SM-liiga alkaa - mutta näkeekö sitä tv:stä?

10.09.2009 11:31, päivitetty 10.09. 18:49

 Jääkiekkoilun SM-liiga alkoi torstaina. Moni kuitenkin joutuu odottamaan pelien alkamista kotisohvalla, sillä Urho tv:n kiekkoprojekti ei ole mennyt ihan putkeen.

Missä sitä jääkiekkoa oikein näkee telkkarista ja miten?

Kysymys on monen huulilla, ja syystä. Kauteen lähdetään niin sekavassa tv-tilanteessa, että vähän valistuneempikin putoaa helposti kärryiltä.

Tässä faktoja kiekon tv-tarjonnasta:

Tv-oikeudet ovat ilmaisella Urheilukanavalla ja maksullisella Urho-tv-kanavalla.

Urheilukanava näkyy maksutta useimmissa kaapeliverkoissa sekä maanpäällisessä digiverkossa.

Urho-tv:tä sen sijaan ei voi vielä katsella kaikissa suomalaiskodeissa: sitä jaellaan vain suppeasti kaapelitalouksiin.

Helsingissä asuvilla piti olla vaikeaa, kun Welholla ja Urholla ei ollut sopimusta. Hetki ennen torstain avauskierrosta tahot pääsivät kuitenkin sopuun. Kaapelioperaattoreista Soneralla ja DNA:lla on niin ikään sopimus Urhon kanssa. DNA-sopimus on uunituore ja syntyi viime tipassa: asia julkistettiin vasta torstaina.

Kaapeliverkossa on noin 45 prosenttia suomalaisista kodeista. Soneran kautta niistä tavoitetaan 170 000 ja DNA:n 267 000.

Satelliittilautasen omistajilla ja antennitalouksissa ei ole ongelmia, jos haluaa katsella jääkiekkoa kotisohvalta heti kauden alusta lähtien. Canal Digitalin satelliittitarjontaan Urho kuuluu, samoin antennipuolella PlusTV:n.

PlusTV:n piiriin kuuluu noin miljoona suomalaista.

Mitkä ovat Urho-tv:n taustat?

Canal+ joutui Kilpailuviraston viimesyksyisellä päätöksellä myymään SM-liigan televisiointioikeudet kilpailevalle yhtiölle, jotta Canalin taustayhtiön C More Entertainmentin siirtyminen ruotsalaisen Bonnier-mediakonsernin omistukseen sai viranomaisten hyväksynnän.

Kilpailuvirasto katsoi, että Bonnier olisi saanut Suomessa liian määräävän aseman urheilutelevisioinnissa, jos pakettia ei olisi pilkottu.

SM-liigan uudeksi kodiksi ilmaantui ruotsalainen yritys nimeltä Parsifal, joka perusti Suomeen tytäryhtiön, joka puolestaan polkaisi pystyyn Urho-tv:n.

Urho-tv:llä on SM-liigan oikeudet kauden 2013 loppuun saakka.

IS

Aiotko seurata jääkiekon SM-liigaa?






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
HS.fi UUTISET - URHEILU

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

STARSKY & HUTCH:

Radiotuomarit. Pelkkää lätkää. Kuuntele tai lataa klippi!
Suomen virallinen lätkäradio - uusin lähetysVanhoja lähetyksiä

PETTERI LEHDON NHL-BLOGI

Ottawassa asuva suomalainen pelaaja-agentti ja entinen ammattikiekkoilija Petteri Lehto ruotii IS:n uudessa NHL-blogissa maailman parhaan jääkiekkosarjan taustat ja turbulenssit.
UUSI PÄIVITYS: Huutajat, narisijat ja keskustelijat

NHL-TULOKSET:

Ottelut 9.2.2010 - 9.2.2010

PELIN HENKI

Pelin henki -palstalla NHL-seura Nashville Predatorsin kykyjenetsijä Janne Kekäläinen ja IS:n Petteri Linnavalli keskustelevat urheilusta. Suoraan ja mielipiteitä säästelemättä.
Uhkapeliä pelaajamarkkinoilla

RANTANEN RAPORTOI

Haluatko tietää jotain NHL:stä? IS:n Vancouverissa asuva kirjeenvaihtaja Vesa Rantanen raportoi säännöllisesti IS:n nettisivuilla kaiken oleellisen maailman parhaasta kiekkosarjasta.
IS:n NHL-sivut

TEEMU SELÄNNE -SEURANTA!

Suomalainen Salama ohittaa Jari Kurrin kaikkien aikojen suomalaisena maalintekijänä NHL:ssä - jos vain pysyy terveenä.

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Tee rahaa raveilla!

Ilta-Sanomien ja IS Veikkaajan ravipelien erikoissivusto IS Ravit on uudistunut! Pelivihjeiden, tallikommenttien, uutisten ja muun kivan lisäksi sivuilta löytyy nyt entistä enemmän totoamista helpottavia työkaluja. Hyödynnä tiedot totopeleissä!
Opettele ravipelaajaksi IS RaveissaFintoto.fi-verkkopalvelu

PELIKONE - urheilupelit

Aloitussivu

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]