Lehti: Yle julkaisi manipuloidun rallikuvan
| 05.08.2008 16:17, päivitetty 05.08. 16:24 | ![]() |
Yle julkaisi Suomen MM-rallin aikana nettisivuillaan manipuloidun rallikuvan. Lauantaina julkaistuun kuvaan oli lisätty kuvankäsittelyohjelmalla soraa ja pölyä. Lisäksi alkuperäisestä kuvasta poistettiin sateenvarjo ja kuvan halki kulkenut varoitusteippi.
Manipulointi tuli ilmi, kun Digitoday sai asiasta vihjeen lukijaltaan.
Kuvan ottanut freelancer-kuvaaja myönsi Talous-Sanomille käsitelleensä kuvaa. Kuvaaja kertoi halunneensa poistaa kuvasta katselua häiritseviä elementtejä, eikä niinkään lisätä kuvaan vauhdikkuutta.
- Manipuloituja kuvia ei pitäisi julkaista, uutispäällikkö Jere Nurminen Yleltä sanoi Talous-Sanomille.
Nurmisen mukaan Yle Urheilu käy päivittäin läpi satoja kuvia, joten jokaisen tarkistaminen on hankalaa.
- On erittäin vaikea katsoa jokaisesta kuvasta tarkkaan, onko sitä korjattu ja millä tavalla, Nurminen kuvailee.
Yleisradion Urheilun päällikkö Kari Mänty pitää tapausta vakavana. Männyn mukaan tapaus tullaan käsittelemään valokuvaajan kanssa.
Lampi: Olen valmis pelaamaan05.09.2010 23:08
A-maajoukkueen Veli Lampi suuntaa jo katseet Hollanti-peliin. Perjantain pettymys on kuitattu ja Willem II:n pelaaja toteaa ilmapiirin joukkueessa olevan positiivinen.Lue
Yleisurheilun maanosien mestaruus Eurooppaan05.09.2010 22:47
Euroopan joukkue otti voiton yleisurheilun maanosien välisessä maailmancupissa Kroatian Splitissä. Eurooppa keräsi yhteensä 429 pisteettä, jolla se jätti toiseksi tulleen Amerikan joukkueen kakkoseksi 9,5 pisteen erolla.Lue
Korisliigan paras pelaaja siirtyy Italiaan05.09.2010 22:14
Korisliigan viime kauden parhaaksi pelaajaksi valittu Tuukka Kotti palaa Italiaan. Kaudet 2005-08 saapasmaassa palloillut Kotti on tehnyt Italian kakkosliigaan pudonneen Naturhouse Ferraran kanssa yksivuotisen sopimuksen.Lue
Jokerit päihitti Kärpät European Trophyn parhaana suomalaisjoukkueena05.09.2010 21:53
Jokerit otti parhaan suomalaisjoukkueen tittelin jääkiekon European Trophyssa kukistamalla Kärpät sunnuntain sijoitusottelussa 4-2.Lue
Kolkka: Oma osaaminen saatava esille05.09.2010 21:27
Huuhkaja-kokoonpanoon Hollanti-otteluun palaava Joonas Kolkka on muun joukkueen tavoin pettynyt karsinta-avaukseen, mutta teroittaa seuraavaan peliin keskittymistä.Lue
Tainio aloittaa Hollannin valloituksen Suomi-paidassa05.09.2010 21:20
Teemu Tainio joutui seuraamaan Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-karsinnan murheellista avauspeliä sivusta kesken olleiden sopimusasioiden takia.Lue
Vimpeli otti tiukan otteen mestaruudesta05.09.2010 20:13
Vimpelin Veto otti vahvan otteen pesäpallon Suomen mestaruudesta voitettuaan finaalisarjan toisen kamppailun ennätysyleisön edessä.Lue
Huuhkajille lisää murheita - Fredrikson loukkasi olkapäätään harjoituksissa05.09.2010 19:51
Suomen jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Otto Fredrikson loukkasi harjoituksissa vasenta olkapäätään.Lue
Baxter on koonnut ajatuksiaan05.09.2010 19:06
Jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Stuart Baxter on koonnut ajatuksiaan. Ei kirjaksi, vaan yhteenvedoksi joukkueelle perjantaina Moldovalle kärsityn surkean 0-2-tappion jälkeen.Lue
