Anna, Anne, Anu

Uutiset

Valikko

Uutiset

Kansa Taisteli: Sotavankileirin outo balalaikkaorkesteri

- Sotavankileireistä on puhuttu kaikenlaista. Sen vain halusin sanoa, että ei kaikki ollut ihan huonosti, Niilo J. Heinonen, 88, sanoo.

Kun Heinonen joutui vankileirin päälliköksi, hän pyysi Jumalalta, että pääsisi jonnekin muualle.

- Minä uskon, että me pystyimme kohtelemaan vankeja inhimillisesti, omatuntoni on puhdas.

Lue toisen palkinnon saanut kirjoitus tästä.

Sotavankileirin numero 8 Tellinkivaaran alaleirillä, Petsamossa Höyhenjärven itäpuolella saksalaisten Nautsin lentotukikohdan ja venäläisten välissä, päällikkyyden taakka lankesi monien sattumusten seurauksena nuorelle juuri komennuksen saaneelle miehelle.

Vastuullani oli noin 50 venäläisen sotavangin ja muutaman vartijan joukko kaukana pohjoisessa, kolmen kilometrin päässä Jäämerentiestä ja vielä kauempana Ivalon esikunnasta, vanhojen tukkikämppien ja piikkilanka-aitojen muodostamassa kompleksissa.

Ihmisellä on luontainen kyky sopeutua mihin tahansa tilanteeseen, kun vaihtoehtoja ei ole – tavalla tai toisella, joskaan ne tavat eivät aina ole järjellä selitettävissä.

Siitä sain järkyttävän todisteen kuvaamissani leiriolosuhteissa.

Eräänä päivänä sain venäläiseltä tupapalvelijaltani Mihail Krilovilta tiedon, että leirissä liikkuu ase. Oletettiin, että kyseessä saattoi olla metsästä löytynyt talvisodan aikainen käyttökelvoton pistooli, mutta velvollisuuteni oli joka tapauksessa ottaa ase haltuuni ja toimittaa se edelleen suomalaisille esikuntaan. En lähtenyt vankiparakkiin asiaa selvittämään, vaan pyysin Krilovia toimittamaan aseen haltijan puheilleni muonavarastolle. Ajattelin tilanteen sillä tavalla hoituvan sekä vankia että itseäni ajatellen kivuttomammin, ilman yleisöä.

Pian kohtasinkin venäläisen Uruzovin, sotilasarvoltaan korkeimman vangin, joka oli vahvatahtoinen mies ja kooltaankin melkoinen jättiläinen. Uruzov kääri öljykankaasta esiin kiiltävän pistoolin, josta saattoi yhdellä silmäyksellä nähdä, ettei kyseessä suinkaan ollut talvisodassa metsään unohtunut ruosteinen ja kelvoton pyssy vaan täysin toimintakelpoinen, tappavan vaarallinen ase, todennäköisesti partisaanien leirin liepeille toimittama.

Katsoin miestä ja pistoolia ja uskoin viimeisen hetkeni koittaneen, kenties myös muutaman suomalaisvartijan menettävän henkensä.
Mieleni toimi oudon irrationaalisesti, sillä yhtäkkiä putosin jonkinlaiseen toiseen todellisuuteen; näin selvästi äitini ruuturaitaisessa tyykihameessaan, huivi päässä, nostamassa perunoita kotitaloni lähellä, meidän omalla Mäkimoision perunapellollamme. Olin siellä hänen kanssaan, en suinkaan jossakin Jäämeren rannoilla venäläisvääpelin aseen ulottuvilla.

Vieläkään en pysty ymmärtämään, mitä tilanteessa minulle tapahtui. Vähintään yhtä merkillinen oli kohtauksen loppu: Uruzov lähestyi, ojensi pistoolin minua kohti ja antoi sen sanaakaan sanomatta käteeni perä edellä. Sitten hän käänsi selkänsä ja käveli pois. Palasin ”perunamaalta” muonavaraston todellisuuteen ja totesin, että ase oli paitsi käyttökelpoinen myös varustettu täydellä lippaalla.

Syystä tai toisesta Uruzov jätti tilaisuuden käyttämättä.

