IS - Ilta-Sanomat
Urheilu SM-liiga
 
Haun tuottaa 
 
 
Toni Häppölä siirtyi hiljattain Bluesista HPK:hon. Lauantaina hän onnistui komeasti jasvattiseuraansa HIFK:ta vastaan.Kuva: Juha Tanhua
Toni Häppölä siirtyi hiljattain Bluesista HPK:hon. Lauantaina hän onnistui komeasti jasvattiseuraansa HIFK:ta vastaan.
Kuva: Juha Tanhua

Toni Häppölä toi HPK:lle virtaa

06.02.2010 21:33

 Jääkiekon SM-liigaseura HPK:n riveihin hiljattain siirtynyt Toni Häppölä toi virtaa isäntäjoukkueelle ottelussa HIFK:ta vastaan. HIFK-kasvatti Häppölälle kirjattiin 1+2 tehopistettä, kun HPK voitti 4-2 (1-1, 2-1, 1-0).

- Häppölän tulo ketjuumme lisää varmuutta ja äijämäisyyttä, sanoi kaksi maalia HPK:lle tehnyt Janne Kolehmainen.

HPK:n päävalmentaja Jukka Rautakorpi oli tyytyväinen mies.

- Meille tehdyt maalit tulivat pikku nukahdusten jälkeen. Kolmas erä oli meiltä hyvää tekemistä eikä voida sanoa, että parempi joukkue voitti. Teimme kuitenkin enemmän maaleja. Erityismaininnan ansaitsee Häppölän ketju, joka tuo lisää leveyttä joukkueeseen, Rautakorpi lausui.

HIFK taisteli esimerkillisesti, mutta maalinteossa onnistui ainoastaan Jerry Ahtola, joka teki vieraiden molemmat maalit.

- Meiltä oli kolme ihan OK-erää. Emme saaneet kuitenkaan huippuerää ja meille tulleet maalit olivat lapsuksia. Hyvä, intensiivinen kiekkoilta ja jätkät laittoivat itsensä likoon, sanoi HIFK:n päävalmentaja Kari Jalonen.

STT

Ottelun tilastot:

HPK-HIFK 4-2 (1-1, 2-1, 1-0)
1. erä: 7.52 Jerry Ahtola (Mikael Granlund-Arttu Luttinen) 0-1 yv, 19.00 Jani Honkanen (Janne Laakkonen) 1-1.
Jäähyt: 4.46 Teemu Lassila HP 2 min (kärsi Niko Nieminen), 6.06 Jyrki Louhi HP 2 min, 9.17 Martti Järventie HI 2 min, 19.34 Markus Kankaanperä HI 2 min, 19.34 Jari Sailio HP 2 min.
2. erä: 26.15 Janne Kolehmainen (Marko Tuulola-Toni Häppölä) 2-1, 35.33 Ahtola (Max Wärn-Teemu Ramstedt) 2-2, 37.23 Kolehmainen (Tuomas Muhonen-Toni Häppölä) 3-2.
Jäähyt: 29.40 Joni Haverinen HI 2 min, 32.29 Honkanen HP 2 min.
3. erä: 46.30 Häppölä (Laakkonen-Joonas Vihko) 4-2.
Jäähyt: 41.26 Kai Syväsalmi HP 2 min, 43.02 Kimmo Kuhta HI 2 min.
Jäähyt yhteensä: HPK 5x2 min=10 min, HIFK 4x2 min=8 min.
Torjunnat: Teemu Lassila HP 7+9+10=26, Jan Lundell HI 9+8+7=24 poissa 56.48-59. 48.
Tuomarit: Seppo Lindroos-Reijo Ringbom (Iikka Kiilunen-Juha Suoraniemi).
Yleisöä: 3 931.









MUUT UUTISET AIHEESTA:

 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
RUOKALA

SM-liigasivujen logo (oltava ylimmäinen)

SM-LIIGAN TULOKSET

Ottelut 17.3.2010 - 17.3.2010

TULOSPALVELU

IS:n Tulospalvelusta löydät kaikki SM-liigatulokset. Teksti-tv on antiikkia, IS:n tulospalvelun laajat tilastot ovat kiekkofriikille välttämätön työkalu.
Siirry tulospalveluun

SM-liigan perussetti

Kuka pelaa? Missä pelaa? Koska pelaa? Ja kuka on pistepörssin kärjessä? Oheisista linkeistä löydät tiesi kaiken oleellisen perusinformaation äärelle.
Runkosarjan ohjelmaPistepörssiJoukkueetLiigapelaajatSM-liigaSuomen jääkiekkoliiton kilpailusäännöt

PELIN HENKI

Pelin henki -palstalla NHL-seura Nashville Predatorsin kykyjenetsijä Janne Kekäläinen ja IS:n Petteri Linnavalli keskustelevat urheilusta. Suoraan ja mielipiteitä säästelemättä.
Uhkapeliä pelaajamarkkinoilla

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Aloitussivu

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]