TPS vältti jumbosijan murskavoitolla05.09.2010 18:24
TPS otti selkeän 9-5-voiton jääkiekon European Trophy -lopputurnauksen jumbofinaalissa isäntäjoukkue Salzburgista.Lue
Kovalaisen hodari siivitti Ilosen vahvaan päätöskierrrokseen05.09.2010 17:55
Mikko Ilonen pelasi golfin Euroopan-kiertueen Sveitsin kisassa kolme onnistunutta kierrosta. Lauantain sukellus (75 lyönnin kierros) pudotti suomalaisen voittotaistosta, mutta sunnuntaina (66) hän nousi jakamaan yhdeksättä sijaa.Lue
Zlatan sai kotikaupunkinsa sekaisin05.09.2010 17:29
Jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin paluu kotikaupunkiin laittoi Malmön sekaisin.Lue
Huuhkajaleirissä katseet käännetty Hollantiin - "Hieno matsi edessä"05.09.2010 16:15
Katseet Huuhkajaleirissä ovat jo tiukasti tiistain kamppailussa ja odotukset korkealla huolimatta perjantaisesta tappiosta Moldovalle.Lue
Wayne Rooney matkustaa sittenkin Sveitsiin05.09.2010 15:55
Wayne Rooneyn odotetaan matkustavan maanantaina Englannin maajoukkueen mukana EM-karsintaotteluun Sveitsiin.Lue
Japanilaiskuski menehtyi sairaalassa05.09.2010 15:51
Japanilainen ratamoottoripyöräilijä Shoya Tomizawa on kuollut kolarissa saaminsa vammoihin sairaalassa.Lue
Suomalaiskuskit ajoivat pisteille F3-sarjassa05.09.2010 15:22
Matias Laine ylsi kauden parhaaseen sijoitukseensa ajamalla kuudenneksi Formula 3 -eurosarjan Brands Hatchin osakilpailussa sunnuntaina. Laineen Volkswagen-tallilla riitti juhlaa, sillä kisan voitti suomalaisen tallitoveri, portugalilainen Antonio Felix-da-Costa.Lue
Japanilaiskuski kiidätettiin sairaalaan kolarin jälkeen05.09.2010 15:07
Suter-pyörällään kaatunut Shoya Tomizawa joutui kahden muun pyörän runtelemaksi ratamoottoripyöräilyn Moto2-luokan San Marinon osakilpailussa Misanossa.Lue
Utriainen päihitti olympiavoittajan05.09.2010 14:25
Jussi Utriainen juoksi kovassa seurassa kolmanneksi Englannin klassikkokilpailuihin kuuluvassa Sheffieldin Great Yorkshire Runissa sunnuntaina.Lue
Ampumahiihdon MM-kisat Suomeen05.09.2010 13:58
Kontiolahdella kilpaillaan ampumahiihdon maailmanmestaruuksista vuonna 2015. Kansainvälisen lajiliiton IBU:n kongressi Pietarissa myönsi kilpailut Kontiolahden järjestettäväksi sunnuntaina. Kontiolahti voitti äänestyksessä Norjan Holmenkollenin 23-20.Lue
Wayne Rooney seksiskandaalissa05.09.2010 13:03
Useat sunnuntain brittilehdet kertovat jalkapalloilija Wayne Rooneyn, 24, käyneen vieraissa vaimonsa ollessa raskaana viime vuonna.Lue
- Serbia tiukalla voitolla puolivälieriin koripallon MM-kisoissa (04.09. 23:01)
- Asikainen iski Zepedan keskeytyskuntoon (04.09. 22:55)
- Jonas Portin uskoo mahdollisuuksiin (04.09. 22:15)
- Lehtovaara: Lauantain jälkeen Moldova-peli pois mielestä (04.09. 22:13)
- Roman Eremenko: Kaikki vielä omissa käsissä (04.09. 22:11)
- Denis Shafikov naputteli rutiinivoiton (04.09. 22:04)
- Tuomarit suosivat Tatlia (04.09. 21:28)
- Kallio aika-ajon hitain San Marinossa (04.09. 21:21)
- Silja Lehtisen venekunta purjehti finaaliin Moskovassa (04.09. 21:15)
- Kärpät pisti Salzburgin ruotuun päätöserässä (04.09. 21:05)
- Jymyllä tukeva ote miesten pesispronssiin (04.09. 20:56)
- Vimpeli ryösti kotiedun Kouvolasta (04.09. 20:54)
- Koivula takoi nihkeän pistevoiton (04.09. 20:39)
