Oudoimmat kuvat 2010
Uutiskuvaajat tallensivat kuluneena vuonna useita outoja näkyjä ja hurjia sattumuksia ympäri maailmaa.
KUVA: Kaia Larsen
Lintuparvi pölähti lentoon juuri, kun Yhdysvaltain laivaston tutkavalvontakone oli laskeutumassa tukikohtaan. Linnut kuitenkin väistivät konetta.
KUVA: HO
Rankkasateiden aiheuttama maanvyöry puhkaisi valtavan reiän asuinalueella Guatemala Cityssä.
KUVA: Bela Szandelszky
Budapestin eläintarhan jääkarhu pulahti altaansa pintaan kuplien kera elokuussa.
KUVA: SERGEI SUPINSKY
Tämä kuva ei ole katutappelusta vaan Ukrainan parlamentista, jossa tunteet ovat kuumenneet vuoden aikana poliittisten erimielisyyksien takia.
KUVA: Gurinder Osan
Intialaismies sukelsi saastuneeseen Jamuna-jokeen kerätäkseen talteen pyhiinvaeltajien heittämiä kolikoita.
KUVA: Altaf Qadri
Nepalilaisesta Khagendra Thapa Magarista tuli 18-vuotissyntymäpäivänään virallisesti maailman lyhin mies. Kuvassa myös hänen isänsä.
KUVA: Oded Balilty
Ydinohjelmalla uhitelleen Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin kuvasta oli puhkottu silmät mielenosoituksessa Israelissa.
KUVA: Charles Dharapak
Valkoisen talon lehdistöedustaja Robert Gibbs oli kirjoittanut kauppalistan kämmeneensä, kun hän puhui toimittajille helmikuussa.
KUVA: ROBERTO SCHMIDT
Nälkiintynyt kaksivuotias lapsi itki sairaalassa Etelä-Sudanin Akobossa huhtikuussa.
KUVA: ALBERTO SIMON
Espanjalaismatadori Julio Aparicio joutui härän sarven lävistämäksi toukokuussa. Aparicio pääsi irti ja juoksi itse turvaan. Hän selvisi kuusituntisesta leikkauksesta hyvin.
KUVA: Ian Martens
Kanadalaislentäjä pelastautui heittoistuimella juuri ennen kuin hänen CF-18-hävittäjänsä iskeytyi maahan harjoituslennolla heinäkuussa.
Näitä luetaan nyt!
- Silminnäkijä tallensi Hyvinkään järkyttävät tapahtumat yöllä 26.05.2012 22:10
- Päivittikö ampujaepäilty Facebookia katolta hetkeä ennen laukauksia? 26.05.2012 23:41
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit" 26.05.2012 22:39
- Poliisi: Kattoampuja eroaa profiililtaan muista joukkosurmaajista 26.05.2012 21:13
- Vakavasti haavoittunut poliisi hyvin kriittisessä tilassa 26.05.2012 17:45
- Ampuja kävi samaa koulua uhrien kanssa 26.05.2012 21:27
- Ampujallla kolmas ase piilossa: "Ehkä varautunut uuteen tulitukseen" 26.05.2012 19:01
- Näin Hyvinkään kohtalokkaat tapahtumat etenivät 26.05.2012 23:00
- Muistojumalanpalvelus keräsi väkeä Hyvinkäällä 26.05.2012 21:14
- Hyrian Rehtori: Uhreille olisi myönnetty perjantaina stipendit 26.05.2012 21:05
- Näytä lisää
Luetuimmat uutiset

Tuoreimmat uutiset
- Käsirysy K-marketin kassalla työllisti poliisia Lieksassa 00:26
- Nasa kuvasi Marsin auringonlaskun 00:02
- Päivittikö ampujaepäilty Facebookia katolta hetkeä ennen laukauksia? 26.05.2012 23:41
- Alavuden yliajosta epäilty: Törmäyksen syynä väärinkäsitys 26.05.2012 23:02
- Näin Hyvinkään kohtalokkaat tapahtumat etenivät 26.05.2012 23:00
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla 26.05.2012 22:54
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit" 26.05.2012 22:39
- Silminnäkijä tallensi Hyvinkään järkyttävät tapahtumat yöllä 26.05.2012 22:10