Käytännössä tehtäväkseni jäi toimittaa ase ja selostus tapahtuneesta esikuntaan, mutta mieleni teki töitä vielä kauan sen jälkeen: kokemus oli monin tavoin hämmentävä ja poikkeuksellinen. ”Kotiinsiirtymiseni” kuolemanodotuksen vallassa oli täysin todellinen eikä siihen sisältynyt pelkoa. Kotimaisema pienessä maaseutukylässä, sen arkiset askareet sekä läheiset ihmiset muuttuivat läsnäoleviksi niin vahvasti, että koin olevani täysin turvassa. Osittain kuolemanpelon puuttuminen saattoi aiheutua myös siitä tosiasiasta, että olin viettänyt suurimman osan nuoruudestani keuhkotautiparantolassa ja sairauteni vuoksi minuun oli kauan suhtauduttu ikään kuin kuolevaan.

Itse asiassa en todennäköisesti milloinkaan olisi edes päätynyt vankileireille, saati selviytynyt siellä ilman keuhkotautiani ja Satalinnassa viettämääni aikaa.

Pitkillä parantolajaksoillani tutustuin monenlaisiin ihmisiin, joiden käsityksiä ja kokemuksia mielelläni kuuntelin. Niinpä maailmankuvani oli maalaispojaksi avara ja tiedonhaluni suuri. Myös tulossa olevaan sotaan suhtauduin fatalistisesti, sillä Saksasta hiljattain tulleelta mieheltä sain kuulla näkemyksiä sodan syttymisen todennäköisyydestä jo vuonna 1936, jolloin suurin osa ihmisistä vielä kiisti koko ajatuksen.

Kutsunnoissa vaikenin keuhkotautimenneisyydestäni.

Olin kärsinyt siitä tarpeeksi ja halusin osallistua sotaan siinä kuin toisetkin. Kutsunnoissa sain luokituksen A2 ja minut lähetettiin Hyvinkäälle koulutusleirille. Sain kuitenkin siellä keuhkoperäisen verenvuodon, jolloin salaamani vajaakuntoisuus paljastui.

Suojeluskunnan paikallispäällikkö Kuikka suositteli palaamista kotiin Sotilassairaala Tilkan ja Pikonlinnan kautta. Kuntouduinkin siinä määrin, että niin sanotussa komissiosyynissä sain valita joko paluun siviiliin tai palveluksen luokituksessa B2.

Valitsin jälkimmäisen ja minut passitettiin Hennalan henkilötäydennyskeskukseen. Kun siellä tiedusteltiin, löytyisikö vapaaehtoista lähtemään Petsamoon, ilmoittauduin välittömästi. Halukkuuteni ja jonkinasteinen saksankielentaitoni riittivät ja niin sain käskyn lähteä Kemiin tulevien tehtävien vaatimaa koulutusta varten.

Kemissä oli vuorossa kova kurssi, jonka sisällöstä muistan vieläkin parhaiten tiukasti tentityn Geneven rauhansopimuksen sekä kapteeni Eero Tammivuoren ja luutnantti Uuno Halttusen keskeisen ohjeen, jonka mukaan sotavanki ei ole enää sotilas eikä vihollinen, vaan ensisijaisesti vangiksi joutunut ihminen. Tämä näkemys mielessäni kahlasin koulutuksen läpi kuten myöhemmin myös tehtäväni vankileirillä.

Kurssin päätteeksi tuleva tehtäväni määriteltiin. Minut lähetettiin ensin tutustumaan sotavankileirisysteemiin Pirttijärvelle, 365 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen. Koko prosessi kesti yhteensä noin 8 kuukautta ja sen jälkeen päädyin Tellinkivaaraan sotavankileiri kahdeksan alaleirin päälliköksi.

Siellä ei ollut juuri muuta kuin vanhat tukkikämpät vankiparakeiksi, muonavarastoksi, keittiöksi, vartijoiden tiloiksi sekä omaksi kämpäkseni. Siitä oli rakennettava toimiva systeemi annettujen resurssien puitteissa. Vartijat olivat haavoittumisen tai muun syyn takia varsinaiseen sotilaspalvelukseen kelpaamattomia, eikä heitä ollut kuin 7-8 kaikkia noin 50:tä vankia kohden yhteensä. Tilanne oli haastava, vastuu raskas nuorelle, silloin 19-vuotiaalle miehelle.

Tellinkivaarassa ei ollut varsinaista tulkkia lainkaan. Määräyksen mukaan tulkiksi piti tulla petroskoilainen Boris-niminen kansakoulunopettaja, joka hallitsi suomen kielen. Hän ei kuitenkaan koskaan saapunut Tellinkivaaraan vaan karkasi matkalla teille tietymättömille.

Korvaamaton apu oli Mihail Kalkin, vankien vanhin, jolla oli monipuolinen kielitaito. Suureksi avuksi oli myös tupapalvelijani Krilov, vaikka hänen kielitaitonsa rajoittui vahvaan PERKELE-karjaisuun joka kerta, kun saksalaisten lentotukikohdasta nousi kone kohti itää.
Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta hän kaikissa käytännön asioissa oli täydellisen luotettava.

Omiin tehtäviini kuuluivat yleisen vastuunkannon ohella muun muassa työpäiväkirjat ja päivittäisten ilmoitusten tekeminen esikuntaan.

Lähimmästä postitoimistosta löytyi siihen tarvittava puhelin. Sinne oli matkaa kolme kilometriä yhteen suuntaan, ja ilmoitusvelvollisuus tuli hoitaa täsmällisesti säistä tai tilanteista riippumatta. Ajan oli riitettävä myös akuuttien tilanteiden hoitamiseen. Myös muonatilausten tekeminen ja monet senkaltaiset tehtävät kuuluivat minulle. Se ei ollut läheskään aina helppoa, koska varastot olivat rajalliset. Päästin muun muassa vankiryhmiä vartijoiden saattamina omin päin etsimään lakkoja suolta tai muuta vastaavaa ravintoa vitamiinitarpeiden tyydyttämiseksi ja ajoittain niukkojenkin muonavarojen täydentämiseksi.

Vain ani harvoin tapahtui karkaamisyrityksiä eikä muistaakseni paon vuoksi ammutuksi tulleita ollut kuin yksi.

Tellinkivaarassa tapahtui sellaisiakin sattumuksia, joita on mukava muistella, vaikka ne olivatkin hämmästyttäviä. Ne olivat oikeastaan mestarillisia näytteitä omaperäisestä luovuudesta, joka venäläisvankien keskuudessa synnytti melkoisia innovaatioita ja hauskoja, joskin luvattomia hetkiä. Esimerkiksi jokaiselle tulevalle vangille tehtiin perinpohjainen ruumiintarkastus heidän saapuessaan ja jokaisella työtehtävällä vankeja seurasivat aseistetut vartijat, mutta siitä huolimatta erään kerran tavanomaisen iltatarkastuksen aikaan vankiparakissa alkoi kuin tyhjästä ilmestynyt kolmenmiehinen miehinen balalaikkaorkesteri soittaa. Soittimet kulkivat mieheltä toiselle, musiikki täytti koko parakin. Mutta mistä balalaikat olivat peräisin? Kuka ne oli tehnyt, mistä tulivat materiaalit.

Se jäi mysteeriksi.

Toinen kiinnostava juttu oli saksalaisen maahan pudonneen koneen osista taiteiltu muki, joka ilmestyi Mihail Krilovin käteen, kun kaadoin omaan kotoa tuotuun emalimukiini saksalaisilta saatua rommia. Rommin taika saikin ankeissa leirioloissa ihmeitä aikaan, jos ei muutoin niin hetken piristyksenä. Tilkka toki riitti Krilovin kuppiinkin.

Tellinkivaara paloi talvella poroksi. Yöksi parakkiin teljetyt vangit olivat tiukasti ikkunaluukkujen ja lukittujen ovien takana, kun vanha hirsirakennus roihahti tuntemattomasta syystä liekkeihin.

Minä olin sisäistänyt hyvin annetut ohjeet, joiden mukaan vankeja ei saanut lyödä, piiskata, pitää nälässä tai muutoinkaan kohdella tarpeettoman epäinhimillisesti. Niinpä vankeja ei voinut liioin jättää katastrofitilanteessa pulaan. Kaaoksen keskellä määräsin erään nuoren pohjanmaalaisen vapauttamaan vangit palavasta rakennuksesta. Hän kuitenkin epäonnistui ymmärrettävässä paniikissaan ja päätin vielä itsekin yrittää.

Käsittämätöntä kyllä, ovet ja saivat avautuivat helposti. Kukaan ei vahingoittunut, mutta rakennuksia ei edes yritetty pelastaa.
Niin oli Tellinkivaarasta lähdettävä talviseen yöhön. Vangit vietiin Naamajoen tyhjälle tukkikämpälle, sieltä Ivalon kautta Kolosjoelle. Kolosjoella oli ennestään toistatuhatta vankia ja alle sata suomalaista vartijaa.

Kolosjoki oli kuin Sodoma ja Gomorra. Nikkelikaivoksessa työskenteli tuhansittain työvelvollisina ns. irtolaisnaisia, saksalaisia oli varsin paljon (työarmeijan miehiä ja vapaaehtoisia), niin myös ihmisiä eri puolilta Eurooppaa. Alueella virtasi hallitsemattomasti viinaa, tupakkaa ja naisia. Tottumattomissa silmissäni tilanne näytti täysin käsittämättömältä kaaokselta.

Suomalaisnaisilla oli omat tehtävänsä – he olivat vapaaehtoisia ja työskentelivät etupäässä pesuloissa tai ravintoloissa. Heillä oli myös muista erillään omat parakit, joihin kaikilta muilta oli pääsy ehdottomasti kielletty.

Tosin joku oli nokkeluuksissaan ripustanut näiden parakkien numeroiden rinnalle nimiä, kuten ”Riemurasia”, ”Varttisata” ja ”Rakovitonen”, mikä tietysti antoi oman leimansa myös suomalaisnaisten paikallaololle. Toki iltatarkastuksissa ei vältytty siltäkään, että katosta lattiaan yltävien, yksityisyyden suojan takaavien väliverhojen takaa saattoi löytyä joku onnekas sotilas.

Tarkastuskierrosta ei koskaan kannattanut lähteä tekemään yksinään, sillä raivostuneet naiset häätivät joukkovoiman turvin tarkastuksen tekijä ulos tämän asemasta ja valtuuksista vähät välittäen.

Alueen vartioinnissa oli ongelmia, sillä IS-komppania oli degeneroitunut eikä siis erityisen luotettava. Sotavankileirin päällikkönä toimi luutnantti Atras, jonka eräänlaiseksi luottomieheksi päädyin. Eräs keskeisistä luottotehtävistä oli kenttäpullon heitteleminen Kolosjoen yli.

Mennessään se oli täynnä vettä, tullessaan saksalaisten rommia – menetelmä toimi oivallisesti, joskin minulle jäi epäselväksi millä tavoin luutnantti hoiti maksupuolen. Joka tapauksessa alkoholia oli aina saatavilla asemasta ja tehtävistä riippumatta. Epäilemättä se oli eräs osa selviytymisstrategiaa, mutta yhtä epäilyksittä se jätti omat jälkensä niissä olosuhteissa eläneisiin kaiken muun koetun ohella.

Syystä tai toisesta sain siirron pois Kolosjoelta ja minut määrättiin Ivaloon vankileiri 8:n esikuntaan. Tehtäväkseni annettiin laaja varushuolto ja ensimmäisen kerran sain jopa oman työhuoneen ja kirjoituskoneen ja esimiehekseni luutnantti Halttusen, joka oli oiva puhekumppani ja ehdottoman asiallinen mies. Aiempaan verrattuna uusi tehtäväni oli suoranaista luksusta.

Työsarkaan kuului myös käynti Peuravuonossa, 10 km Liinahammarista tiettömän taipaleen taakse. Matkalla yksikkö vieraili erään suomalaisnaisen omistamassa isossa talossa, jossa myös tanssittiin, syötiin, juotiin ja pidettiin hauskaa.

 Minä tyydyin lätynpaistajan rooliin, siinä taidossa kun olin sisareni ansiosta taitava. Huomaamattomasta roolistani huolimatta päädyin konfliktiin muutamien saksalaisten kanssa, koska he käyttäytyivät huonosti suomalaisemäntäämme kohtaan. Porukan ainoana suomalaismiehenä en malttanut olla puuttumatta tilanteeseen. Riidan lopputuloksena sain lopulta suivaantuneena saapastella majapaikasta yksinäni koko aamuyön kohti Peuravuonoa – enkä vieläkään ymmärrä, miten edes osasin perille.

