Mohammad saa töitä, Mikaelina
| 28.08.2006 06:51 | ![]() |
![]() |
Iranista 1992 Suomeen tullut Mohammad Ghadiri ei ollut mitenkään saada koulutustaan vastaavaa työtä. Vuosituhannen vaihteessa hän muutti nimensä Mikael Isomäeksi - ja työtä löytyi.
Nyt 32-vuotias Isomäki auttaa työkseen muita maahanmuuttajia löytämään töitä. Hän kouluttautui Suomessa autonasentajaksi sekä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi. Mohammadina työnhaku pysähtyi aina heti esittelyvaiheessa.
Nimenmuutos oli Ghadirin oma keksintö. Suomalainen morsian olisi halunnut ensin ottaa miehensä sukunimen, mutta tehtiinkin toisinpäin.
- Sanoin, että pärjätäkseni tässä maassa tarvitsen sinun sukunimesi. Sain samaan aikaan Suomen kansalaisuuden, joten hetki muuttaa nimi oli hyvä, Mikael Isomäki kertoo.
Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä09.09.2010 09:53
Finnairin tavoitteena on hankkia Finncommin liiketoimintaan liittyvästä yritysryppäästä vähemmistöosakkuus.Lue
Kommandopipoiset murtautuivat huoltamolle - saaliiksi kolikoita09.09.2010 09:30
Forssan ABC-huoltamolle Matkailijankadulla murtauduttiin varhain tiistaiaamuna.Lue
Kolme loukkaantui kolarissa Länsi-Turunmaalla09.09.2010 09:12
Kaksi ihmistä loukkaantui torstaina vakavasti kolarissa Paraisilla Länsi-Turunmaalla. Kolmas henkilö sai lievempiä vammoja kolmen auton kolarissa, kertoi palomestari.Lue
Lehti: Energialamput voivat kasvattaa sähkölaskua09.09.2010 08:59
Savon Sanomien mukaan nykyiset energiansäästölamput aiheuttavat sähköverkolle häiriöitä.Lue
Mies jäi suojatiellä auton alle09.09.2010 08:42
Suojatiellä kulkenut mies jäi auton alle Helsingissä torstaiaamuna.Lue
Energiayhtiö Vapo sai uuden toimitusjohtajan09.09.2010 08:35
Energiayhtiö Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi nousee diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny.Lue
Autoja naarmutetaan taas Lahdessa09.09.2010 08:23
Poliisille on pienen tauon jälkeen tullut jälleen ilmoituksia Lahden keskustassa tapahtuneista autojen tahallisista naarmuttamisista. Ilmiö on palannut kesän jälkeen ajankohtaiseksi.Lue
HS: Kristillisten ehdokkaille luvattu loikkauksesta isot rahat09.09.2010 07:35
Kristillisdemokraattipoliitikoille on luvattu kymmenien tuhansien vaalitukia, jos nämä vaihtavat puoluetta.Lue
HS: VTT:n johtaja istuu turveyhdistyksen hallituksessa09.09.2010 07:25
VTT:n energiaveroselvityksen laatinut teknologiajohtaja toimii kansainvälisen turveyhdistyksen hallituksessa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.Lue
Tiedot terveydenhoidon ammattilaisista saa nyt netistä09.09.2010 06:23
Tiedot terveydenhuollon henkilökunnan pätevyydestä saa tästä päivästä alkaen internetistä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot.Lue
Strömnes saa korvauksensa mediayhtiö Peppar & Papperilta08.09.2010 23:25
Päätoimittajan paikalta pikapotkut saanut Sunniva Strömnes saa korvauksensa Peppar & Papper -mediayhtiöltä.Lue
Yksi kuoli nokkakolarissa Pedersöressä08.09.2010 20:07, päivitetty 08.09. 22:00
Yksi ihminen kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Pedersöressä Pohjanmaalla.Lue
