
Kuva: Lukijan kuva: Victor Kupari
Jokeri-fanit passitettiin Jyväskylässä ulos hallista!
| 13.03.2010 18:33, päivitetty 13.03. 22:31 | ![]() |
Jokereiden faneja passitettiin ulos Jyväskylän jäähallista jo ennen kuin JYPin ja Jokereiden välinen liigaottelu ehti alkaa.
Jokeri-kannattajien kansoittamassa katsomonosassa räjähti savupommi, mikä sai hallin palohälyttimet ulvomaan.
IS Urheilun tietojen mukaan ainakin seisomakatsomossa olleet vierasjoukkueen kannattajat ohjattiin ulos hallista, eikä heillä ilmeisesti ollut asiaa takaisin sisätiloihin enää tämän ottelun aikana.
Keskisuomalaisen verkkosivujen mukaan järjestysmiehet poistivat hallista arviolta noin 40-60 vierasjoukkueen fania.
Tiettävästi savupommista ei aiheutunut merkittävämpää haittaa. Pommi räjäytettiin katsomossa noin viisitoista minuuttia ennen ottelun alkua.
Jokereiden kannattajat ovat hämmentäneet Jyväskylässä aiemminkin. Muun muassa reilu vuosi sitten vastaava ottelu jouduttiin keskeyttämään vastaavan savupommitapauksen vuoksi.
Ottelun alku oli Jokereille melkoinen pommi myös jään puolella, sillä kotijoukkue jysäytti taululle tukevan 4-0-johdon reilussa 15 minuutissa. Peli oli sitä myöten taputeltu.
Ennen ottelun puoliväliä JYP oli jyrännyt jo 6-0-johtoon, ennen kuin Jokereiden ahnaimpana hyökkääjä läpi ottelun touhunnut Janne Lahti rikkoi Sinuhe Wallinheimon kuparisen JYP-maalilla.
Lahden osuma jäi myös ottelun viimeiseksi.
JYP huseerasi matsissa laajalla arsenaalilla, sillä kaikki maalit kirjattiin eri pelaajille. Kotijoukkueen tehokkain oli Juha-Pekka Hytönen, joka ahmi tehot 1+2. Antti Pihlström (1+1) ja Ossi Louhivaara viettivät kahden pinnan iltaa.
- Viime peleissä ollut erittäin hyvää se, että onnistumisia tullut laajalla sektorilla. Joukkueella pitää olla aina kärki, mutta sen takanakin on onnistuttava, päävalmentaja Risto Dufva sanoi STT:n mukaan.
Voittonsa turvin JYP nousi sarjassa KalPan taakse toiseksi.
Illan ottelut ja SM-liigan sarjataulukko
HIFK-HPK 4-1 (0-0, 3-0, 1-1) |
Pitäisikö savupommeista rankaista ankarammin?
Fulham nimesi Hodgsonin seuraajan29.07.2010 10:02, päivitetty 29.07. 23:40
Englannin valioliigaseura Fulham nimesi viimein seuraajan Liverpoolin peräsimeen siirtyneelle Roy Hodgsonille.Lue
Dalla Vallelle ensimmäinen virallinen ottelu Liverpoolissa29.07.2010 23:30, päivitetty 29.07. 23:35
Liverpoolin suomalaislupaus Lauri Dalla Valle pelasi illalla ensimmäiset minuuttinsa Liverpoolin virallisessa ottelussa.Lue
Lauri Dalla Valle Liverpoolin vaihtopenkillä illalla29.07.2010 21:15, päivitetty 29.07. 23:27
Liverpoolin nuori suomalaispelaaja Lauri Dalla Valle on vaihtopenkillä, kun joukkue kohtaa Euroopan liigan 3. karsintakierroksen 1. osaottelussa FK Rabotnickin.Lue
Heikko seiväshyppy pudotti Mikko Halvaria useita sijoja29.07.2010 18:27, päivitetty 29.07. 23:05
Seiväshypyn jälkeen kipeytynyt kyynärpää esti Mikko Halvarin ennätysjahdin EM-yleisurheilun kymmenottelussa.Lue
Linda Stahlista naisten keihään yllätysmestari29.07.2010 23:00
Saksan Linda Stahl on voittanut keihäänheiton EM-kultaa Barcelonassa. Hän heitti voittotuloksen ja ennätyksensä 66,81 viidennellä kierroksella.Lue
Verena Sailer on Euroopan nopein nainen29.07.2010 22:54
Saksan Verena Sailer on voittanut naisten sadan metrin juoksun EM-kultaa Barcelonassa.Lue