- Eva Wahlströmin vastustaja jätti leikin kesken (04.09. 20:12)
- Jokinen iski nyrkkeilyillan avausvoittajaksi (04.09. 19:47)
- Mikko Ilonen romahti 26:nneksi Sveitsissä (04.09. 19:10)
- Niklas Moisander tähyää pistetilin avaamiseen (04.09. 18:16)
- Toppari Heikkinen: Nollaaminen nyt tärkeää (04.09. 18:13)
- Ranskan lehdistö lyttäsi omiensa EM-avauksen: Katastrofi! (04.09. 17:30)
- Ajo Motorsportin kuljettajat jälleen kärkivauhdissa (04.09. 17:15)
- Englanti on parempi ilman Lampardia (04.09. 15:40)
- Venus seksikkäänä pikkumustassa peliasussaan -katso kuvat! (04.09. 15:22)
- Murskaako hurjavireinen Murray Nadalin unelman? (04.09. 15:20)
- Kuolemantapaus tiimissä, Carlströmin talli vetäytyi Vueltalta (04.09. 14:48)
- 14-vuotias lumilautailija kuoli maajoukkueleirillä (04.09. 14:37)
- Eremenko junior: Tuntuu todella pahalta (04.09. 14:24)
- Tässä ovat Suomen futishistorian noloimmat tulokset (04.09. 14:13)
- Joonas Kolkka: Hollanti odottaa vain voittoa (04.09. 13:09)
- Korisklassikoita luvassa (04.09. 00:01)
- Jari Litmanen: Muutamia mahdollisuuksia oli (03.09. 23:58)
- Shefki Kuqi antoi kiitosta faneille (03.09. 23:54)
100 tuoreinta- Varoitus: Haavoittunut karhu liikkuu Haapajärvellä - "erittäin vaarallinen"(05.09. 23:35)
- Vartti: Yli kymmenen sairaalaan Tour de Helsinki -tapahtumasta(05.09. 22:21)
- Tuli tuhosi talon Kangasalla(05.09. 21:49)
- Taidegraafikko Pentti Kaskipuro on kuollut(05.09. 19:40)
- Miestä lyötiin ja potkittiin päähän - raahattiin asunnosta toiseen ja hakattiin taas(05.09. 19:23)
- Lähti yksin merelle - ei jälkeäkään(05.09. 19:14)
- Tuhopolttaja sytytti autiotalon Järvenpäässä(05.09. 18:10)
- Tuli turmeli omakotitalon Sysmässä(05.09. 17:08)
- Puukkomies pakeni taksista(05.09. 16:59)
- Ainakin yksi kuoli viikonlopun liikenteessä syksyn pimeydessä(05.09. 16:06)
- Tätä ei valvota kunnissa - "Helsingille ei voi enää tulla seuraamuksia"(05.09. 15:50)
- Maastopukumies aiheutti poliisioperaation - "oli pakko uhata virka-aseella"(05.09. 15:32)
- Nämä poliitikot eivät asetu ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa(05.09. 14:38)
- Humalainen kaahasi poliisia pakoon kotiovelleen saakka(05.09. 14:22)
- Mies ryösti R-Kioskin ja pahoinpiteli myyjän(05.09. 13:57)
ULKOMAAT
- Nigeriassa jättikolari - mukana polttoainerekkoja ja minibusseja(05.09. 23:24)
- Ruosteinen naula seivästi sulhon peniksen hääyönä(05.09. 23:13)
- Pikkupoika putosi parvekkeelta - isä ei kestänyt surua(05.09. 23:01)
- Ahmadinejad: "Mikä tahansa Israelin hyökkäys Iraniin merkitsee sionistien eliminointia maailmankartalta"(05.09. 22:30)
- Ryanairin pomo: Lentoemäntä voisi korvata pilotin(05.09. 22:17)
- Kuvat: Näin harjoittelevat Valko-Venäjän eliittisotilaat(05.09. 21:25)
- Uudessa-Seelannissa raivataan järistystuhoja - "kuin olisivat pyörineet kuivausrummussa"(05.09. 19:46)
- Irakin sota maksoi Yhdysvalloille yli 3 000 000 000 000 dollaria(05.09. 19:28)
- Moldovalaiset kävivät uurnilla pohtimassa presidentinvaaleja(05.09. 17:55)
- Uudet mellakat uhkaavat Mosambikissa- ihmisiä kutsutaan kaduille tekstiviesteillä(05.09. 17:07)
- Kivitystuomion saaneen naisen poika vetosi paaviin(05.09. 17:00)
- Mosambikissa pelätään uusia ruokamellakoita(05.09. 16:52)