Irronnut rengas lennätti jeepin ojaan - kuski selvisi vammoitta08.09.2010 21:57
Kuljettaja selvisi vammoitta raskaan jeepin rajusta ilmalennosta, joka johtui takapyörän irtoamisesta kesken matkan.Lue
Mopotyttö kuoli kolarissa08.09.2010 21:12
Hyvinkäällä pakettiautoon törmänneessä mopossa ollut 15-vuotias tyttö kuoli. Toinen tyttö loukkaantui vakavasti.Lue
Vihreät vaativat rohkeampaa homokeskustelua08.09.2010 20:54
Kouluissa pitäisi keskustella rohkeammin seksuaalivähemmistöistä, sanovat vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtajat Heikki Sairanen ja Paloma Hannonen.Lue
MTV3: Veripalvelu maksoi miljoonia konsulttiyritykselle08.09.2010 20:41
SPR:n Veripalvelu maksoi miljoonia euroja konsulttiyritykselle ilman kunnollisia sopimuksia tai kilpailuttamista. Asiasta kerrottiin keskiviikkona MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa.Lue
Pekkarinen hehkuttaa kaivostoiminnalle kultakautta08.09.2010 20:41
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk) mielestä Suomesta on tulossa eurooppalaisen kaivostoiminnan mahtimaa. Kymmenessä vuodessa kaivannaisteollisuuden tuotannon arvioidaan noin kymmenkertaistuvan.Lue
Iäkäs mies hukkui Kannonkoskella08.09.2010 20:37
Veneestä pudonnut mies hukkui Kannonkoskella Keski-Suomessa keskiviikkoiltana. Onnettomuus sattui Kannonkosken Koivujärvellä noin kello 18.Lue
Kannabiksen viljely yhä yleisempää08.09.2010 20:34
Kannabista viljellään oman kodin suojissa aiempaa useammin. Viime vuonna viljelmiä löytyi Helsingistä 120, ja määrä on tasaisessa nousussa, kertoo Yle Uutiset.Lue
Berlusconi lupaili Haloselle jo uutta Suomen-matkaa08.09.2010 15:39, päivitetty 08.09. 20:21
Presidentti Tarja Halonen vauhditti Italian-vierailullaan pääministeri Silvio Berlusconin ja Suomen pääministerin Mari Kiviniemen mahdollista tapaamista.Lue
- 43-vuotias mies ja auto katosivat (08.09. 19:58)
- Löylyn MM-kisat ehkä jatkossakin Heinolassa (08.09. 19:50)
- Supo ei kiirehdi nauhavuotajan selvittelyssä (08.09. 19:07)
- VTT mukana kameravalvonnan parantamisessa (08.09. 18:06)
- Pikkulapset Libyaan lähettänyt isä sai vankeutta (08.09. 17:52)
- Jalkajousimiehen ryöstö epäonnistui (08.09. 17:32)
- Pekkarinen: Energiaveroratkaisun ongelmat olivat tiedossa (08.09. 17:22)
- Nokia aloittaa täysimittaisen vastahyökkäyksen (08.09. 16:58)
- KD:n Kärkkäinen myöntää loikkakeskustelun (08.09. 16:52)
- Ullakko kärysi uhkaavasti Fredrikinkadulla (08.09. 16:32)
- Pekkarinen: Väitteet turpeen käytön kaksinkertaistumisesta "soopaa" (08.09. 16:29)
- Savusukeltajat pelastivat asukkaan huoneistopalosta (08.09. 16:28)
- Tutkija: Henkinen puolustusvalmius heikoimmillaan 1970-luvulla (08.09. 16:27)
- Lauri Törni sai kunnianosoituksen USA:n erikoisjoukoilta (08.09. 16:04)
- Viron edustaja osallistuu naispiispan vihkimykseen (08.09. 16:04)
- Munuaistaudit lisääntyvät diabeteksen vanavedessä (08.09. 16:00)
- Ammattiliitot yrittävät nostaa EK:n palkka-ankkuria (08.09. 15:27)
- Nokia lupaa nopeasti halvempia versioita uudesta huippupuhelimestaan (08.09. 15:26)
- Kivinen: Ylen kanavamäärä säilyy ennallaan (08.09. 15:23)
- MTV3: Brax ostaisi sakkorahoilla lisää valvontakameroita (08.09. 15:18)
- Palkansaajien tutkimuslaitos lyttää IMF:n ennusteen (08.09. 15:09)
- Ammattiliitot varoittavat ostovoiman laskusta (08.09. 15:07)
- Isänsä murhasta epäilty mies vangittiin (08.09. 15:04)
- Kivinen: Svenska Yle ei eriydy tytäryhtiöksi (08.09. 15:03)
- Autoleikille kohtalokas päätös - ilmalento metsään (08.09. 14:40)
- Viisi oudointa karhu-uutista viime vuosilta (08.09. 14:17)
- Nettiin vuotanut opiskelijalista avattu vain 18 kertaa (08.09. 13:34)
- Isä esti sitomalla kuusivuotiaan pääsyn äidin viereen (08.09. 12:58)
- Puukotti kaupan myyjää - ei ryöstötarkoitusta (08.09. 12:46)
- Huippusuositun huumedokumentin pääosan esittäjä kuoli (08.09. 12:20)
- Piittaamaton kaahaaja jäi kiinni, yli 10. kerta tänä vuonna (08.09. 12:12)
100 tuoreinta- Australialaisnaisen erikoinen perhe: Kotona kolme krokotiilia - katso video!(09.09. 10:21)
- Sarah Palin otti kantaa koraaninpolttajan suunnitelmiin(09.09. 10:03)
- Uimassa jättikrotiilin kanssa - katso kuvat(09.09. 10:00)
- Ronald Reaganista tehdään elokuvaa(09.09. 09:58)
- Yliopisto tarjoaa opiskelijoille zombie-kurssia(09.09. 09:55)
- Voihki väärää nimeä sängyssä - surmattiin(09.09. 09:41)
- Pakistanin rajoilla räjähti taas(09.09. 09:17)
- Täysi bussi jokeen Intiassa, uhreja ainakin 50(09.09. 08:47)
- Poliisi tappoi itse bussikaappauksen panttivankeja?(09.09. 08:12)
- Obama varoitti demokraatteja vaalitappiosta(09.09. 07:17)
- USA lisää ohjusiskujaan Luoteis-Pakistaniin(09.09. 07:11)
- Bangkokin alueelta löytyi kolme pommia(09.09. 06:55)
- Chilen kaivosloukku: poraaminen sujuu odotettua nopeammin(09.09. 06:36)
- Fidel Castro: Kuuban malli ei enää toimi(09.09. 06:14)
- Britannian nuorin naiskaksoismurhaaja tuomittiin elinkautiseen(09.09. 06:01)
URHEILU
- Joukkueiden järkyttävä joukkotappelu hämmentää - katso video!(09.09. 10:18)
- Suomalainen olympiavoittaja on kuollut(09.09. 09:36)
- MTV3: Räikkönen pahoissa vaikeuksissa!(09.09. 09:22)
- Maailman seksikkäin futisfani poseeraa Playboyssa - katso kuvat(09.09. 08:53)
- Houllierin siirtyminen Aston Villaan varmistui(08.09. 23:44)
- Kurri päihitti Kovaltshukin NHL:n numerolistauksessa, Selänne taipui Ovetshkinille(08.09. 22:32)
- Mika Kallio kuolonkolarista: Kyllähän se pysäyttää aina - katso video haastattelusta(08.09. 21:50)
- Niemi ei aio mennä enää tähän Datsjukin temppuun - katso video(08.09. 20:55)
- Loebilla mahdollisuus varmistaa seitsemäs mestaruus jo Japanissa(08.09. 20:08)
- Ferrari vältti lisärangaistuken(08.09. 19:28)
- Suomen painivalmentaja: En halua olla este, jos joku haluaa olla maailman paras(08.09. 18:24)
- Rallin MM-sarjaan erikoinen pisteuudistus(08.09. 18:04)
- Homopelaajan hyllytys kuohuttaa tunteita Ranskassa(08.09. 17:48)
- Parviainen aikoo koulia Ruuskasesta 90 metrin miehen(08.09. 17:23)
- Formula ykkösiin jälleen uusi kilpailu(08.09. 16:42)
VIIHDE
- Keikka myöhästyi kolme tuntia - laulaja manikyyrissä(09.09. 09:45)
- Rokkari hyökkäsi naisen kimppuun hississä(09.09. 09:12)
- Big Brother 2010: Elisabet hermostui Habibin naisjuttuihin(09.09. 09:00)
- Seksuaalisesta häirinnästä Britneyta syyttävä nosti kanteen(08.09. 20:23)
- James Bondin ihmeauto myyntiin(08.09. 18:27)
- BB2010: Haluaisiko Marika silikonit?(08.09. 18:05)
- Kristen Stewart ei saanut kopeloida Dakota Fanningia(08.09. 17:18)
- Jethro Rostedt: Rikastuminen oli vitsi(08.09. 15:43)
- Prostituoidun vanhemmat pyytävät Coleen Rooneylta anteeksi(08.09. 15:14)
- Ex-tyttöystävä vaatii rahaa Mel Gibsonin mustamaalaukseen(08.09. 14:32)
- Pakistanin tulva-alueilla vieraileva Angelina Jolie järkyttyi(08.09. 13:56)
- Heidi Montag: Naiset, hierokaa silikonejanne!(08.09. 13:16)
- Poliisi myöntää: Paris Hilton sai erikoiskohtelua putkassa(08.09. 12:35)
- BB-Paul ja Hannu kiduttivat yöllä hyönteistä(08.09. 12:30)
- BB-asukkaat huolissaan terveydestään(08.09. 12:20)
HS.fi UUTISET - KOTIMAA- Kolme loukkaantui usean auton kolarissa Paraisilla (09.09. 09:39)
- Tytöt eivät edelleenkään huoli tietotekniikkaa ammatikseen (09.09. 09:00)
- TS ja Kaleva: EU-komissaari moittii Suomen avioliittolakia (09.09. 05:56)
- Suomessa asuu selvästi EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia (09.09. 05:49)
- Kolme loukkaantui kolarissa Siikajoella (09.09. 00:01)
- Suomalaiset haluavat yhä lehtensä paperilla (09.09. 00:00)
- Sunniva Strömnesin pikapotkujen korvauksista ei valiteta (08.09. 22:59)
- Yksi kuoli kolarissa Pedersöressä (08.09. 22:02)
- MTV3: Veripalvelun konsulttitöissä jopa miljoonien epäselvyydet (08.09. 21:29)
- 15-vuotias tyttö kuoli mopon ja pakettiauton kolarissa (08.09. 21:17)
- Mies hukkui Kannonkoskella (08.09. 20:42)
- Buddhalaistemppeliä tuhottiin Turussa (08.09. 18:42)
- Isälle vankeutta lasten lähettämisestä Libyaan (08.09. 17:42)
- USA:n erikoisjoukot nimittivät Lauri Törnin kunniajäseneksi (08.09. 15:42)
- MTV3: Brax ostaisi sakkorahoilla lisää valvontakameroita (08.09. 15:29)
TALOUSUUTISET- Finnair sopi Finncommin kanssa (09.09. 09:43)
- Googlen uudet aakkoset ¿ L on yhtä kuin Lidl (09.09. 09:29)
- Erkki Liikanen odottaa uutta Kreikkaa (09.09. 09:10)
- USA:ssa vakavia merkkejä talouskasvun hidastumisesta (09.09. 08:44)
- SS: Energiansäästölamput uhkaavat nostaa sähkön hintaa (09.09. 07:57)
- TS: Vaarallista tavaraa vedetään pois kaupasta aiempaa enemmän (09.09. 07:51)
- HS: Eläkeyhtiöille suunniteltu haastajaa (09.09. 07:32)
- Lehtien lukijamäärät pitävät pintansa (09.09. 07:15)
- Saako asunnon myyjä pyytämänsä vai vähemmän? (09.09. 07:03)
- Heitä haetaan Suomeen töihin (09.09. 06:01)
- HQ Bankin kaupassa omituisia käänteitä (08.09. 20:49)
- Venäjän autokauppa käy kovilla kierroksilla (08.09. 20:07)
- Vapaavuori: Suhtautukaa taloihin kuten autoihin (08.09. 19:35)
- Kanadan keskuspankki nosti taas ohjauskorkoa (08.09. 18:38)
- Anglo Irish Bank jaetaan kahteen osaan (08.09. 18:27)
HYVÄ OLO
- Onko jääkaapissasi epäterveellisiä ruokia? - katso lista!
- Tutkimus: Juo vettä, jos haluat laihtua!
- Tässä ovat parhaat terveysherkut - katso lista!
- Lihava vai laiha? Kumpi kestää sängyssä paremmin
- Näin saat kaiken hyvän irti terveellisestä ruoasta!
- Näin tunnistat viisaudenhampaiden oireilun
- Kaikki keinot käyttöön vilustumista vastaan - 5 oudointa!
- Näin tulkitset elintarvikkeiden E-koodeja
- Ekoystävällistä seksiä - 8 vinkkiä!
- Näin parannat sydämesi terveyttä!
- Missä iässä alkaa onni? Brittitutkimus paljastaa
- Stressi voi tuhota hampaasi!
- Syö kasvikset kuorineen - saat kasvisten tehoaineet talteen!
- Näin pääset napostelusta eroon!
- Kolme vinkkiä terveelliseen työpaikkaruokailuun!
MUOTI & KAUNEUS
- Lempeä laventeli kukkii punaisella matolla(08.09. 09:33)
- Seksikäs huippumalli keimailee uusissa Victoria's Secret -alusvaatteissa - katso kuvat!(07.09. 18:27)
- Anna Abreusta muoti-suunnittelija!(07.09. 10:02)
- VAU, mikä asu Heather Locklear!(06.09. 12:19)
- Pukuloistoa Venetsian filmijuhlilla(04.09. 09:07)
MATKAILU
- Suomalaisbrändit esillä Lontoossa(08.09. 16:17)
- Katso, minne suomalaiset haluavat matkustaa(08.09. 12:41)
- Pullopostia Stingin maatilalta!(08.09. 06:16)
- Koe kävelykatujen Kaunas!(07.09. 14:15)
- Maista käärme!(07.09. 14:14)
ASUMINEN
- Suomen halutuimmat talot!(09.09. 06:07)
- Pääkaupunkiseudulla työn alla 9000 asuntoa(06.09. 13:30)
- Ero tuli - kummalle asunto?(06.09. 06:45)
- IS:n vinkit Habitare-messuille(03.09. 06:12)
- Hoitovastikkeiden tasaus kielletään asumisoikeustaloissa(02.09. 13:33)
AUTOT
- Tämä ruokapöytä kulkee yli 200 km/t!(08.09. 06:20)
- Brerasta jäi kaunis kesämuisto(03.09. 06:22)
- Volvon suosikkimalli V50 sai uuden dieselin(03.09. 06:19)
- Uudet parkkimittarit muuttavat taksaa itsestään!(31.08. 18:45)
- Porschen kokoonpano loppuu Suomessa jo ensi keväänä(27.08. 19:18)
RUOKALA
- Parsakaali-kikhernepasta (9.9.2010)
- Ruusukaali-jauhelihapata (9.9.2010)
- Kyssäkaali-mantelilaatikko (9.9.2010)
- Mustikkapiirakka (7.9.2010)
- Säilötyt kurkut ja kesäkurpitsat (6.9.2010)
MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200
Tuoreimmat uutiset
- Australialaisnaisen erikoinen perhe: Kotona kolme krokotiilia - katso video! (10:21)
- Joukkueiden järkyttävä joukkotappelu hämmentää - katso video! (10:18)
- Sarah Palin otti kantaa koraaninpolttajan suunnitelmiin (10:03)
- Uimassa jättikrotiilin kanssa - katso kuvat (10:00)
- Ronald Reaganista tehdään elokuvaa (09:58)
- Yliopisto tarjoaa opiskelijoille zombie-kurssia (09:55)
- Finnair ja Finncomm jatkavat yhteistyötä (09:53)
- Keikka myöhästyi kolme tuntia - laulaja manikyyrissä (09:45)
- Voihki väärää nimeä sängyssä - surmattiin (09:41)
- Suomalainen olympiavoittaja on kuollut (09:36)
- Lisää
Katso videot!
Lady Gaga pekonibikineissä
Amerikkalaispastori: Koraanien polttamista ei peruta!
Vau, mitä salibandytaiturointia!
Varapresidentti Joe Biden jakoi hot dogeja
Jättisöpö amurinleopardipentu hurmasi Saksassa
John Lennonin murhaajaa ei vapauteta
Mika Kalliolla vaikea kausi MotoGP:ssa
Lily Allen esitteli vauvamahaansa
Havainneanimaatio: Tältä näyttää uudelleenrakennettu WTCFacebook activity

Sääuutiset

Asenna IS-uutisvahti
Kokeile uutisvahteja!PELIKONE - yleisnosto
Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus




