Phillips Idowu loikki ennätystuloksella EM-kultaa29.07.2010 22:28
Iso-Britannian Phillips Idowu on voittanut kolmiloikan Euroopan mestaruuden Barcelonassa.Lue
Suomalaisilla karmea päivä Euroopan liigassa29.07.2010 20:54, päivitetty 29.07. 22:26
Suomalaisseuroilla oli karmea päivä, kun ne pelasivat Euroopan liigan 3. karsintakierroksen 1. osaottelut kotikentillään. Sekä FC Inter että MyPa hävisivät.Lue
Jarkko Nieminen putosi Gstaadissa29.07.2010 22:15
Jarkko Niemisen pelit tenniksen ATP-turnauksen kaksinpelissä Sveitsin Gstaadissa päättyivät toiselle kierrokselle.Lue
Miesten korkeuskulta Venäjälle29.07.2010 21:33, päivitetty 29.07. 22:07
Aleksandr Shustov yllätti maajoukkuetoverinsa ja kisan ykkössuosikin Barcelonan EM-kisojen korkeushypyn finaalissa.Lue
Hajduk Splitin ja Dinamo Bukarestin fanit tappelivat29.07.2010 22:01
Hajduk Splitin ja Dinamo Bukarestin kannattajien joukkotappelu Bukarestissa ennen Euroopan liigan ottelua johti Hajdukin kannattajien porttikieltoon illan otteluun.Lue
Jonathan Åstrand niukasti ulos 200 metrin finaalista29.07.2010 21:18, päivitetty 29.07. 21:40
Jonathan Åstrand antoi Barcelonan EM-kisojen 200 metrillä mainion näytteen lahjoistaan.Lue
Suomalaisia ei nähdä 5000 metrin finaalissa29.07.2010 20:44, päivitetty 29.07. 21:11
Barcelonan helteen vaihtuminen rankkasateeksi ja hapekkaaksi ilmaksi ei auttanut suomalaisia kestävyysjuoksijoita EM-kisojen 5 000 metrin juoksun alkuerissä.Lue
Rubens Barrichello tyrmää tallimääräykset29.07.2010 20:29
Brasilialaiskuski Rubens Barrichello on liittynyt tallimääräysten tuomitsijoiden joukkoon sanomalla, etteivät ne kuulu formula ykkösiin.Lue
Hirvoselta kelpo alku - Räikkönen valitti liukkautta29.07.2010 20:08, päivitetty 29.07. 20:27
Laajavuoren laskettelurinteeseen pakkautunut ralliyleisö sai Jyväskylän MM-rallin avauspätkällä todistaa suomalaisten kelpo alkua.Lue
Kankkunen: Olo on kuin pikkupojalla!29.07.2010 20:16
Vuosien tauon jälkeen paluun Jyväskylän MM-soralle tehnyt Juha Kankkunen oli Laajavuoren avauserikoiskokeen maalissa yhtä hymyä.Lue
Marseillen kamerunilaispelaaja myöhästyi leiriltä - saa sakot29.07.2010 20:10
Ranskalaisseura Olympique Marseillen puheenjohtaja Jean-Claude Dassier'n mukaan seuran kamerunilainen keskikenttäpelaaja Stephane M'Bia saa isot sakot.Lue
Tero Pitkämäen huolena kyynärpään kunto29.07.2010 19:56
Vain kyynärpään kunto kaihertaa keihäänheittäjä Tero Pitkämäen mieltä ennen perjantaina karsinnalla alkavaa EM-kisataistoa.Lue
Suomalaiset joukkueet tulessa Euroopan liigassa29.07.2010 18:57, päivitetty 29.07. 19:47
Hallitseva Suomen cup-mestari FC Inter ja kotimaisen Fair Play-kilpailun voittanut MyPa avaavat tänään Euroopan liigan 3. karsintakierroksen 1. osaottelut.Lue
Anelka haastaa L'Equipen oikeuteen29.07.2010 19:42
Ranskan MM-skandaali on saanut uuden käänteen. Kesken kisojen kotiin lähetetty Nicolas Anelka haastaa ranskalaislehti L'Equipen oikeuteen.Lue
- Zlatan vakuuttaa: Jatkan Barcassa (29.07. 19:22)
- Heikillä tutut tavoitteet Hungaroringillä (29.07. 18:41)
- Felipe Massa: En ole Ferrarin kakkoskuski (29.07. 17:33)
- Zimbabwen futispomon epäillään järjestäneen otteluja (29.07. 17:22)
- Rallikuskeille roppakaupalla sakkoja Jyväskylässä (29.07. 17:04)
- Kankkunen epäili Hirvosen ajotaitoja (29.07. 16:47)
- Päivän urheilukysymykset ja vastaukset (29.07. 16:44)