- Spraypullo, sytkäri ja hämähäkintappoyritys - köpelösti kävi(05.09. 16:48)
- BBC: Baskijärjestö Eta taipui tulitaukoon(05.09. 13:30)
- Chilen kaivosmiesten piina kestänyt kuukauden(05.09. 13:19)
VIIHDE
- Heinäkasa murskasi poptähden pakettiautoon(05.09. 23:59)
- Nämä sala-asukkaat putosivat Big Brotherista(05.09. 22:08)
- Laura Lepistö loukkaantui harjoituksissa(05.09. 21:32)
- Peliarvostelussa Mafia II - katso video!(05.09. 20:45)
- Robert Pattinson meinasi murskaantua norsun alle(05.09. 20:37)
- Mark Wahlberg häpeää uraansa Marky Markina(05.09. 18:58)
- Victoria Beckham ja Eva Longoria juhlivat yhdessä - katso kuvat!(05.09. 16:07)
- Ex-manageri: Lady Gaga laihduttaa hengenvaarallisesti(05.09. 14:09)
- Ajoiko Lindsay Lohan tahallaan päin lastenrattaita?(05.09. 13:13)
- Hänkin jättää American Idolin - tilalle Steven Tyler ja Jennifer Lopez?(05.09. 12:42)
- BB-Hennan ja Ninon kova riita sai aikaan itkua(05.09. 12:31)
- BB-Henna paljasti: Tämän takia minulla on turpeat huulet(05.09. 12:21)
- Ei aviohuolia! Mel B esitteli perhettään, miksei bikineitään? Katso kuvat(05.09. 12:07)
- Amerikkalaiskoomikko kuoli onnettomuudessa - tytär ajoi autoa(05.09. 11:38)
- Krokotiilimies hassutteli tekoviiksien kanssa - katso kuva(05.09. 11:00)
HS.fi UUTISET - URHEILU- Jokerit European Trophyn paras suomalaisjoukkue (06.09. 00:09)
- Slovenia ja Turkki vaivattomasti jatkoon MM-koripallossa (05.09. 23:38)
- Clijsters löi Ivanovicin alle tunnissa (05.09. 22:07)
- Hooker tarvitsi kauden kärkituloksen 595 Lavillenien kukistamiseen (05.09. 21:54)
- Tuukka Kotti Hongasta Italian kakkosliigaan (05.09. 21:28)
- Erikssonille nuorten PM-kulta ja kauden kärkiaika (05.09. 20:26)
- Lopez karkasi vuoristoetapin voittoon (05.09. 20:03)
- Kaupille jo 15. SM-kulta (05.09. 19:23)
- Vimpelin Veto löi voiton päähän mestaruudesta (05.09. 19:06)
- Yliajettu Tomizawa kuoli kallon ja rintalastan vammoihin (05.09. 18:45)
- Ahola tarvitsee enää 22 pistettä (05.09. 18:17)
- Baxter: Nuorten ajaminen joukkueeseen on jopa edellä aikataulua (05.09. 17:38)
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa San Marinon GP:ssä (05.09. 17:30)
- Zlatan-kuume veti 5 000 henkeä Ruotsin harjoituksiin (05.09. 17:12)
- Ilonen päätti terävästi Sveitsissä (05.09. 17:01)
TALOUSUUTISET- Foxconn puolitti tavoitteensa: "Olemme isompi kuin Nokia" (05.09. 15:40)
- Päästökaupan kaatuminen ei hetkauta ilmastoneuvotteluita (05.09. 12:11)
- Joutui kolariin - sai laskun palokunnalta (05.09. 10:39)
- IMF: Maailmantalous hiljalleen parantumassa (05.09. 09:21)
- Seksisauna uhkaa sokeaa hierojaa (05.09. 09:05)
- Markkinat yhä varmempia: Kreikka kaatuu (05.09. 08:10)
- Sohvan ostosta tuli sotku ¿ mikä mättää? (05.09. 07:01)
- Katso kuka saa töitä ensimmäiseksi (05.09. 06:03)
- Käytti sähköä 1,8 sentillä ¿ sai potkut (04.09. 15:41)
- "Google on kiusaaja" (04.09. 14:17)
- Ryanair: Joka toinen lentäjä on turha (04.09. 12:10)
- Yhdysvallat voi perua lisäelvytyksen (04.09. 10:43)
- HS: Yritysten rästit kaikkien nähtäville (04.09. 09:29)
- Korkoyllätys ¿ pitkästä tulikin hyvä (04.09. 07:05)
- Joka kolmas lapsiperhe tienaa 7 000 euroa (04.09. 06:02)
HYVÄ OLO
- Näin tulkitset elintarvikkeiden E-koodeja
- Ekoystävällistä seksiä - 8 vinkkiä!