Peuravuonoon oli perustettu lyijykaivos, jossa työskenteli 68 sotavankia. Lyijy jouduttiin kantamaan nahkaisissa selkärepuissa kilometrikaupalla lähimpään paikkaan, johon päästiin maastotraktorilla. Leirin olosuhteet olivat ankeat, mitäpä muuta ne olisivat olleet melkein tyhjyyden keskellä vastaperustetussa leirissä. Jonkinlaista lämpöä mieleen nousi, kun näin parin kotikyläni miehen kaivertaneen nimensä kaivospalkkiin – niin vähästä voi tietyissä oloissa löytää iloa.
(-nainen), joka oli joutunut maihin hoidattamaan laivapalossa saamiaan vammoja. Hänen kanssaan keskustellessani kuulin ensimmäisen kerran sen tosiasian, että saksalaiset olivat hävinneet Stalingradissa ison taistelun.

Tiedonkulku kaiken kaikkiaan oli lähes olematonta – joko vääristynyttä tai vanhentunutta niin, että minä tai kukaan meistä ei itse asiassa tiennyt kovinkaan paljon maailman menosta. Sekin vähäinen informaatio, mikä parakkeihin asti ylti, oli yleensä propagandistisesti värittynyttä, koska tarkoitus luonnollisesti oli välttää tappiomielialan syntymistä.

Sitä mukaa kuin tieto levisi, lisääntyi myös pelko. Varsinainen pelon aalto koettiin, kun 12 suomalaista, joukossaan mm. arvostettu piispa, saivat surmansa postiautoon kohdistetussa iskussa. Kukaan ei tiennyt iskun tekijää varmasti, joten kyse saattoi yhtä hyvin olla venäläisistä partisaaneista kuin saksalaisten toimista. Mikäli jälkimmäiseen olettamukseen uskottiin, syyksi arveltiin Suomen halua sopia erillisrauhasta Italian tapaan.

Suursaaren kahinan jälkeen suomalaisista ja saksalaisista tuli joka tapauksessa vihollisia. Sota oli käyty, lopputulos oli nähtävissä ja nyt se on jo luettavissa olevaa historiaa. En pysty muistamaan, miten vankileirit purimme tai miten tulin pohjoisesta kotiin. Itse asiassa muistissani on valtava aukko kaiken muun kuin hirvittävä epäuskoisen ja epätodellisen uupumuksen kohdalla. Luultavasti käytin silloin Pervitiiniä niinkuin taisteluissa olleet miehetkin olivat joutuneet tekemään pystyäkseen vuorokausikaupalla toimimiaan. Aine oli tarkoitettu nimenomaan auttamaan jaksamista olosuhteissa, jotka realistisesti ajatellen olivat kestämättömät. Siihen turvauduttiin, koska vaihtoehtoja ei ollut, mutta myöhempien tietojen valossa monille jäi sotakokemusten lisäksi kannattavakseen riippuvuuksia.

Kotiinpaluu sodasta oli minulle helpompaa kuin monille muille, koska minulla oli lämmin koti, ruokaa, oma perhe – niin onnellisesti ei ollut läheskään kaikkien kohdalla. Mutta vaikka minulla olikin periaatteessa menetettyjen vuosien jälkeen kaikki elämän edellytykset koossa, mikään ei ollut ennallaan eikä tule koskaan olemaankaan.

Sodanjälkeisen ajan keskeinen ajatus oli tavalliseen arkeen palaaminen, sotakorvausten maksaminen ja Suomen jälleenrakentaminen. Kukaan ei vain tullut ajatelleeksi, että sodasta palaavat miehetkin tarvitsivat ”jälleenrakennusta”, Osa päätyi ennenaikaiseen hautaan oman käden kautta, osa jäi potemaan sotaneuroosia, osa alkoholisoitui – ja osa sitten on sinnitellyt näihin päiviin asti niin hyvien kuin ahdistavienkin muistojen kanssa, minä yhtenä heistä.

Se kuitenkin on jäämerellisten olosuhteiden kunniaksi sanottava, että sen koomin en ole parantolaa tarvinnut, vaikka toista keuhkoa ei olekaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    6. 6

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    7. 7

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

    10. 10

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää