Brittitutkimuksen mukaan sekä kaikkein tyhmimpien että fiksuimpien ihmisten joukossa on kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia. 
Kuva: IS/Heini Sivonen
Brittitutkimuksen mukaan sekä kaikkein tyhmimpien että fiksuimpien ihmisten joukossa on kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia.

Kuva: IS/Heini Sivonen

Brittitutkimuksen tulos: Miehet naisia tyhmempiä

25.09.2007 06:40

 Epätietoisuus miesten ja naisten älykkyyseroissa on vihdoin ratkennut. Brittitutkimuksen mukaan sekä kaikkein tyhmimpien että fiksuimpien ihmisten joukossa on kaksi kertaa enemmän miehiä kuin naisia.

Testiin valittujen sisarusten älykkyyksiä vertaillessa huomattiin kahden prosentin epäsuhde miesten älykkyyksissä testin ylä- ja alapäässä.

2500 ihmisen kykyjä testattiin tieteessä, matematiikassa, mekaanisissa kyvyissä ja äidinkielessä.

Tutkimuksen tekemisessä mukana olut Edinburgin yliopiston professori Timothy Bates sanoo yhteiskunnan odotusten olevan sellaisia, että miesten on oletettu olevan menestyjiä kun taas naisten on odotettu perustavan elämänsä kodin ympärille.

Runoilija Arno Kotro ei ole testin tuloksista hämmästynyt.

- Eikö tuo ole todettu ennenkin tutkimuksissa, että miehet ja naiset ovat älykkyysprofiililtaan keskimäärin yhtä älykkäitä, mutta huippuälykkäät ja vähiten älykkäät löytyvät miehistä, Kotro muistelee.

Rosa Meriläinen miettii, että fiksuudellakin voidaan tarkoittaa monia asioita.

- Mitä fiksuus tai tyhmyys oikeastaan on? Mielestäni kyvyillä ja taidoilla ei ole mitään tekemistä fiksuuden kanssa, Meriläinen lataa.

Hänen mielestään ihmisen älykkyyttä ei voi vertailla sukupuolen mukaan, vaan erot syntyvät yksilöiden välillä.

- Sitä paitsi melkein kaikilla ihmisillä on mahdollisuus elää fiksusti, eivätkä aivot ole sille esteenä. Kouluja ja varsinkin elämänkouluja käymällä voi vaikuttaa paljon, Meriläinen sanoo.

Satu Salminen





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]