19-vuotiaan Petteri Koposen työpaikka NBA:ssa alkaa näyttää selvältä.Kuva: Tea Karvinen
19-vuotiaan Petteri Koposen työpaikka NBA:ssa alkaa näyttää selvältä.
Kuva: Tea Karvinen

Petteri Koponen on saamassa NBA-paikan

26.06.2007 07:14

 Petteri Koposen työpaikka NBA:ssa alkaa näyttää varmalta, kun torstaiseen varaustilaisuuteen on aikaa enää kaksi päivää.

19-vuotias espoolainen on noussut lähes kaikilla tuoreemmilla draftia ennakoivilla nettisivuilla ykköskierroksella varattavien eli 30 parhaan joukkoon. Parhaimmillaan Koponen on arvostetun Fox Sportsin ennustuksissa jo sijalla 14.

IS googletti tuoreimpia draft-ennustuksia. Viimeisen viikon ajalta löytyi kahdeksan päivitettyä 30 parhaan listaa, ja Koposen nimi loisti poissaolollaan vain kahdessa. Esimerkiksi legendaarinen Sports Illustrated listasi Koposen sijalle 29. Vielä pari viikkoa sitten Koposen nimeä listoilta oli lähes mahdoton löytää.

Listojen uskottavuudesta todistaa niiden samankaltaisuus. Draftin kuumimmat nimet ovat kaikissa listoissa samat. Ensimmäisenä varaava Portland nappaa 210-senttisen Greg Odenin, ja Seattle 205-senttisen Kevin Durantin.

Amerikan ulkopuolisista korkeimmalle (4-12) on rankattu 210-senttinen kiinalainen Yi Jianlian. Eurooppalaisista Koposen edellä useimmissa listoissa ovat kaksimetrinen espanjalainen Rudy Fernandez (16-28) ja 198-senttinen italialainen Marco Belinelli (22-28).

Yhdellä listalla ( RealGM ) Koponen jäi niukasti 30 parhaan huonommalle puolelle (32.). Vähiten Koposta arvostaa Insidehoops, joka ei edes mainitse Koposta draftin vaihtoehtona.

Terho Vuorinen





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
HS.fi UUTISET - URHEILU

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

STARSKY & HUTCH:

Radiotuomarit. Pelkkää lätkää. Kuuntele tai lataa klippi!
Suomen virallinen lätkäradio - uusin lähetysVanhoja lähetyksiä

PETTERI LEHDON NHL-BLOGI

Ottawassa asuva suomalainen pelaaja-agentti ja entinen ammattikiekkoilija Petteri Lehto ruotii IS:n uudessa NHL-blogissa maailman parhaan jääkiekkosarjan taustat ja turbulenssit.
UUSI PÄIVITYS: Huutajat, narisijat ja keskustelijat

NHL-TULOKSET:

Ottelut 9.2.2010 - 9.2.2010

PELIN HENKI

Pelin henki -palstalla NHL-seura Nashville Predatorsin kykyjenetsijä Janne Kekäläinen ja IS:n Petteri Linnavalli keskustelevat urheilusta. Suoraan ja mielipiteitä säästelemättä.
Uhkapeliä pelaajamarkkinoilla

RANTANEN RAPORTOI

Haluatko tietää jotain NHL:stä? IS:n Vancouverissa asuva kirjeenvaihtaja Vesa Rantanen raportoi säännöllisesti IS:n nettisivuilla kaiken oleellisen maailman parhaasta kiekkosarjasta.
IS:n NHL-sivut

TEEMU SELÄNNE -SEURANTA!

Suomalainen Salama ohittaa Jari Kurrin kaikkien aikojen suomalaisena maalintekijänä NHL:ssä - jos vain pysyy terveenä.

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Tee rahaa raveilla!

Ilta-Sanomien ja IS Veikkaajan ravipelien erikoissivusto IS Ravit on uudistunut! Pelivihjeiden, tallikommenttien, uutisten ja muun kivan lisäksi sivuilta löytyy nyt entistä enemmän totoamista helpottavia työkaluja. Hyödynnä tiedot totopeleissä!
Opettele ravipelaajaksi IS RaveissaFintoto.fi-verkkopalvelu

PELIKONE - urheilupelit

Aloitussivu

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]