
Kuva: Getty Images
Joey Tenute on Jokerien ykkössentteri
| 22.04.2008 07:19 | ![]() |
Jokereilla on valmis sopimus ulkomaalaisen keskushyökkääjän kanssa, jonka uusi päävalmentaja Glen Hanlon tuo tullessaan. IS Urheilun tietojen mukaan kyseinen pelaaja on Joey Tenute.
Tenute pelaa parhaillaan AHL:n pudotuspelejä Hanlonin valmentaman Washingtonin farmissa San Antonio Rampagessa.
25-vuotias kanadalaissentteri on pelannut kolme viime vuotta AHL:ssä tehokkaasti. Yhteensä 207 ottelussa on syntynyt 69+97=166 tehopistettä.
Tenute on pelannut urallaan myös yhden NHL-pelin, Washingtonissa kaksi vuotta sitten.
Jokerit jätti toisenkin uuden pelaajan nimen julkistamatta, mutta vihjasi, että kyseessä on ulkomailla viime kaudella pelannut suomalaispuolustaja.
Jokerit julkisti eilen paria palasta lukuun ottamatta koko ensi kauden miehistönsä ja nähdyn perusteella seura on saamassa kasaan iskukykyisen joukkueen.
Uusia pelaajia on toistaiseksi yhdeksän, joista nimekkäimmät ovat puolustajat Tom Koivisto ja Antti Hulkkonen sekä hyökkääjät Juha Lind ja Janne Hauhtonen.
Kansainvälisiin peleihin tähyilevä Jokerit lähtee ensi kauteen hieman viime vuosista eroavalla strategialla.
Jääkiekon Mestarien liigaan selviytyy SM-liigasta ensi kaudella Suomen mestarin lisäksi runkosarjan voittaja, joten Jokerit panostaa viime kausia enemmän perussarjaan, mestaruuden tavoittelusta tinkimättä.
Jokerit vahvisti eilen myös valmennustiiminsä, johon kuuluvat päävalmentaja Hanlonin lisäksi Ismo Lehkonen ja Jami Kauppi. Lehkonen palaa kasvattajaseuraansa Jokereihin Mestis-seura TuTon päävalmentajan paikalta.
Kauppi luotsasi viime kaudella saman sarjan Jokipoikia.
MUUT UUTISET AIHEESTA:
- Raipe Helminen jatkaa maajoukkuehommissa (5.2.2010)
- Kari Heikkilä puntaroi: Tuntuu, että tämä paikka on koluttu (5.2.2010)
- Blues teki urakalla sopimuksia - "loistavat tunnelmat" (5.2.2010)
- Vaarallisesti taklannut Karalahti joutuu sakkojen maksuun (5.2.2010)
- IS:n Liigapörssistä tuli nyt myös Vancouver-pörssi - tee oma joukkueesi! (5.2.2010)
- Pelin henki: Uhkapeliä pelaajamarkkinoilla (4.2.2010)
- IS Pika-analyysi: Eikö kiinnosta, Kärpät? (4.2.2010)
- HPK jäähyili, KalPa nappasi pisteet - katso video! (4.2.2010)
- Juuso Puustinen ratkaisi taas rangaistuslaukauskilpailussa (4.2.2010)
- TPS:n vahva päätöserä ratkaisi (4.2.2010)
- HIFK kaatoi JYP:n laajalla rintamalla (4.2.2010)
Juhani Tamminen tapaa Sportin johdon torstaina09.02.2010 19:10
Jääkiekon Mestiksessä pelaavan Vaasan Sportin urheilutoimenjohtaja Juhani Tamminen on hiljalleen palailemassa sairauslomaltaan tositoimiin - ainakin osittain.Lue
SM-liigassa jälleen kamppailu elämästä ja kuolemasta09.02.2010 18:00
Lahden Pelicansin ja Porin Ässien välinen ottelu tiistaina on molemmille joukkueille elintärkeä.
Muista katsoa illalla video Pelicans-Ässät-ottelusta Ilta-Sanomien verkkosivuilta!
