Sebastian

Uutiset

Valikko

Uutiset

Illalla televisiossa: Panttilainaamossa ase, jonka piippuun tuhannet suomalaiset joutuivat tuijottamaan

Tv-tärpit
Mosin-Nagant-kivääri on käynyt vuosikymmenien aikana ikävän tutuksi tuhansille suomalaisille.
Panttilainaamo UK, Jim klo 22.00
Englannissa sijaitsevaan Regal Pawn -panttilainaamoon yritetään tämän illan Panttilainaamo UK -jaksossa kaupata, paitsi
Muhammad Alin vanhaa päärynäpalloa, myös suomalaisille ikävän tuttua Mosin-Nagant-kivääriä. Aseen autenttisuudesta ei tosin panttilainaamoissa voi aina olla ihan varma, mutta sellaiseksi sitä illan ohjelmassa väitetään.

Mosin-Nagant-kivääriä käyttivät useat maat, muun muassa Venäjä ja myöhemmin Neuvostoliitto vuodesta 1891 aina 1960-luvulle saakka. Suomalaisetkin ovat siis joutuneet tuijottamaan kyseisen aseen piippuun tuhansia kertoja.

Mosin-Nagantin suomalaiset onnistuivat kyllä kääntämään myöhemmin hyödykseen. Kansalaissodan aikana sotasaaliiksi jääneitä punajoukkojen aseita käytti myöhemmin itsenäisen Suomen armeija. Niitä myös hankittiin lisää.

Lisäksi Mosin-Nagantista jalostettiin uusia asemalleja, muun muassa M/28-kivääri, joka sai suomalaisilta lempinimen Pystykorva. Muun muassa Pystykorvan takatähtäin oli peräisin Mosin-Nagantista.

Pystykorvaa käytti talvisodassa muun muassa legendaarinen tarkka-ampuja Simo Häyhä (1905–2002), joka Kollaanjoen rintaman toisella puolella tunnettiin nimellä Valkoinen kuolema. Niin pelottava oli Häyhän maine, vaikka hän itse ei ollut pituudeltaan juuri kivääriään pitempi.

Häyhän on kerrottu ampuneen sodassa 542 vihollista (HS 6.12.2001). Todellinen luku on todennäköisesti suurempi, koska Häyhä käytti tarvittaessa myös konetuliaseita. Lukumäärää on ollut luonnollisesti vaikea vahvistaa, koska valtaosa tarkka-ampujan kaatamista neuvostosotilaista jäi omalle puolelleen rintamaa.

Rautjärveläisen maanviljelijän rintamapalveluksen päätti haavoittuminen vain muutamia päiviä ennen rauhaa. Venäläinen räjähtävä luoti silpoi Häyhän kasvojen alaosan.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    9. 9

      EK3: Ogier ajoi ojaan – Hänninen ja Latvala hyvissä asemissa

    10. 10

      Jättiraportti: Näin Bernerin seurantalaite asennettaisiin vanhaan autoon – koskee yli miljoonaa autoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    10. 10

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    6. Näytä lisää