelicansilla velkoja 160 000 euron edestä (19:10)
- Heikki Kovalaisella on ratkaisu F1-kriisiin! (18:46)
- Pelicans teki seurahistoriansa muhkeimman sopimuksen (18:03)
- Suomalaismiesten sprinttihiihdot ohitse (17:25)
- Kohu-Terry taas vaikeuksissa - mursi turvamiehen jalan! (17:18)
- Kovalaisen Lotus-talli saamassa miljoonaluokan tukijan (16:51)
- Saarinen karsinnan kolmas - Roponen ja Sarasoja ulkona (16:29)
- Mersu-pomo äityi ylistämään Schumia kyykyttänyttä Rosbergia (16:02)
- HPK:n luottopakille pelikielto (15:13)
- Susanna Pöykiö lopettaa uransa (14:37)
- JYP-maalivahti lopettaa uransa (14:35)
- Planicasta kajahtaa: Simon Ammann vastaan Gregor Schlierenzauer (14:30)
F1-MESTARIT
AJOKELIT
IS:n sääpalveluunAUTOVIDEOT
Koeajossa uhmakas amerikkalainen Dodge Journey
Näinkö autoasi kohdellaan pysäköintipalvelussa?
Hätäpuhelu: "Autossani jäi kaasu pohjaan"
IS Geneven autonäyttelyssä - Opel toi kaappariovet takaisin
IS Geneven autonäyttelyssä - autoja taviksille herkuilla höystettynä
Tässä on Porschen uutuus
Tässä on vuoden 2010 ekoauto
Opel Corsa - massatuotteen sisäinen päivitys
Audi A5 RS - V8-pyssystä laukeaa huikeat 450 hevostaLajisivut

SM-liiga
Formula 1
NHL
Jalkapallo
Mestarien liiga
Koripallo
Hiihtolajit
Salibandy
Ralli
Road Racing
Golf
Tennis
Ravit
YleisurheiluPELIKONE - autopelit
URHEILUVIDEOT
David Beckham saapui yksityiskoneella Suomeen
Näin maailmalla uutisoitin Beckhamin leikkauksesta Suomessa
Tiger Woods palaa!
JYP - SaiPa -ottelun huippuhetket
Jokerifanit räjäyttivät savupommin katsomossa
Lumilautailuhyppyjä ilmatyynyyn!
Aleksi Litovaara -tv: B-Unit Invitational Bagjump Sessions Narinkkartorilla
11 poliisia loukkaantui fanimellakassa
Nyrkit heiluivat naisten koripallo-ottelussaVauhtivideot
IS LIIGAPÖRSSI
IS LiigapörssiinBensan hinta
20 halvinta
Kaikki asemat
Helsingin seutu
20 kalleinta


Mercedes GP:stä rakennettiin Saksan maajoukkue

Pelivihjeet 


Redbull toi ykköset Mumbain kaduille - Coulthard sai sakot