Suomalaispuolustaja teki piste-ennätyksen Elitserienissä08.02.2010 23:17
Ruotsin jääkiekkoliiga Elitserienissä pelaava Hannu Pikkarainen nappasi maanantaina nimiinsä piste-ennätyksen.Lue
JYPin supertähdelle jo toinen lapsi - ehti viime tingassa synnytykseen08.02.2010 22:25, päivitetty 08.02. 22:41
Jääkiekkoilija Antti Pihlström, 25, ja hänen puolisonsa Tiia saivat maanantaina perheenlisäystä. JYPissä pelaava Pihlström ehti synnytykseen viime tingassa.Lue
Vaasa auttaa talousongelmissa rypevää Sportia08.02.2010 19:42
Vaasan kaupunginhallitus on myöntänyt 60 000 euron lisäavustuksen jääkiekon Mestis-joukkue Sportia hallinnoivalle Hockey-Team Vaasan Sport Oy:lle, sanomalehti Pohjalainen kertoo verkkosivuillaan.Lue
Lahti teki jatkosopimuksen ja janoaa lisää vastuuta08.02.2010 14:30
Jääkiekkoliigan seura JYP jatkoi kahdella vuodella sopimusta hyökkääjä Miika Lahden kanssa. 23-vuotias Lahti jatkaa seurassa kevääseen 2012.Lue
SaiPa pidensi Tapparan tappioputken neljään06.02.2010 20:04, päivitetty 06.02. 22:18
Vielä tammikuussa kovassa kiidossa ollut Tappara sai nyt lisää kylmää vettä niskaansa, kun nousukuntoinen SaiPa kaatoi kirvesrinnat jatkoajan jälkeen 3-2 Tampereella. Tappio oli tamperelaisille jo neljäs peräkkäinen.
Toni Häppölä toi HPK:lle virtaa06.02.2010 21:33
Jääkiekon SM-liigaseura HPK:n riveihin hiljattain siirtynyt Toni Häppölä toi virtaa isäntäjoukkueelle ottelussa HIFK:ta vastaan. HIFK-kasvatti Häppölälle kirjattiin 1+2 tehopistettä, kun HPK voitti 4-2 (1-1, 2-1, 1-0).Lue
Ässille kauden ensimmäinen voitto Lukosta06.02.2010 21:11
Jääkiekon SM-liigaseura Ässät oli ennen lauantaita hävinnyt kaikki kauden kolme Lukko-otteluaan. Tahti muuttui lähes täyden kotikatsomon edessä lauantaina.Lue
Ilves katkaisi munattoman TPS:n voittoputken06.02.2010 20:30, päivitetty 06.02. 21:05
SM-liigan jumbojoukkue Ilves pudotti kolmen ottelun voittoputkessa leijuneen TPS:n pilvistä lauantaina. Surkeasti kaksi erää pelannut TPS nöyrtyi kotihallissaan 2-5.Lue
IS Pika-analyysi: Tapparan etsikkoaika06.02.2010 20:40
SaiPa aiheutti Tapparalle jo neljännen peräkkäisen tappion. Mutta uskokaa tai älkää: tamperelaisjoukkue saattaa kaapata vielä odottamattoman mitalin tämän kauden SM-liigasta.Lue
Jäälle palannut Jari Viuhkola ei siivittänyt Kärppiä voittoon06.02.2010 20:25
Iiro Tarkin onnistunut maalivahtipeli toi Bluesille makean 3-1-vierasvoiton Kärpistä jääkiekon SM-liigassa.Lue
Katkaiseeko Tappara tappioputkensa?06.02.2010 13:44
Tammikuussa Tappara oli liigan kuuminta hottia, mutta helmikuun myötä kirvesrintojen ote on herpaantunut. Joukkueella on takanaan nyt kolmen ottelun tappioputki, jonka se tänään yrittää katkaista kaatamalla SaiPan Hakametsässä.
Lukko, joko hengitys tuntuu niskassa?05.02.2010 17:44
Selättämällä tänään JYPin, KalPa nousee jo pinnan päähän raumalaisista.
