Räikkösen ajatus välivuodesta voi jäädä unholaan, jos sheikit iskevät rahat pöytään.Kuva: Lehtikuva
Räikkösen ajatus välivuodesta voi jäädä unholaan, jos sheikit iskevät rahat pöytään.
Kuva: Lehtikuva

Mersun yhtiökumppani tahtoo Räikkösen - siirto lähenee?

21.11.2009 18:50, päivitetty 22.11. 14:18

 Puheet välivuodesta taitavat sittenkin jäädä historiaan. Mercedeksen sheikkivetoinen yhtiökumppani tahtoo Kimi Räikkösen tallin johtotähdeksi.

Räikkösen tulevaisuussaaga on vellonnut pitkin viikkoa tahdilla kaksi askelta eteen, yksi taakse. Mutta jos Mercedeksen Arabiemiirikunnista tulevan yhtiökumppanin Aabar Investmentsin johtajan Rudolph Waelsin puheisiin on uskomista, välivuosi ei ole kohtaa enää varteenotettava vaihtoehto.

Abu Dhabi Sport 2 -kanavan haastattelussa Waels sanoi yhtiön haluavan juuri Räikkösen Mercedeksen ensi kauden kuskiksi. Waels perusteli halua sillä, että Räikkönen on jäljellä olevista vapaista kuskeista ainoa, jolla on vyöllään MM-titteli.

Aabarin nokkamies vakuutti, että Abu Dhabissa ollaan valmiita panostamaan Mercedes GP -talliin niin paljon, että sekä kuljettajien että tallien mestaruus on ensi kaudella mahdollinen.

Samaan aikaan Mersu-huhuihin on noussut myös lajilegenda Michael Schumacher. Seitsenkertaisen maailmanmestarin paluuhuhuun Mercedes kuitenkin vastasi näin:

- Jotkut spekulaatiot ovat vain unta, joka ei koskaan toteudu, Mercedeksen edustaja linjasi uutistoimisto Reutersille.

Schumacherin paluuhuhu sai kierroksia, kun takavuosina omaa F1-talliaan pyörittänyt Eddie Jordan latasi BBC:lle uskovansa Schumin olevan Mercedeksen ykköskuski ensi kaudella.

Mutta jos Abui Dhabista kantautuneet tiedot pitävät paikkansa, se pesti on jo korvamerkitty Kimi Räikköselle.

Vaikka sopimusta ei ole vieläkään julkaistu, Mercedeksen toisen auton puikoissa on hyvin suurella varmuudella saksalais-suomalainen Nico Rosberg.

Kalle Takala





 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
HS.fi UUTISET - URHEILU

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

STARSKY & HUTCH:

Radiotuomarit. Pelkkää lätkää. Kuuntele tai lataa klippi!
Suomen virallinen lätkäradio - uusin lähetysVanhoja lähetyksiä

PETTERI LEHDON NHL-BLOGI

Ottawassa asuva suomalainen pelaaja-agentti ja entinen ammattikiekkoilija Petteri Lehto ruotii IS:n uudessa NHL-blogissa maailman parhaan jääkiekkosarjan taustat ja turbulenssit.
UUSI PÄIVITYS: Huutajat, narisijat ja keskustelijat

NHL-TULOKSET:

Ottelut 9.2.2010 - 9.2.2010

PELIN HENKI

Pelin henki -palstalla NHL-seura Nashville Predatorsin kykyjenetsijä Janne Kekäläinen ja IS:n Petteri Linnavalli keskustelevat urheilusta. Suoraan ja mielipiteitä säästelemättä.
Uhkapeliä pelaajamarkkinoilla

RANTANEN RAPORTOI

Haluatko tietää jotain NHL:stä? IS:n Vancouverissa asuva kirjeenvaihtaja Vesa Rantanen raportoi säännöllisesti IS:n nettisivuilla kaiken oleellisen maailman parhaasta kiekkosarjasta.
IS:n NHL-sivut

TEEMU SELÄNNE -SEURANTA!

Suomalainen Salama ohittaa Jari Kurrin kaikkien aikojen suomalaisena maalintekijänä NHL:ssä - jos vain pysyy terveenä.

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Tee rahaa raveilla!

Ilta-Sanomien ja IS Veikkaajan ravipelien erikoissivusto IS Ravit on uudistunut! Pelivihjeiden, tallikommenttien, uutisten ja muun kivan lisäksi sivuilta löytyy nyt entistä enemmän totoamista helpottavia työkaluja. Hyödynnä tiedot totopeleissä!
Opettele ravipelaajaksi IS RaveissaFintoto.fi-verkkopalvelu

PELIKONE - urheilupelit

Aloitussivu

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]