- Näin parannat sydämesi terveyttä!
- Missä iässä alkaa onni? Brittitutkimus paljastaa
- Stressi voi tuhota hampaasi!
- Syö kasvikset kuorineen - saat kasvisten tehoaineet talteen!
- Näin pääset napostelusta eroon!
- Kolme vinkkiä terveelliseen työpaikkaruokailuun!
- Tällä musiikilla tehostat parhaiten treeniä!
- Antioksidantit - 5 faktaa elimistösi puolustajista
- Atooppista ihottumaa voi torjua mustaherukan siemenöljyllä
- Tässä ovat parhaat laihdutuskikat maailmalta
- Migreenin syistä paljastui uutta tietoa
- Unohda nämä myytit hammashoidosta - katso lista!
- Hollywood-tähdet sen todistavat: Personal trainer on todella hyödyksi!
MUOTI & KAUNEUS
- Pukuloistoa Venetsian filmijuhlilla(04.09. 09:07)
- Hiuslakka on takaisin - eikä se enää tahmaa(03.09. 08:53)
- Haaveiletko muotisuunnittelijan ammatista?(02.09. 11:24)
- Aurinkolasit kruunaavat tyylin syksylläkin - katso kuvat!(31.08. 20:18)
- Miehetkin haluavat silmälasimalliksi(30.08. 06:43)
MATKAILU
- Töölön Matkatoimiston konkurssipesän korvauskiistaa sovitellaan(05.09. 12:23)
- Maista käärme!(03.09. 16:48)
- Lähdössä Ruotsiin? Tässä huonoja uutisia!(02.09. 13:36)
- Missä ollaan, mikä maa? - Vastaa ja voita matkalahjakortti!(01.09. 07:21)
- Sikalaakson läpi kiirastuleen?(30.08. 11:56)
ASUMINEN
- IS:n vinkit Habitare-messuille(03.09. 06:12)
- Hoitovastikkeiden tasaus kielletään asumisoikeustaloissa(02.09. 13:33)
- Kotikulmilla: Mikko Rasila hurmaantui Aurinkolahdesta(01.09. 10:02)
- Maakuntalehdet: Maalämpöputki jatkossa vain luvalla(31.08. 07:34)
- Tästä talosta kytätään vapautuvia asuntoja(30.08. 06:28)
AUTOT
- Brerasta jäi kaunis kesämuisto(03.09. 06:22)
- Volvon suosikkimalli V50 sai uuden dieselin(03.09. 06:19)
- Uudet parkkimittarit muuttavat taksaa itsestään!(31.08. 18:45)
- Porschen kokoonpano loppuu Suomessa jo ensi keväänä(27.08. 19:18)
- Tekeekö Lada väkevän paluun? Uusi auto alle 6000 eurolla?(27.08. 14:03)
RUOKALA
- Tarte tatin endiiveistä (3.9.2010)
- Puolukkajäädyke (2.9.2010)
- Metsämarjaclafoutis (2.9.2010)
- Lakka-kinuskikääretorttu (2.9.2010)
- Myslileipä (1.9.2010)
Uusimmat urheilu-uutiset
- Lampi: Olen valmis pelaamaan (5.9.2010 23:08)
- Yleisurheilun maanosien mestaruus Eurooppaan (5.9.2010 22:47)
- Korisliigan paras pelaaja siirtyy Italiaan (5.9.2010 22:14)
- Jokerit päihitti Kärpät European Trophyn parhaana suomalaisjoukkueena (5.9.2010 21:53)
- Kolkka: Oma osaaminen saatava esille (5.9.2010 21:27)