- Lumeen juuttuneet varkaat turhautuivat Kustavissa - rötöstely muutti muotoa(09.02. 19:37)
- Google sumensi VR:n kivimiehen kasvot - katso kuva!(09.02. 18:51)
- Kaikkonen: En tiennyt tarkkaa kokouspalkkiosummaa(09.02. 18:45)
- Lauri Tähkä tallentui Google Street View -näkymään - katso kuva!(09.02. 18:29)
- Tuntematon muuntajavika sulki tavaratalon Helsingissä(09.02. 18:23)
- Pankkiryöstäjä pakeni autolla: Näitkö tällaista Nissania?(09.02. 18:19)
- Arto Merisalo paheksuu Nova-uutisointia(09.02. 18:11)
- Onko jalkajousiryöstäjä sittenkin mies?(09.02. 17:53)
- Poliisi: Äänestä päätellen jalkajousiryöstäjä on mies(09.02. 17:25)
- Kuorma-auto töytäisi koulutyttöä Imatralla(09.02. 17:17)
- Google Street View on paljastanut kohukuvia maailmalla(09.02. 16:54)
- Kuorma-auton parirenkaat irtosivat ajossa - romuttivat vastaantulijan auton(09.02. 16:36)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja kavalsi rahaa ja urkki sähköposteja(09.02. 16:34)
- Poliisilla epäily Korsossa palaneesta autosta löytyneen henkilöllisyydestä(09.02. 16:09)
- Punaisen ristin lajittelukeskus suljettiin uhkauksen takia Joensuussa(09.02. 16:07)
ULKOMAAT
- Toistakymmentä lasta kuoli orpokodin palossa(09.02. 19:04)
- Paha ryöstöase: täysi kahvikuppi(09.02. 16:51)
- Europarlamentti hyväksyi uuden EU-komission(09.02. 15:33)
- Haitilaismies: Selvisin neljä viikkoa hengissä raunioissa(09.02. 14:53)
- Mitä iäkkäämpi äiti, sitä suurempi lapsen autismiriski(09.02. 13:53)
- Lumivyöryt tappoivat lähes 30 Afganistanissa(09.02. 13:03)
- Tutkijat: Saturnuksen kuussa voi olla elämää(09.02. 11:18)
- Tymoshenko ei tunnusta tappiota - jännitys kiristyy Ukrainassa(09.02. 10:46)
- Armeijan tukikohta vaurioitui rajussa palossa Norjassa(09.02. 10:34)
- Mormonimiehellä on peräti 46 lasta - katso kuva!(09.02. 10:30)
- Filippiinien joukkomurhasta nippu uusia syytteitä(09.02. 09:52)
- Rouva Obama taisteluun lasten ylilihavuutta vastaan(09.02. 09:30)
- Iran aloitti 20-prosenttisen uraanin valmistuksen(09.02. 08:50)
- Maanjäristystuhoja tutkinut kiinalaisaktivisti vangittiin(09.02. 08:20)
- Kuusi kuoli vanhustentalon palossa Espanjassa(09.02. 08:13)
VIIHDE
- Suosikkijuontaja jakaa palasia hevosesta(09.02. 18:00)
- Miss Suomi -pomon kuolema hiljensi missipiirit(09.02. 16:55)
- Jens Lapidus: Nämä yhdistävät Ruotsin jetsettiä ja alamaailmaa(09.02. 16:37)
- The Baseballs ja Over The Rainbow Kotkan Meripäiville(09.02. 15:52)
- Angelina ja Brad haastavat erouutisesta kertoneen lehden oikeuteen(09.02. 15:23)
- Dingon Neumann eroaa! Ei kolmansia osapuolia(09.02. 13:47)
- Näin X Factorin Renne kommentoi skinhead-taustaa(09.02. 12:09)
- Guns n' Roses Ruotsiin - saapuminen Suomeen lähellä(09.02. 12:02)
- Peter Andre Jordanin häistä: Olin enemmän sokissa Jacksonin kuolemasta(09.02. 10:40)
- He ovat kesämusikaalin Pirkko Mannola ja Åke Lindman!(09.02. 10:15)
- Tässä on Nico Rosbergin kaunis kulta - katso kuva(09.02. 08:59)
- Suomen kuumin bikinimalli paljastaa: Näin sain tämän vartalon - katso video!(09.02. 07:13)
- Amerikkalaiskanava: Britney Spearsin lapset kiidätetty sairaalaan(08.02. 23:22)
- Burleskilegenda Satan's Angel: Helsingissä on maailman parasta burleskia - katso video!(08.02. 21:44)
- Matkaoppaiden Terhi itki sydänkohtaukseen kuollutta naista(08.02. 19:30)
URHEILU
- Valioliigamanageri: Roy Hodgson olisi täydellinen valinta Englannin päävalmentajaksi(09.02. 20:28)
- Futislegenda pidätettiin kahdesti kahden päivän sisään!(09.02. 19:48)
- EM-karsinnan otteluohjelma ratkeaa ensi viikolla(09.02. 19:17)
- Juhani Tamminen tapaa Sportin johdon torstaina(09.02. 19:10)
- Barcelona menetti puolustajansa sairastuvalle pitkäksi aikaa(09.02. 18:57)
- Kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu päättyi tasapeliin(09.02. 18:29)
- Nämä joukkueet pelaavat NHL-avauksessa Tukholmassa - Helsingin joukkueet varmistuvat huomenna?(09.02. 18:08)
- SM-liigassa jälleen kamppailu elämästä ja kuolemasta(09.02. 18:00)
- F1: Kaikki tallit mukana vasta kauden neljännessä kisassa?(09.02. 17:39)
- Ronaldinho ei mahdu Brasilian joukkueeseen(09.02. 17:25)
- Melko tuntematon suomalaisfutaaja Ruotsin pääsarjasta Superettaniin(09.02. 17:02)
- Tuomo Ruutu ei kadu tappeluaan: Tein kaiken oikein(09.02. 16:30)
- Suomen maajoukkuevalmentaja auto-onnettomuudessa(09.02. 16:26)
- Eremenko kehuu uutta vahvistustaan: Hoitaa asiat tyylillä(09.02. 15:49)
- Onko tässä kaikkien aikojen kaukolaukaus? Katso uskomaton video!(09.02. 15:20)
HS.fi UUTISET- Suomalaiset haluavat lisää vaikutusvaltaa politiikassa (09.02. 20:05)
- Poliisi epäilee, että pankkiryöstäjä oli naiseksi pukeutunut mies (09.02. 19:47)
- Nuoret jousisoittajat saivat käyttöönsä arvosoittimia (09.02. 19:44)
- Lumivyöryjen pelätään tappaneen yli 60 ihmistä Afganistanissa (09.02. 19:34)
- Ranska haluaa tarvittaessa sulkea alle 13-vuotiaat kotiin iltaisin (09.02. 19:23)
- Yli kymmenen lasta kuoli orpokodin palossa Etelä-Afrikassa (09.02. 19:17)
- Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä (09.02. 19:10)
- Nato valmistautuu suurhyökkäykseen Etelä-Afganistanissa (09.02. 18:30)
- Ammattikorkeakoulun opiskelijaa epäillään tietomurrosta (09.02. 18:18)
- Helsingin Sokoksen tavaratalo auki taas normaalisti (09.02. 18:17)
- Miltä opettajasta tuntuu pitää kuria? (09.02. 18:16)
- Juha Jokelan Esitystalouden liput revittiin käsistä Espoossa (09.02. 17:57)
- Kukkasrahasto valitsi Päivi Hamaruksen vuoden kasvattajaksi (09.02. 17:37)
- Orion menestyi valtion kurituksesta huolimatta (09.02. 16:56)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia (09.02. 16:26)
TALOUSUUTISET- Öljyn kulutus väheni selvästi (09.02. 20:05)
- Opel paljasti suunnitelmiaan (09.02. 19:37)
- Facebook-tyyli tulee Googleen (09.02. 19:09)
- Vanhanen: Suomi elämässä yli varojensa (09.02. 18:46)
- Sairauden vuoksi SOK:sta eronnut ryhtyy hallitushaiksi (09.02. 18:22)
- Nokia suunnittelee seitsemän euron kännykkää? (09.02. 17:55)
- Saarikangas jyrähtää: Nyt tarvitaan tilaus (09.02. 17:19)
- Nobelisti puolustaa Kreikan ongelmia (09.02. 16:57)
- Coca-Cola petrasi (09.02. 16:32)
- Euroopan parlamentti hyväksyi uuden komission (09.02. 16:15)
- Suomalaislapsi aloittaa surffailun seitsemänvuotiaana (09.02. 15:58)
- Kolme tonnia jää monelta ASP-säästäjältä saamatta (09.02. 15:39)
- Sähkövika toi Sokokselle jättilaskun (09.02. 15:37)
- Fortum irtisanoo (09.02. 15:19)
- Sijoittajat rankaisevat Outotecia (09.02. 15:00)
STADI- Vakava kaatuminen Itäkeskuksen liukuportaissa (09.02. 19:19)
- Hurja kolari Itäkeskuksessa - katso kuvat (09.02. 11:26)
- Konduktööri kehotti käyttämään deodoranttia (09.02. 11:25)
- Miesten kilpa-ajo päättyi nolosti (09.02. 10:16)
- Katot vuotavat nyt urakalla (09.02. 07:10)
- Nauru ärsytti - mies löi poikaa (09.02. 06:34)
- Ketut hyppelivät autojen katoilla Töölössä (08.02. 13:01)
- Nainen uhkasi kauppakeskuksen vartijaa teräaseella (08.02. 12:30)
- Isot kinokset tukkivat - jätekuljetukset tökkivät (08.02. 08:14)
- Nuorisojengin kanssa riidellyt pahoinpideltiin (08.02. 07:13)
- Sijaisopettaja solvasi lapsia (08.02. 07:09)
- Kerrostaloa evakuoitiin, kaksi sairaalaan (08.02. 06:40)
- Pakettiauto paloi Mannerheimintiellä - katso kuva (07.02. 21:08)
- Autot pyörähtivät penkkaan Itäväylällä (07.02. 19:58)
- Katupuukotuksen uhrilla vakavat vammat (07.02. 12:01)
HYVÄ OLO
- Näin parannat seksittömyyden!
