IS - Ilta-Sanomat
Urheilu Urheilu-uutiset
 
Haun tuottaa 
 
 
Michael Schumacher ja Nico Rosberg käyvät kunnon kilpaa myös toisiaan vastaan. Nico johtaa 1-0.Kuva: Reuters
Michael Schumacher ja Nico Rosberg käyvät kunnon kilpaa myös toisiaan vastaan. Nico johtaa 1-0.
Kuva: Reuters

Schumacher sai heti ensimmäisen näpäytyksen

13.03.2010 17:04

 Nico Rosbergin ilme olisi saattanut olla näkemisen arvoinen hänen kuultuaan saavansa eläkkeeltä palaavan Michael Schumacherin tallikaverikseen.

Muun muassa Williamsille siirtynyt brassikonkari Rubens Barrichello on jo kauden alla ehtinyt varoittelemaan Rosbergia Schumista. Barrichello kahlasi kuusi vuotta Ferrarilla Schumacherin apukuskina ja on pelännut Rosbergille käyvän samoin.

Ainakaan kauden avausosakilpailun aika-ajojen jälkeen siitä ei kuitenkaan ole huolta. Rosberg valtasi viidennen lähtöruuden ja jätti Schumacherin lähes 0,3 sekunnin päähän seitsemänneksi.

Jopa Schumacher myönsi avoimesti tilanteen.

- Kuten näette, Nico on hieman minua nopeampi, legenda sanoi Autosportin mukaan.

Schumacher oli Bahrainissa uudessa tilanteessa, kun edessä oli vasta hänen edellisen aktiiviuransa jälkeen käyttöön otettu kolmen jakson aika-ajosysteemi.

- On tämä minulle vähän erilaista. Mutta olen aika tyytyväinen, olemme menneet tasaisesti eteenpäin ja olemme työskennelleet aika hyvin tiiminä. Se on tässä vaiheessa kuitenkin tärkeintä, Schumacherin sanoi.

Hän tuskin olisi malttanut korostaa tiimityön tärkeyttä, jos marssijärjestys olisikin ollut tallissa se tavanomainen Schumi edellä, sitten muut.

Rosbergin ja Schumacherin todellinen vertailu voidaan kuitenkin tehdä vasta sunnuntaisen kisan jälkeen.

- Edessä on pitkä kilpailu... ja vuosihan on vieläkin pitempi.

Joka tapauksessa Schumi on ensimmäisen näpäytyksensä saanut.

Kalle Takala






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
HS.fi UUTISET - URHEILU

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

PELIKONE - urheilupelit

Tee rahaa raveilla!

Ilta-Sanomien ja IS Veikkaajan ravipelien erikoissivusto IS Ravit on uudistunut! Pelivihjeiden, tallikommenttien, uutisten ja muun kivan lisäksi sivuilta löytyy nyt entistä enemmän totoamista helpottavia työkaluja. Hyödynnä tiedot totopeleissä!
Opettele ravipelaajaksi IS RaveissaFintoto.fi-verkkopalvelu

Aloitussivu