IS - Ilta-Sanomat
Urheilu Formula 1
 
Haun tuottaa 
 
 
Heikki Kovalainen aikoo raivata nimensä sarjan kärkikuskien joukkoon.Kuva: Getty Images
Heikki Kovalainen aikoo raivata nimensä sarjan kärkikuskien joukkoon.
Kuva: Getty Images

Heikki Kovalainen ja operaatio maineenpuhdistus

08.02.2010 15:43

 Lotukselle siirtyneellä Heikki Kovalaisella on ensi kaudeksi selvä missio: maine pitää puhdistaa.

Kahden heikon McLaren-kauden jälkeen brittitalli on moittinut Kovalaista kuskiksi, jonka kisavauhti ei vakuuta. Kovalainen siirtyi talliin suurin odotuksin, mutta sai pettymyksekseen todeta, etteivät kaksi kautta nostaneet häntä sarjan kärkinimeksi - päinvastoin, maine kärsi.

Lotuksen avauskautta ajatellen Kovalaisen horisontissa siintää jo ainakin yksi missio.

- En välttämättä odota, että Lotuksella olisi auto, jolla oltaisiin kärkisijoilla. Kisavauhti verrattuna aika-ajoihin on minulle kuitenkin näytön paikka, Kovalainen linjasi ITV.comin haastattelussa.

- Se on yksi päätavoitteistani tälle kaudelle!

Kisavauhti ei ole Kovalaisen ainoa kipupiste, jonka hän koittaa Lotuksen ratin takana korjata.

- Pysyäkseen kärkikuskien joukossa pitää saada hyviä tuloksia aikaan. McLarenilla en onnistunut siinä, joten minun pitää todistaa uudelleen osaamiseni, jotta saan nimeni takaisin sinne, minne se kuuluukin.

Vaikka imago otti osumaa McLarenilla, Kovalainen ei ole missään vaiheessa kärsinyt itsetunto-ongelmista. Suomussalmelaisen mukaan luottoa löytyy, niin itseltä kuin lähipiiriltäkin.

- Minulla on aina ollut sataprosenttinen luottamus omiin kykyihini. Ei minulla ole mitään ongelmia ulkoapäin tulevan kritiikin kanssa.

F1-kausi alkaa 14. maaliskuuta ajettavalla Bahrainin osakilpailulla. Toiveissa on, ettei Kovalainen anna ensi kaudella kriitikoille samalla tahdilla lyömäaseita, kuin kahtena edellisvuonna.

Kalle Takala








MUUT UUTISET AIHEESTA:

 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
RUOKALA

MAINOS 200x200 Urheilu F1 MTV3 Katsomo


AJOKELIT

Millaista säätä ennustetaan F1-viikonlopulle? Tuleeko sadetta? Katso IS:n sääpalvelusta.
IS:n sääpalveluun

PELIKONE - autopelit

Bensan hinta

Polttoaine.net kertoo, paljonko bensa missäkin maksaa.
20 halvintaKaikki asematHelsingin seutu20 kalleinta

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Aloitussivu

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]