- Tässä ovat superruoat, joilla saat terveen ihon
- Kahdessa viikossa parempaa seksiä - Toimi näin!
- Äidin tupakoinnilla yhteys kätkytkuolemiin
- Ero edessä - hoida se kuin mies
- Turvotuksesta eroon luonnollisesti
- Brittimiehen tuska: Miehuus vääntyi kaarelle
- Mikä on hyvä syy nuorten nukkumaanmenoajoille?
- Varovasti rinteessä - laskettelu vaatii varusteita
- Tutkimus: Anna lapsen puhua iltasadulla
- Historiallinen operaatio: Lastenklinikalla tehtiin Suomen ensimmäinen suolensiirto
- Asiantuntijat pohtivat: Pitäisikö eturauhasen syöpää seuloa vai ei?
- Jopa sijoittaminen on vanhempana vaikeampaa
- Tutkimus: Mikä naista lihottaa?
- Vältä nämä virheet turvaistuimen käytössä
HYVÄT NAISET
- Julkkiskaunottaret ovat mekoissaan kuin karamellit - katso kuvat!
- Nyt treenataan triathlonille!
- Näin saat kynnet kauniiksi entistä nopeammin!
- Talvi-iho kaipaa kosteutta
- Tähdet koreilevat kirjailluissa koltuissa
MATKAILU
- Äänestä kamalin lomamaa!(06.02. 09:26)
- Kanarian suosio yllättää(05.02. 12:18)
- Vielä ehdit kuokkimaan Victorian häihin!(05.02. 10:17)
- Rankkasateet toivat tulvia Kanariansaarille(02.02. 22:55)
- Kiistelly vartaloskannerit otettiin käyttöön(01.02. 17:12)
ASUMINEN
- Talouskriisi lisäsi vuokrarästejä(09.02. 06:07)
- Mikko Kuustosen lapsuus kaivoksen kupeessa(06.02. 10:20)
- Nyt alkoivat lakanoiden vaihtoviikot!(05.02. 06:56)
- Lumikolat myyty lähes loppuun(03.02. 13:09)
- Tämä palohälytin ei piipitä vaan...(03.02. 13:06)
RUOKALA
- Madekeitto (8.2.2010)
- Kukkaleipä (8.2.2010)
- Crème caramel (8.2.2010)
- Mausteiset karitsavartaat (1.2.2010)
- Seesamiperunat (1.2.2010)
SM-liigasivujen logo (oltava ylimmäinen)

SM-LIIGAN TULOKSET

| HIFK - Blues (0-1, 2-1, 3. erä) | |
| JYP - Tappara (1-1, 2-1, 3. erä) | |
| SaiPa - HPK (1-1, 0-3, 3. erä) | |
| Lukko - Jokerit (1-0, 1-2, 3. erä) | |
| Pelicans - Ässät (0-3, 2-0, 3. erä) | |
| KalPa - TPS (0-1, 0-3, 3. erä) |
IS LIIGAPÖRSSI
IS LiigapörssiinTULOSPALVELU

Siirry tulospalveluunSM-liigan perussetti

Runkosarjan ohjelma
Pistepörssi
Joukkueet
Liigapelaajat
SM-liiga
Suomen jääkiekkoliiton kilpailusäännötPELIN HENKI

Uhkapeliä pelaajamarkkinoillaURHEILUVIDEOT
GP-legenda, hurmuri Giacomo Agostini halua tyttöystävän Suomesta
Tappara taipui SaiPalle jatkoajalla
Maalivahditkin tappelivat HIFK-KalPa -pelissä
Laura Lepistö: Uudet luistimet eivät häiritse tekniikkaa
Blues otti tärkeät pisteet Tapparalta
Raimo "Raipe" Helminen suunnitteli saunan
Obama jännäsi koripallopelissä
Aleksi Litovaara -tv: Aussi-snoukkaajat Olarin reileissä
Oppilaiden pila meni mönkään - ope heitti korin puolesta kentästäAsenna IS-uutisvahti
Kokeile uutisvahteja!Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus







