Mbulaeni Mulaudzi voitti miesten 800 metriä.
Mbulaeni Mulaudzi voitti miesten 800 metriä.

800 metrin molemmat MM-taistot saman maan juhlaa

23.08.2009 20:11

 Eteläafrikkalainen Mbulaeni Mulaudzi ei jättänyt mitään sattuman varaan tavoitellessaan uransa ensimmäistä ulkoratojen arvokisavoittoa miesten 800 metrillä.

28-vuotias Mulaudzi johti kahden ratakierroksen juoksua Berliinissä lähdöstä maaliin ja tuli loppusuoraa rinta kaarella.

- Ajattelin viimeisellä sadalla metrillä, että käytän vain käsiäni vahvasti ja annan kaikkeni, Mulaudzi kertasi.

Mulaudzi myönsi olleensa uransa aikana välillä epätoivoinen, koska kirkkaimmat mitalit karttoivat häntä. Vuoden 2004 olympialaisissa hän oli toinen ja vuoden 2003 MM-kisoissa kolmas. Valmentaja jaksoi kuitenkin kannustaa, ja Berliinistä tuli viimein ykkössija.

- Vaimoni sanoi minulle aamulla, että pysy poissa vaikeuksista juoksun aikana ja ota kisa hallintaan, Mulaudzi kertoi.

Hänen voittoaikansa oli 1.45,29. Hopeaa juoksi mestaruutta puolustanut Kenian Alfred Kirwa Yego 0,06 sekuntia voittajalle hävinneenä. Samalla ajalla hänen kanssaan Bahrainin Yusuf Saad Kamel juoksi kisojen toisen mitalinsa, pronssin. Hän voitti keskiviikkona 1 500 metriä.

Eteläafrikkalaiset hallitsivat Berliinissä 800 metrin juoksuja. Naisten vastaavan matkan voitti Caster Semenya, jonka Kansainvälinen yleisurheiluliitto aikoo laittaa MM-kisojen jälkeen sukupuolitestiin.

STT





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
HS.fi UUTISET - URHEILU

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

STARSKY & HUTCH:

Radiotuomarit. Pelkkää lätkää. Kuuntele tai lataa klippi!
Suomen virallinen lätkäradio - uusin lähetysVanhoja lähetyksiä

PETTERI LEHDON NHL-BLOGI

Ottawassa asuva suomalainen pelaaja-agentti ja entinen ammattikiekkoilija Petteri Lehto ruotii IS:n uudessa NHL-blogissa maailman parhaan jääkiekkosarjan taustat ja turbulenssit.
UUSI PÄIVITYS: Huutajat, narisijat ja keskustelijat

NHL-TULOKSET:

Ottelut 9.2.2010 - 9.2.2010

PELIN HENKI

Pelin henki -palstalla NHL-seura Nashville Predatorsin kykyjenetsijä Janne Kekäläinen ja IS:n Petteri Linnavalli keskustelevat urheilusta. Suoraan ja mielipiteitä säästelemättä.
Uhkapeliä pelaajamarkkinoilla

RANTANEN RAPORTOI

Haluatko tietää jotain NHL:stä? IS:n Vancouverissa asuva kirjeenvaihtaja Vesa Rantanen raportoi säännöllisesti IS:n nettisivuilla kaiken oleellisen maailman parhaasta kiekkosarjasta.
IS:n NHL-sivut

TEEMU SELÄNNE -SEURANTA!

Suomalainen Salama ohittaa Jari Kurrin kaikkien aikojen suomalaisena maalintekijänä NHL:ssä - jos vain pysyy terveenä.

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Tee rahaa raveilla!

Ilta-Sanomien ja IS Veikkaajan ravipelien erikoissivusto IS Ravit on uudistunut! Pelivihjeiden, tallikommenttien, uutisten ja muun kivan lisäksi sivuilta löytyy nyt entistä enemmän totoamista helpottavia työkaluja. Hyödynnä tiedot totopeleissä!
Opettele ravipelaajaksi IS RaveissaFintoto.fi-verkkopalvelu

PELIKONE - urheilupelit

Aloitussivu

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]