- Räikkönen otti kantaa F1-paluupuheisiin (29.07. 16:15)
- Räikkönen myönsi: Jäämieskin jännittää! (29.07. 16:11)
- Massa luovutti Alonsolle vasta kolmannella käskyllä (29.07. 16:04)
- Latvala: Sen huomaa, että mies väsyy nyt helposti (29.07. 15:48)
- Hirvonen: En välitä paineista (29.07. 15:15)
- Suomalaishyökkääjä palaa NHL:stä Ruotsiin (29.07. 14:45)
- Molemmat seiväsmiehet putosivat (29.07. 14:09)
- Åstrand pinkoi välieriin (29.07. 14:05)
- Ferguson ylistää amerikkalaisomistajia (29.07. 12:49)
- Formulaa vai rallia? (29.07. 12:26)
- Sonck karsiutui välieristä (29.07. 12:14)
- Hodgson: Tämä on vaikein mahdollinen tilanne (29.07. 11:59)
- Kankkunen oli Hirvosen kyydissä (29.07. 11:25)
- Tottenham-luotsin uusi hankinta: venäläinen aasi (29.07. 11:08)
- Mikko Halvari jatkaa ennätystahdissa (29.07. 09:37)
- Maradona: Minut petettiin ja minulle valehdeltiin (29.07. 09:23)
- Möttölän entinen pelitoveri löytyi kuolleena metsästä (29.07. 09:23)
- Partizanille selkeä voitto HJK:sta (28.07. 23:42)
- Nuori ranskalaissensaatio miesten 100 metrin ykkönen (28.07. 23:22)
- Radevica yllätti naisten pituusfinaalissa (28.07. 22:37)
- Mikko Hirvonen ihmeissään: Kuumin Jyskälä koskaan (28.07. 22:21)
- Olli-Pekka Karjalainen floppasi finaalissa - sija 10 (28.07. 22:16)
- Suomalaistrio karsiutui 1500 metrillä (28.07. 22:08)
- Avauspätkän hyppyri yllättää Jyväskylässä? (28.07. 22:00)
100 tuoreinta- Ukkosmyrsky peruu useita junavuoroja(30.07. 07:27)
- SS: Maastopalot vähentyneet helteistä ja kuivuudesta huolimatta(30.07. 07:19)
- Venäjän ja Suomen elintarvikekiistaa ratkotaan tänään Suomessa(30.07. 07:02)
- Raju ukkosmyrsky moukaroinut Itä-Suomea(30.07. 06:51)
- Teinipoika ajoi mopolla puuhun ja kuoli(30.07. 06:27)
- Raju ukkosmyrsky riehui Savonlinnassa(30.07. 01:17)
- Kalastajan epäillään hukkuneen Kuopiossa(30.07. 00:02)
- Liperin pappi ennätyshelteestä: Hän säät ja ilmat säätää(29.07. 23:34)
- Ukkoset levinneet eteläiseen Suomeen - sähköjä poikki(29.07. 22:35)
- Itä- ja Länsi-Savo: Zyskowicz toppuuttelee sukupuolineutraalia avioliittolakia(29.07. 22:00)
- Kittilässä etsitään hillastajaa(29.07. 21:23)
- Mopoilija ajoi auringonottajan yli Pudasjärvellä(29.07. 20:28)
- Nuorten miesten epäillään kyydinneen miestä takakontissa Etelä-Savossa(29.07. 20:15)
- Uhkasi aseella ja pakotti ajamaan satoja kilometrejä Pohjanmaalta Lappiin(29.07. 19:01)
- Yle: Kiviniemi säilyttäisi vihkimisoikeuden kirkoilla(29.07. 18:55)
ULKOMAAT
- Israelilta eriskummallinen lähetys Henning Mankellille(30.07. 07:04)
- Meksikon armeija tappoi merkittävän huumepomon(30.07. 07:01)
- Pentagon varoittaa Afganistan-vuodon seurauksista(30.07. 07:01)
- Kysely: Suurin osa pakistanilaisista pitää USA:ta vihollisena(30.07. 07:00)
- Lentokonekaappaaja halusi tavata Putinin(29.07. 23:05)
- Oikeus sulki YouTuben Venäjän Kaukoidässä(29.07. 21:47)
- Obama kyllästyi älypuhelimeensa ja kuuntelee iPodistaan Jay-Z:tä, Frank Sinatraa ja Maria Callasia(29.07. 21:25)
- Tämä on Vladimir Putinin vinkki helteissä kärvisteleville(29.07. 21:01)
- "Helvetissäkin on viileämpää!" Savusumuisessa Moskovassa ennätyslämpötilaksi yli 38 astetta(29.07. 20:50)
- Sveitsi sakotti uimatunteja vastustaneita muslimivanhempia(29.07. 20:19)
- Aviomies ei huomannut raskauksia - kahdeksan lastaan tappanut äiti ei halunnut hakea lääkäriltä ehkäisyä(29.07. 19:30)