- Ampuja kävi samaa koulua uhrien kanssa 26.05.2012 21:27
- Muistojumalanpalvelus keräsi väkeä Hyvinkäällä 26.05.2012 21:14
- Poliisi: Kattoampuja eroaa profiililtaan muista joukkosurmaajista 26.05.2012 21:13
- TS: Mies joi baarissa poliisiksi pukeutuneena 26.05.2012 21:06
- Hyrian Rehtori: Uhreille olisi myönnetty perjantaina stipendit 26.05.2012 21:05
- Pikkupoikaa silvottiin karmeassa rituaalissa 26.05.2012 19:41
- Paatero: Aseiden säilytysjärjestelmiä syytä miettiä 26.05.2012 19:15
- Silminnäkijä Neloselle: "Luoti lensi metrin päästä" 26.05.2012 19:08
- Ampujallla kolmas ase piilossa: "Ehkä varautunut uuteen tulitukseen" 26.05.2012 19:01
- Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla 26.05.2012 17:53
- Vakavasti haavoittunut poliisi hyvin kriittisessä tilassa 26.05.2012 17:45
- Tahkon pelaajilla kriisipalaveri Hyvinkäällä 26.05.2012 17:43
- Näytä lisää
Tuoreimmat Kaikki
- Huuhkajille makea viime hetken voitto Turkista 00:34
- Käsirysy K-marketin kassalla työllisti poliisia Lieksassa 00:26
- Pukki karisti apinan selästään uusien säärisuojien avulla 00:22
- Nasa kuvasi Marsin auringonlaskun 00:02
- Päivittikö ampujaepäilty Facebookia katolta hetkeä ennen laukauksia? 26.05.2012 23:41
- Alavuden yliajosta epäilty: Törmäyksen syynä väärinkäsitys 26.05.2012 23:02
- Näin Hyvinkään kohtalokkaat tapahtumat etenivät 26.05.2012 23:00
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla 26.05.2012 22:54
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit" 26.05.2012 22:39
- IS seurasi: Suomi voitti Turkin lisäajalla 26.05.2012 22:20
- Rüstu Recber hyvästeli taas Turkin - Antti Niemi kaavaili samaa temppua 26.05.2012 22:11
- Silminnäkijä tallensi Hyvinkään järkyttävät tapahtumat yöllä 26.05.2012 22:10
- Suomalaisveskari AHL-finaaleihin 26.05.2012 22:00
- Bergius ylitti Lontoon A-rajan maailmantilaston kolmostuloksella 26.05.2012 21:52
- Ampuja kävi samaa koulua uhrien kanssa 26.05.2012 21:27
- Muistojumalanpalvelus keräsi väkeä Hyvinkäällä 26.05.2012 21:14
- Poliisi: Kattoampuja eroaa profiililtaan muista joukkosurmaajista 26.05.2012 21:13
- Latvala kertasi kohtalokasta virhettä 26.05.2012 21:09
- TS: Mies joi baarissa poliisiksi pukeutuneena 26.05.2012 21:06
- Hyrian Rehtori: Uhreille olisi myönnetty perjantaina stipendit 26.05.2012 21:05
- Näytä lisää
Katsotuimmat videot
-
Silminnäkijä tallensi Hyvinkään järkyttävät tapahtumat yöllä 26.05.2012 21:35
-
Hyvinkään ammuskelussa loukkaantunut poliisi yhä kriittisessä tilassa 26.05.2012 20:13
-
Hyrian Rehtori: Molemmille uhreille olisi myönnetty perjantaina stipendit 26.05.2012 20:02
-
Pizzerian asiakas tallensi Hyvinkään ammuskelun jälkeiset tapahtumat videolle 26.05.2012 22:40
-
Hyvinkään ammuskelun silminnäkijä: Luoti meni metrin päästä ohi 26.05.2012 18:10
-
Äiti kaivoi poikansa silmät päästä lusikalla 25.05.2012 13:17
-
Hyvinkään ammuskelu: Poliisi kertoo tapahtumista 26.05.2012 19:35
-
15-vuotias keksi keinon haimasyövän havaitsemiseen 25.05.2012 14:30
-
Kiväärit kylvivät kuolemaa Hyvinkäällä 26.05.2012 20:19
-
Lentoemäntä paljastaa: Näin jaksan työtäni 22.05.2012 09:57
- Näytä lisää