Henri, Henna, Heikki

Uutiset

Valikko

Uutiset

Pyhä Yrjö kukisti Gaddafin - 85 vuotta vanha runo kuin ennustus

Runo vuodelta 1926 on kuin ennustus Muammar Gaddafin kukistumisesta.
Runoilija Lauri Pohjanpää kuvasi runossaan 85 vuotta sitten Libyan hädän ja kuinka kristilliset voimat kukistivat pahan.

Pyhä Yrjö -nimisessä runossa pahuus on lohikäärme, mutta muuten runon voi tulkita kuvaavan Muammar Gaddafin kukistumista varsin oivallisesti.

Runo julkaistiin Nuoren Voiman Joulu -lehdessä 1926. Rooman keisaria palvellut soturi Pyhä Yrjö oli kristitty marttyyri, joka teloitettiin vuonna 303.

Tarun mukaan Yrjö surmasi lohikäärmeen libyalaisessa Silenen tai Selemin kaupungissa. Symbolisella tasolla taru kuvaa ihmisen taistelua syntiä vastaan. Pohjanpää (1889–1962) oli paitsi runoilija myös pappi ja teologian tohtori.

Vuoden 2011 uutistapahtumat yhdessä paketissa

Ilta-Sanomien paperilehdessä julkaistaan tänään 23-sivuinen vuosikatsaus. Lue lisää Gaddafista ja muista 2011 puhuttaneista uutistapahtumista.

Toimittaja Arja Paananen kertoo, kuinka hän paljasti syksyn puheenaiheeksi nousseen valelääkärin. Norjan verilöylystä raportoinut toimittaja Timo Myllyniemi kuvaa viikkoa tuskan keskellä. Toimittaja Mika Koskinen paljastaa, missä ja miten Timo Soini tajusi jytkyn koittavan... ja paljon muuta.

Näin Pyhä Yrjö kukisti Gaddafin 85 vuotta vanhassa runossa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    6. 6

      Lumivyöry iskeytyi hotelliin Italiassa – useita kuolleita

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Päihtyneenä en ole ajanut”

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Jouni Hynynen Annalle Mari Perankoskesta – tiesi heti suhteen toimivan: ”Marilla on niin hyvä peppu”

    10. 10

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    8. 8

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    6. Näytä lisää