- Lentokonekaappaus jäi yritykseksi Venäjällä(29.07. 19:26)
- Huono sää vaikeuttanut Pakistanin lentoturman uhrien etsintää(29.07. 18:56)
- Arizonan maahanmuuttolain vesittäminen voitto Obamalle(29.07. 18:08)
- Toinen Afganistanissa kadonnut sotilas löytyi kuolleena(29.07. 17:53)
VIIHDE
- Lue IS:n arvostelu kauhuelokuvasta Splice!(30.07. 06:58)
- Ozzy Osbourne ennusti prinsessa Dianan kuoleman(30.07. 06:24)
- Täällä Chelsea Clinton menee naimisiin(30.07. 06:19)
- Kate Hudson muuttaa yhteen Muse-laulajan kanssa(30.07. 06:16)
- Julkuista tehtiin syötävän hyviä potretteja - tunnistatko henkilöt?(29.07. 21:14)
- Jon Bon Jovi pelehti yläosattomien naisten kanssa - katso kuva(29.07. 19:28)
- Humufutaaja George Best saa oman musikaalin(29.07. 16:32)
- Carla Brunin kökkö näyttely hämmensi Woody Allenin(29.07. 14:52)
- Lindsay Lohan aiheutti mellakan vankilassa(29.07. 14:19)
- Yoko Ono vastustaa Lennonin murhaajan ehdonalaista(29.07. 13:21)
- George Clooneyn tyttöystävä kokaiiniskandaalissa(29.07. 12:44)
- Mika Kallio erosi pitkäaikaisesta tyttöystävästään(29.07. 12:09)
- Nämä nuoret tienasivat eniten - katso video!(29.07. 10:51)
- Orlando Bloom ja Miranda Kerr saavat vauvan(29.07. 10:30)
- Huippumalli joutui Playboy-lehteen tahtomattaan - oikeudessa tavataan!(29.07. 09:34)
HS.fi UUTISET - URHEILU- Kyynärpääkipu ja heikko seiväskisa lannistivat Halvarin (29.07. 23:13)
- Yleisurheilun EM-kilpailujen ohjelma ja tulosarkisto (29.07. 22:59)
- Saksan Sailer satasen sähäkin (29.07. 22:56)
- Pomppuihme Idowu lähenteli jo 18 metriä (29.07. 22:33)
- Hyvinkään Tahko palasi voittajaksi Superpesiksessä (29.07. 22:15)
- ¿ustov kiemurteli yllätyskultaa korkeushypyssä (29.07. 22:05)
- Ilosen avaukset "eivät pysyneet tällä planeetalla" (29.07. 21:57)
- Petter Solberg metsäisen yleisö-ek:n nopein Laajavuoressa (29.07. 21:48)
- Chardy opetti Niemistä Gstaadissa (29.07. 21:45)
- Timisoara rankaisi Mypaa virheistä kahdesti (29.07. 21:37)
- Barrichello purnaa tallimääräyksiä vastaan (29.07. 20:40)
- Ruotsin epo-pyöräilijälle elinikäinen panna kilpaurheiluun (29.07. 18:54)
- Zimbabwen jalkapallon naisjohtajaa epäillään sopupelien junailusta (29.07. 17:29)
- FIA:n johtaja Todt hämmästeli suomalaisten liikennekuolemia (29.07. 17:21)
- Nyströmin siskoksilla vaisu turnaus Itävallassa (29.07. 16:00)
TALOUSUUTISET- Kirjeiden viimeinen sukupolvi (30.07. 07:30)
- Tee itsellesi stressitesti (30.07. 06:01)
- Vakuutusyhtiöt huijasivat Afganistanissa kaatuneiden rahoja (29.07. 21:04)
- Panimoiden kilpa sai aikaan 60-prosenttisen oluen (29.07. 20:30)
- Joko taas? - 412 000 Toyotaa huoltoon (29.07. 19:21)
- Exxon Mobilin tulos pomppasi 91 prosenttia (29.07. 18:36)
- Ohjusvalmistajan tulos romahti (29.07. 17:40)
- WSJ: Google haluaa muuttaa Euroopan tietosuojalakeja (29.07. 17:18)
- Suomen lämpöennätys meni rikki: 37,2 astetta! (29.07. 16:47)
- Finnlines takoi taas voittoa (29.07. 16:38)
- Suomalaistutkija päihitti tunnetun hakkerin (29.07. 16:27)
- Uutta iPhonea riittää Suomessa aluksi "tuhansia kappaleita" (29.07. 16:17)
- Yritysstartit ohittivat täpärästi yrityskuolemat (29.07. 15:29)
- Metso kiitää ja Neste Oil sukeltaa (29.07. 15:00)
- Motorolan kännykkätoimitukset laskivat rajusti (29.07. 14:57)
HYVÄ OLO
- Nukkukaa eri huoneissa - seksielämä paranee!