- Tainio aloittaa Hollannin valloituksen Suomi-paidassa (5.9.2010 21:20)
- Vimpeli otti tiukan otteen mestaruudesta (5.9.2010 20:13)
- Huuhkajille lisää murheita - Fredrikson loukkasi olkapäätään harjoituksissa (5.9.2010 19:51)
- Baxter on koonnut ajatuksiaan (5.9.2010 19:06)
- TPS vältti jumbosijan murskavoitolla (5.9.2010 18:24)
- Kovalaisen hodari siivitti Ilosen vahvaan päätöskierrrokseen (5.9.2010 17:55)
- Zlatan sai kotikaupunkinsa sekaisin (5.9.2010 17:29)
- Huuhkajaleirissä katseet käännetty Hollantiin - "Hieno matsi edessä" (5.9.2010 16:15)
- Wayne Rooney matkustaa sittenkin Sveitsiin (5.9.2010 15:55)
- Japanilaiskuski menehtyi sairaalassa (5.9.2010 15:51)
- Suomalaiskuskit ajoivat pisteille F3-sarjassa (5.9.2010 15:22)
- Japanilaiskuski kiidätettiin sairaalaan kolarin jälkeen (5.9.2010 15:07)
- Utriainen päihitti olympiavoittajan (5.9.2010 14:25)
- Ampumahiihdon MM-kisat Suomeen (5.9.2010 13:58)
- Wayne Rooney seksiskandaalissa - maaottelu jää väliin? (5.9.2010 13:03)
Huuhkajat

Huuhkaja-uutisia
Huuhkajien sivut
EM-karsintaohjelma
Huuhkajat Moldovaan ja Hollantiin
Baxter arvioi pelaajia ja vastustajia
Huuhkajien numerointiLajisivut

SM-liiga
Formula 1
NHL
Jalkapallo
Mestarien liiga
Koripallo
Hiihtolajit
Salibandy
Ralli
Road Racing
Golf
Tennis
Ravit
YleisurheiluURHEILUVIDEOT
Hyypiä ei selitellyt punaista korttiaan
IS Moldovassa: Analyysissä Huuhkajien maalivahtitilanne
IS Moldovassa: Chisinaun kenttä on perunapelto!
IS:n futistoimittajat ottavat kantaa: Heikkinen vai Pasanen?
Onko Jonatan Johansson myös tulevien karsintojen maalihai?
Huuhkajahyökkääjien nokkimisjärjestys epäselvä EM-karsinnoissa
Kuka on Hyypiän topparipari EM-karsinnoissa?
Sami Hyypiä haluaa Leverkusenin Mestarien liigaan
Katso Jack Nicklauksen huikea putti
Stanley Cup -pokaali saapui LahteenIS Ravit

- Erik Adielsson ei jäänyt ilman Derby-voittoa (5.9.2010 17:40)
- 200 000 kruunun suomalaisjuhlat Jägersrossa (5.9.2010 16:35)
- Le Cannibale saattaa jatkaa UET-karsinnoissa (4.9.2010 17:18)
- Täyden kympin Express Type oli Derbyn vahvoista väkevin (4.9.2010 16:43)
- Suomen mestaruus ennakkosuosikki Target Hossille (4.9.2010 15:40)
- I.P. Lento jyräsi upeasti Erkon Pokaalissa (4.9.2010 15:10)
V4-vihjeet
V5-vihjeet
V75-vihjeet
FintotoPELIKONE - urheilupelit
Tee rahaa raveilla!

Opettele ravipelaajaksi IS Raveissa
Fintoto.fi-verkkopalveluSieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus











