Keijo

Uutiset

Valikko

Uutiset

Illalla tv:ssä: Tällainen on uunisurmatalo – yksi Suomen rikoshistorian karmeimmista paikoista

Tv-tärpit
Vuonna 1972 kokemäkeläisestä talosta löytyi uuniin muurattuna ruumis. Talon emäntä oli nähty viimeksi elossa 12 vuotta aiemmin. Nyt tapaukseen tutustutaan tv-dokumentissa.
Autiotalokohtaloita, pe 13.3. Fem klo 20.00

Hylätyt paikat ovat aina kiehtoneet Autiotalokohtaloita-dokumentin ohjaajaa Lasse Grönroosia. Hän vie katsojat dokumentissaan eräälle Suomen rikoshistorian karmeimmista paikoista, niin kutsuttuun uunisurmataloon.

Kuuluisa talo sijaitsee Kokemäellä. Paikkakuntalaiset pelkäsivät talon äkkipikaista isäntää, jonka tiedettiin pahoinpitelevän vaimoaan. Lapset oli otettu heiltä huostaan.

Talon emäntä nähtiin viimeksi elossa 1960. Hänen ruumiinsa löytyi muuratusta uunista vuonna 1972.

– Pelkäsin, että tunnettuun, kammottavaan rikostapaukseen liittyvän autiotalon omistaja ei haluaisi paikalle lisää julkisuutta tai uteliaita. Lopulta kaikki tapaukseen liittyvät henkilöt, omaiset ja talon omistaja olivat auttavaisia, ohjaaja kertoo.

Tv-dokumentissa on mukana kaksi muutakin kohdetta. Lisäksi Lasse Grönroos teki aiheesta nettiartikkelisarjan.

– Tein ennakkotutkimusmatkoja kuvauskohteisiin sekä syvennyin vanhoihin mikrofilmeihin ja oikeudenkäyntiasiakirjoihin. Toivon, että Autiotalokohtaloita tarjoaa katsojille kauniita, haikeita ja vertahyytäviäkin elämyksiä, ohjaaja Grönroos sanoo.

Ilta-Sanomien entinen rikostoimittaja, uutispäällikkö Hannes Markkulaseurasi myös uunisurmatapausta aikanaan ja kertoi siitä Kuusi suomalaista murhaa -kirjassaan.

Katso kaikki päivän tv-ohjelmat osoitteesta www.iltapulu.fi!

Päivitetty: kuva vaihdettu.

  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    8. 8

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    9. 9

      Kahta pikkukoiraa kaivetaan neljän metrin syvyydestä Kankaanpäässä – ovat olleet loukussa aamusta lähtien

    10. 10

      Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 00 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    5. 5

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    6. Näytä lisää