Nyt riittivät kännitoilailut - Levski Sofian pahis sai lähteä
| 09.02.2010 00:45 | ![]() |
Bulgarian jalkapallomestari Levski Sofia on päässyt eroon ristiriitaisesta maineestaan tunnetusta puolustaja Youssef Rabehista, 24.
Levski Sofia ilmoitti maanantaina myyneensä kiistanalaisen marokkolaispuolustajan Venäjän pääsarjassa pelaavaan FC Anzhi Makhachkalaan.
Rabeh on tullut Levski-uransa aikana tunnetuksi enemmän pahana poikana kuin huippujalkapalloilijana. Viime kuussa Levski hyllytti Rabehin, kun bulgaarimedia uutisoi puolustajan ryypiskelleen myöhään yöhän sofialaisessa yökerhossa.
Vuoden 2009 helmikuussa Rabeh jäi puolestaan kiinni rattijuopumuksesta, kun hän oli osallisena liikenneonnettomuudessa. Tämän seurauksena hän menetti ajokorttinsa, mutta puoli vuotta myöhemmin - viime syksynä - Rabeh jäi uudestaan kiinni rattijuopumuksesta.
MUUT UUTISET AIHEESTA:
- Guus Hiddink Norsunluurannikon peräsimeen (10.3.2010)
- Tim Sparv arvostettiin Ruotsissa profiilipelaajaksi (10.3.2010)
- Toivo Sukari mukana Hongan stadionhankkeessa (10.3.2010)
- Hammarbyn fanit riehuivat AIK:n harjoituksissa (10.3.2010)
- Bayern München menetti tähtensä sairastuvalle (10.3.2010)
- Huuhkajat kohtaa Viron toukokuussa (10.3.2010)
- Teemu Tainio mukana Portsmouthin kaadossa (9.3.2010)
- Arsenal ja FC Bayern puolivälieriin (9.3.2010)
- Taas jalkapalloilija kuoli kesken pelin (9.3.2010)
- Valioliigatähti tuomittiin rattijuopumuksesta (9.3.2010)
- Ruotslaisseuran kapteenistoon kaksi suomalaista (9.3.2010)
Lampi: Vaikeaksi menee14.03.2010 09:29
Veli Lammen ja Toni Lehtisen FC Aaraun asema Sveitsin liigan jumbosijalla muuttui entistä tukalammaksi lauantai-iltana FC Zürichille kärsityn 1-3-kotitappion myötä. Eroa pykälää ylempänä olevaan AC Bellinzonaan on nyt jo seitsemän pistettä.Lue
Suomalaistopparin Allsvenskan-kausi alkoi ikävästi13.03.2010 21:23
Veikkausliigasta Kalmar FF -seuraan siirtyneen Paulus Arajuuren Allsvenskan-kausi alkoi ikävällä tavalla.Lue
Drogballa taas pettämätön vainu13.03.2010 21:06
Didier Drogban maalivainu ei pettänyt tälläkään kertaa. Drogba iski kahdesti ja nosti Chelsean ainakin hetkeksi Valioliigan kärkeen.Lue
Sillanpää janoaa ykkösvahdin paikkaa Ruotsissa13.03.2010 17:50
Suomalaismaalivahti Henri Sillanpää taistelee uudessa GAIS-joukkueessaan tiukasti ykkösmaalivahdin paikasta.Lue
Tomi Maanoja lähtee huudattamaan katsomoa13.03.2010 12:52
Koko viime kauden loukkaantuneena ollut AIK-maalivahti Tomi Maanoja odottaa sarja-avausta kuin kuuta nousevaa.Lue
Yltääkö Huuhkaja-vahti ykköseksi?12.03.2010 23:56
Jalkapallomaajoukkueen maalivahdin Otto Fredriksonin tavoitteena on vallata paikka venäläisseura Spartak Naltshikin avauskokoonpanosta.Lue
Bundesliiga sai uuden piikkijoukkueen12.03.2010 23:51
Schalke kukisti Stuttgartin 2-1 ja siirtyi perjantai-illan ainoan jalkapallon bundesliigaottelun jälkeen sarjan kärkeen.Lue
Alexei Eremenko junior palaa Suomeen12.03.2010 15:57, päivitetty 12.03. 16:12
Jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Alexei Eremenko jr palaa Suomen liigaan Jaroon kauden lainapestillä Ukrainan liigan Metalist Harkovasta.Lue
Tämä mies palkittin Afrikan parhaana12.03.2010 10:28
Didier Drogba täytti torstaina 32 vuotta, ja paras lahja norsunluurannikkolaiselle tuli Ghanasta.Lue
Torresista ja Gerrardista ei apua Liverpoolille - tappio tuli11.03.2010 22:20
Kun Liverpool sai sairastuvalta takaisin Steven Gerrardin ja Fernando Torresin, joukkueen synkeän tahdin odotettiin muuttuvan pirteämmäksi.Lue
Porokara valmiina kauteen: On treenattu 20 asteen pakkasessa11.03.2010 22:20
Örebron suomalaispelaaja Roni Porokara lähtee luottavaisena tulevana viikonloppuna alkavaan Allsvenskan-kauteen.Lue
Blatter: Jalkapallon uudistukset olisivat tulleet liian kalliiksi11.03.2010 19:58
FIFAn puheenjohtajan Sepp Blatterin mukaan jalkapallon epäselvät maalitilanteet ratkaisevat kamerat olisivat tulleet liian kalliiksi.Lue
David Beckham aloittaa Old Traffordilla vaihtopenkillä10.03.2010 20:59
Mestarien liigassa illan odotetuin tapahtuma nähdään Manchesterissä Old Trafford -stadionilla. Unitedin vastustajan AC Milanin riveissä pelaa yksi Unitedin entisistä ikoneista.Lue
Lauri Dalla Valle maalasi reservijoukkueen pelissä10.03.2010 19:25
Liverpool FC:n reservijoukkueeseen noussut suomalainen Lauri Dalla Valle oli isossa roolissa, kun Liverpoolin reservit kaatoivat Tranmeren reservijoukkueen Liverpool Senior Cupin ottelussa 3-0.Lue
- Mustasukkainen mies löi saksilla toista miestä kaulaan(14.03. 12:36)
- Saariselän ulkoministerikokous saa jatkoa(14.03. 11:40)
- Pariskunnan riita päättyi puukotukseen(14.03. 11:02)
- Mies löi portsaria tuopilla päähän(14.03. 10:54)
- Kolme kyydissä mopoautossa - humalassa pakoon poliisia(14.03. 10:45)
- Joka kymmenes lukiolainen saa helpotusta yo-kokeessa(14.03. 09:34)
- Vanhanen Tansaniaan ja Etelä-Afrikkaan(14.03. 09:25)
- Junat myöhästelevät keväällä pahoin kelirikon vuoksi(14.03. 08:41)
- Heinäluoma: Sotasyyllisten kunnia palautettava virallisesti(13.03. 19:58)
- Halonen harkitsee lausumaa sotasyyllisyystuomioista(13.03. 17:44)
- Mies putosi lumen peittämään kaivoon Kouvolassa(13.03. 17:33)
- Lähestymiskiellon rikkoja yritti pestä naista(13.03. 12:50)
- Arhinmäki panisi veroista siivun Yle-rahastoon(13.03. 12:41)
- Suomi saa paikkoja EU:n ulkoministeriöön(13.03. 12:38)
- Vanhanen: Erityistä kunnianpalautusta sotasyyllisiksi tuomituille ei tarvita(13.03. 11:59)
ULKOMAAT
- Maa järisi Japanissa(14.03. 11:33)
- Henry Kissinger pääsi pois sairaalasta(14.03. 10:05)
- Kiina ojensi Yhdysvaltoja(14.03. 09:33)
- Venäjällä äänestetään aluevaaleissa(14.03. 09:31)
- Stubb: Lisää epävirallisia EU-kokouksia Suomeen(14.03. 09:24)
- 100 000 osoittaa mieltään Bangkokissa(14.03. 09:12)
- USA: Uusi ydinasesopimus Venäjän kanssa pian(14.03. 09:09)
- Voimakas maanjäristys ravisteli nyt Indonesiaa(14.03. 09:04)
- Georgiassa levisi sotapaniikki tv-ohjelman takia(13.03. 22:53)
- Väärin parkkeerattu ruumisauto hinattiin pois - ruumis mukanaan(13.03. 21:54)
- Pommi-iskut aiheuttivat veripulan Afganistanin Kandaharissa(13.03. 21:00)
- Lähes 30 kuoli itsemurhaiskuissa Afganistanissa(13.03. 20:29)
- Italialaiset osoittivat mieltään Berlusconia vastaan(13.03. 20:23)
- Suuri osa kreikkalaisista hillitsisi lakkoilua(13.03. 20:21)
- Poliisit ja sotilaat vartioivat Bangkokin lentokenttiä(13.03. 19:06)
VIIHDE
- Onko tämä kaunis ja kuuluisa nenä leikattu?(14.03. 12:08)
- Mark Owen hakeutui vieroitukseen pelastaakseen avioliittonsa(13.03. 21:12)
- Yäk! Tämä laulajakaunotar ei pese hampaitaan(13.03. 19:37)
- Tämä kaunotar ei palaakaan Greyn anatomiaan(13.03. 17:47)
- Tiger Woods ja perhe asuvat saman katon alla(13.03. 15:29)
- Hollywood-tähdet erosivat(13.03. 15:26)
- X Factorissa sattuu ja tapahtuu sunnuntaina(13.03. 09:25)
- Avittavatko Marcon kaksospojat Kuopion kuoron finaaliin? Äänestä!(13.03. 08:06)
- 30 Seconds to Mars sekoitti naiset - ja ainakin yhden miehen(13.03. 00:09)
- Maajussille morsian: Emmillä ja Tatulla selvää säpinää!(12.03. 20:59)
- Jared Leto veti nimmarikeikalle sadoittain faneja - katso video(12.03. 19:42)
- Salkkareiden Ulla Taalasmaa tekee tänään riitaisan paluun ruutuun!(12.03. 18:30)
- Leffojen Spotify Suomeen keväällä(12.03. 16:28)
- Iskelmätähti löytyi kuolleena(12.03. 14:57)
- ENSIMMÄISENÄ IS:ssa: 80-luvun kulttileffa TRON palaa - katso traileri!(12.03. 14:10)
URHEILU
- Mäkäräinen nousi 13 sijaa takaa-ajossa(14.03. 12:38)
- Ryynänen johtaa, Koivuranta kolmantena mäen jälkeen(14.03. 12:36)
- Raskin lipsahdus maksoi voiton(14.03. 10:08)
- Lampi: Vaikeaksi menee(14.03. 09:29)
- Löytynoja otti hopeaa paralympialaisissa(14.03. 09:27)
- Jokeri-fanit passitettiin Jyväskylässä ulos hallista!(13.03. 22:31)
- JYP pitää Jokerit-kannattajien käytöstä törkeänä - fanijohtaja tulistui(13.03. 22:04)
- Vakavasta onnettomuudesta toipunut Felipe Massa sai ylistystä(13.03. 21:49)
- Suomalaistopparin Allsvenskan-kausi alkoi ikävästi(13.03. 21:23)
- Raimo Helminen: Minusta ei ollut paljon iloa(13.03. 21:10)
- Drogballa taas pettämätön vainu(13.03. 21:06)
- Pelicansin vahva kortti petti(13.03. 20:36)
- IS Pika-analyysi: TPS kärkkyy kärjen takana(13.03. 20:26)
- Lukko-luotsi Urama: Nyt olemme käyneet pohjalla(13.03. 20:07)
- Raipen paluu ei auttanut Ilvestä(13.03. 20:04)
HS.fi UUTISET- Mies löi sohvalla istunutta saksilla kaulan alle Vantaalla (14.03. 12:40)
- Metalist-yhteistyö tuo Jaroon myös kovan luokan afrikkalaishyökkääjän (14.03. 12:26)
- USA ja Venäjä pääsemässä pian ydinasesopuun (14.03. 12:13)
- Japanissa voimakas maanjäristys ¿ heilutti rakennuksia Tokiossa (14.03. 12:06)
- Teekutsuliike yrittää pelastaa Yhdysvallat "sosialisti"-Obamalta (14.03. 11:06)
- Kiinan pääministeri räyhäsi Yhdysvalloille (14.03. 10:56)
- Nainen löi miesystäväänsä puukolla asunnossa Hämeenlinnassa (14.03. 10:38)
- Tuukka Rask lipsautti voiton Montrealille (14.03. 10:28)
- Vanhanen vierailulle Tansaniaan ja Etelä-Afrikkaan (14.03. 09:52)
- Kevään kelirikko tuo rautateille pahoja myöhästymisiä (14.03. 09:50)
- Englanti luistaa nyt Tarja Haloseltakin (14.03. 09:48)
- Putinin tukipuolueen suosio puntarissa Venäjän aluevaaleissa (14.03. 09:18)
- Hallituksen vastustajilla pääpäivä mielenosoituksissa Bangkokissa (14.03. 09:12)
- Heikki Kovalainen häntäpäästä F1-kauden avauskisaan (14.03. 08:00)
- EU:n ulkoministeri matkustaa Lähi-itään (14.03. 07:48)
TALOUSUUTISET- Tämän vuoksi miessijoittajat mokaavat (14.03. 11:10)
- Japanissa voimakas maanjäristys (14.03. 10:25)
- Kiina aikoo kasvattaa tuontia (14.03. 10:00)
- Yhdysvallat siirtyy kesäaikaan (14.03. 09:21)
- Tässä on asuntorahoituksen seuraava fiasko (14.03. 07:03)
- Varo näitä huijauksia (14.03. 06:01)
- Jäisillä burgereilla päähän ¿ karmea raportti työoloista Briteissä (13.03. 17:15)
- EKP:n Trichet Kreikan matokuurista: Vakuuttavaa! (13.03. 16:09)
- He käyttävät eniten rahaa matkailuun (13.03. 15:05)
- Ilotalo ja pyhäkoulu ¿ kiinalainen karaoke (13.03. 14:30)
- Lentomatkustaja, tiesitkö tämän oikeuksistasi? (13.03. 11:45)
- Voro palautti saaliin 40 vuoden jälkeen (13.03. 10:50)
- Kreikalle ei sittenkään luvassa pelastuspakettia (13.03. 10:11)
- Obaman neuvonantaja vaatii tiukempaa sääntelyä (13.03. 09:46)
- Pitääkö tämä kertoa asunnonostajalle? (13.03. 06:04)
STADI- Sataan soittoon ei vastattu terveysasemalla (14.03. 13:45)
- Mustasukkainen löi miestä saksilla kaulaan (14.03. 13:05)
- Työntekijä esti vakavan leipomopalon (14.03. 12:54)
- ÿlytekniikka helpottaa Marja-Vantaan arkea (14.03. 11:09)
- Kauris pakeni dobermannia jäällä (13.03. 17:02)
- Kaljavarkaat painivat myyjän kanssa (13.03. 14:08)
- Pesuaineella lätrännyt mies pahoinpiteli naisen (13.03. 13:53)
- Kuoliko Bubi-huuhkaja? (12.03. 23:31)
- Paloauto romutti henkilöauton hälytysajossa (12.03. 19:45)
- Kissa livahti palavaan taloon - palokunta pelasti (12.03. 15:15)
- Mies kuristi naisen tajuttomaksi (12.03. 14:15)
- Bussi suistui tieltä peräänajossa - katso kuvat (12.03. 10:21)
- Varkaat sikailivat Konalassa (12.03. 07:16)
- Tallinnan-laiva yritti tunteja laituriin (11.03. 22:35)
- Tapanäpistelijä kärähti perunan popsimisesta (11.03. 20:35)
HYVÄ OLO
- Arvaatko, minkä maiden naisilla ja miehillä on eniten seksikumppaneita?
- Roihauta romanssi uuteen kukoistukseen - 3 vinkkiä
- Työstressi voi jopa tappaa - tunnista ylikuormituksen merkit
- 10 tapaa toimia vihaisen naisen kanssa
- Kansallinen juoksuaika alkaa - tule mukaan!
- 10 pelottavaa unihäiriötä - osa 1
- Näin stressi vaikuttaa sinuun!
- Sikapiikki? Nein danke!
- Happi viinassa selvittää pään nopeasti!
- Näin miehelle kannattaa puhua!
- Tutkimus: Miesten seksielämä jatkuu pitempään kuin naisten
- Vain puolet suomalaisista ottanut sikapiikin
- Näin tohtori Kiminkinen neuvoo IS:n lukijoita!
- Näin paljon kaloreita tarvitset päivittäin
- Näin tv:n katselu vahingoittaa terveyttä!
MUOTI & KAUNEUS
- Madonna ja 13-vuotias Lourdes-tytär tekevät vaatemalliston(11.03. 11:31)
- Sandra Bullock ja Molly Ringwald luottivat lapsistylisteihin(09.03. 10:57)
- Oscar-gaalan noloimmat puvut!(08.03. 08:35)
- He olivat Oscar-illan upeimmat naiset!(08.03. 06:59)
- Lohenpunainen pysyy muodissa - katso kuvat!(06.03. 09:14)
MATKAILU
- Tässä ovat maailman turvallisimmat matkakohteet!(13.03. 09:07)
- Greta Garbo koneessa!(12.03. 15:33)
- Playa del Ingles - melkein kuin kotona(11.03. 10:59)
- Mallorca peittyi lumesta - katso kuva!(10.03. 18:59)
- Kerran elämässä -lomalle Antarktikselle(10.03. 11:19)
ASUMINEN
- Mikko Rasila kokosi sisaruksistaan pesäpallojoukkueen(13.03. 08:41)
- Näin murtomies valmistelee iskua kotiisi(10.03. 13:20)
- Heidi Kyrö sai lapsena kipinän sisustukseen elokuvista(09.03. 10:13)
- Näin teet kaakeliremontin satasella - katso video!(04.03. 08:07)
- Katso mikä viritys voitti Kamalin viihdekeskus -kisan!(04.03. 06:49)
RUOKALA
- Hot chocolate - kuuma suklaajuoma (8.3.2010)
- Mokkakuorrutteiset suklaamuffinit (8.3.2010)
- Appelsiini-suklaakakku (8.3.2010)
- Juureskeitto maalaisleivän sisällä (1.3.2010)
- Sipulikeitto ja juustoinen patonki (1.3.2010)
URHEILUSSA JUURI NYT:
Urheilukeskusteluissa nyt:
- Toimivatko Summasen teesit KHL:ssä? [30]
- Nouseeko Ilves ahdingosta? [52]
- Lauri Dalla Valle - Suomen pelastaja vai hylkääjä? [18]
- Onko hiihdon maailmancupissa liikaa kisoja? [13]
- Tuleeko nousukarsinnasta pelkkä näytelmä? [52]
- Huippujännä formulakausi alkaa! [37]
- Mikä on jääkiekkomaajoukkueen tulevaisuus? [447]
- Kuinka saadaan Suomi takaisin urheilun huipulle? [125]
- Hävettääkö olla suomalainen kiekkofani? [740]
- Mitä naisten hiihtojoukkueessa tapahtuu? [78]
- Astmalääkkeellä olympiakultaan? [105]
Lukijan ääni (yleinen kesk.)
Viihde- ja TV-keskustelu
Matkailukeskustelu
Vanha keskusteluarkisto
Asuntokeskustelu
Ehdota uutta urheiluaihettaLajisivut

SM-liiga
Formula 1
NHL
Jalkapallo
Mestarien liiga
Koripallo
Hiihtolajit
Salibandy
Ralli
Road Racing
Golf
Tennis
Ravit
Yleisurheilu



Pelivihjeet 