- Tyhjä pää, onnistunut loma!
- Näin saat kiinteät pakarat!
- Miksi "puumanaiset" ovat kiihkeitä? - Tässä syyt!
- Tohtori Kiminkinen: Olemme kaikki samanarvoisia!
- Haluatko upean kropan? - Lopeta laiskottelu!
- Suuret kuntosalit ovat säilyttäneet kävijämääränsä kesällä
- Näin grillaat pihvisi oikein - katso lista!
- Tutkimus: Hedelmällisyys heikkenee nuorilla naisilla!
- Mies, näytä nimettömäsi - se kertoo eturauhassyöpäriskistäsi
- Pidä huolta rinnoistasi - 12 vinkkiä sporttiliivien valintaan
- Ehkäiseekö jogurtti hampaiden reikiintymistä?
- Aivokalvontulehdusepidemia riehuu Pohjanmaalla ja Hämeessä
- Onko seksi ulkoilmassa parempaa?
- Lihottaako lihansyönti?
MUOTI & KAUNEUS
- Paris Hilton pitää samaa vaatetta vain kerran(28.07. 13:07)
- Madonna juhli omalaatuisessa verkkariasussa - katso kuva(24.07. 21:39)
- Angelina ja Brad tekivät oman korukokoelman(23.07. 12:10)
- Tähdet suosivat nyt näyttäviä kaulakäätyjä - katso kuvat!(21.07. 12:13)
- Dita von Teese säihkyi rankkasateessa - katso kuvat!(20.07. 06:36)
MATKAILU
- Suomalaiset matkustavat ulkomaille helteistä huolimatta(29.07. 06:43)
- IATA: Lentoliikenne elpyy, Eurooppa sakkaa(28.07. 15:46)
- Turisti: Varo näitä sakkorysiä ulkomailla!(22.07. 14:12)
- Rannalla Pariisin sydämessä! - katso kuvat(22.07. 06:17)
- Jo kolmas suomalainen osti matkalipun avaruuteen(16.07. 10:51)
ASUMINEN
- Pientalojen lämmitys sähköistyy(25.07. 12:21)
- Järvivedet alkoivat jo jäähtyä(23.07. 08:44)
- Ympäristökeskus: Pienpuhdistamo ei ainoa jätevesivaihtoehto(22.07. 07:28)
- Asuntomessujen penismammutti puettiin kalsareihin - katso kuva(21.07. 09:32)
- Vapaavuori: Rakennusalan laatuongelmat otettava vakavasti(20.07. 14:10)
AUTOT
- Koeajo: Audi RS5 näkyy ja kuuluu kauas!(30.07. 06:14)
- Kaikkien aikojen avoautokesä - katso kuvat!(28.07. 08:14)
- Opel Meriva keksi kaappariovet uudelleen - katso kuvat!(23.07. 09:31)
- Subaru tarjoaa langatonta nettisurffailua!(23.07. 06:33)
- Onko tässä Toyotan sähköauto?(22.07. 07:17)
RUOKALA
- Juusto-mustikkakakku (29.7.2010)
- Mustikka-jogurttisorbetti (29.7.2010)
- Mustikkamarinoitua siikaa ja pistaasi-perunasalaattia (29.7.2010)
- Sipulileipä (28.7.2010)
- Marianne-jäädyke (27.7.2010)
Uusimmat urheilu-uutiset
- Fulham nimesi Hodgsonin seuraajan (29.7.2010 23:40)
- Dalla Vallelle ensimmäinen virallinen ottelu Liverpoolissa (29.7.2010 23:35)
- Lauri Dalla Valle Liverpoolin vaihtopenkillä illalla (29.7.2010 23:27)
- Heikko seiväshyppy pudotti Mikko Halvaria useita sijoja (29.7.2010 23:05)
- Linda Stahlista naisten keihään yllätysmestari (29.7.2010 23:00)
- Verena Sailer on Euroopan nopein nainen (29.7.2010 22:54)
- Phillips Idowu loikki ennätystuloksella EM-kultaa (29.7.2010 22:28)
- Suomalaisilla karmea päivä Euroopan liigassa (29.7.2010 22:26)
- Jarkko Nieminen putosi Gstaadissa (29.7.2010 22:15)
- Miesten korkeuskulta Venäjälle (29.7.2010 22:07)
- Hajduk Splitin ja Dinamo Bukarestin fanit tappelivat (29.7.2010 22:01)
- Jonathan Åstrand niukasti ulos 200 metrin finaalista (29.7.2010 21:40)
- Suomalaisia ei nähdä 5000 metrin finaalissa (29.7.2010 21:11)
- Rubens Barrichello tyrmää tallimääräykset (29.7.2010 20:29)
- Hirvoselta kelpo alku - Räikkönen valitti liukkautta (29.7.2010 20:27)
- Kankkunen: Olo on kuin pikkupojalla! (29.7.2010 20:16)
- Marseillen kamerunilaispelaaja myöhästyi leiriltä - saa sakot (29.7.2010 20:10)
- Tero Pitkämäen huolena kyynärpään kunto (29.7.2010 19:56)
- Suomalaiset joukkueet tulessa Euroopan liigassa (29.7.2010 19:47)
- Anelka haastaa L'Equipen oikeuteen (29.7.2010 19:42)
Lajisivut

SM-liiga
Formula 1
NHL
Jalkapallo
Mestarien liiga
Koripallo
Hiihtolajit
Salibandy
Ralli
Road Racing
Golf
Tennis
Ravit
YleisurheiluURHEILUVIDEOT
Möttölän entinen pelitoveri löytyi kuolleena metsästä
Onko tässä hauskin maalituuletus?
Venäläiset vedonvälittäjät haluavat Paul-mustekalan
Olympiavoittaja surffaili bikineissä
Fanit juhlivat Espanjan voittoa!
Papukaija ennusti jalkapallon MM-finaalin voittajan
Paul-mustekala ennustaa jälleen
Mustekala-Paul ennusti Saksan tappion oikein
Näistä torvista MM-kisat varmasti muistetaanIS Ravit

- I.P. Vipotiina jatkaa jo ensi viikolla (28.7.2010 13:48)
- Lavec Kronos hurjasteli Åbergs Memorialissa - Archie Ridelle 150 000 kruunua (27.7.2010 19:51)
- Suomalaisille menestystä Saksan derbykarsinnoista (25.7.2010 18:23)
- A.T. Eko hallitsi kuninkuuskilpailua tyylikkäästi maaliin asti (25.7.2010 17:27)
- I.P. Vipotiinalle puhdas hattutemppu ja kuningatartitteli (25.7.2010 16:55)
- Harri Koivunen: Kaikki on nyt pedattu A.T. Ekolle (25.7.2010 15:34)
V4-vihjeet
V5-vihjeet
V75-vihjeet
FintotoPELIKONE - urheilupelit
Tee rahaa raveilla!

Opettele ravipelaajaksi IS Raveissa
Fintoto.fi-verkkopalveluSieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitusMM2010.fi tuoreimmat
- MM2010.fi vaikenee
- Espanjassa isoimmat juhlat miesmuistiin
- Mestarien paluu aloitti fiestan Madridissa
- Mustekala Paul ei piitannut MM-pokaalista
- Jimmy Jumpia syytetään varkauden yrittämisestä
- Fifan Blatter jyrähti: Odotin parempaa käytöstä pelaajilta
- Pedro Pinto ihastui Espanjan pianonkantajiin
- Erehtymätön Paul-mustekala lopettaa ennustamisen
Joukkueet
Otteluohjelma
Tulospalvelu
Videot












