Jono Helsingin Arkadiankadun Alkoon oli perjantaina päivällä jopa 200 metrin mittainen.Kuva: Erkki Laine
Jono Helsingin Arkadiankadun Alkoon oli perjantaina päivällä jopa 200 metrin mittainen.
Kuva: Erkki Laine

Helsingin Alkossa 200 metrin jono

14.11.2007 23:33, päivitetty 16.11. 14:39

 Alkon työnseisaus alkoi torstaina. Suurin osa myymälöistä pysyy kiinni ainakin viikonloppuun saakka.

Nyt Alkoa uhkaa uusi lakko 1. joulukuuta alkaen. Pankkitoimihenkilöiden tukilakko uhkaa katkaista Alkon rahaliikenteen ensi keskiviikosta alkaen.

Käynnissä oleva lakko on aiheuttanut monin paikoin pitkiä jonoja. Hensingin keskustassa jono oli noin 200 metriä pitkä, ja jonotusaika sen mukainen. On hyvin todennäköistä, että neljän aikaan myymälöissä saattaa vallita todellinen kaaos.

Jonon hännille siirtyneiden ihmisten ilmeet ovat olleet hämmentyneitä. Perjantaipullon saamisen edeksi ihmiset ovat kuitenkin olleet valmiita seisomaan ulkona kymmeniä minuutteja.

Ei edellytyksiä sovintoon

Sovittelijalla ei ollut edellytyksiä jättää lakon estämiseksi sovintoehdotusta. Osapuolten näkemyserot palkankorotuksista ja työaikakysymyksistä olivat edelleen liian suuria.

Lakko jatkuu ainakin lauantaihin asti sulkien suurimman osan Alkon myymälöistä. Mahdollisista uusista neuvotteluista ei ole sovittu.

Alkon lakon uskotaan näkyvän viikonloppuna ravintoloissa, jotka jo valmiiksi olisivat täyttyneet pikkujoulujuhlijoista.

Ravintolat ovat nyt myös ainoita paikkoja nauttia tänään markkinoille tulevia Beaujolais Noveu -viinejä.

Helsingin poliisin päivystävä komisario Mika Helminen on huolissaan lakon vaikutuksista ravintolatoimintaan.

- Ilman muuta paine kohdistuu ravintoloihin järjestyshäiriöiden muodossa ja poliisin täytyy varautua tähän, Helminen sanoi IS:lle

Pieni määrä myymälöistä pystytään pitämään auki esimiesvoimin.

Työntekijäpuoli kokoontuu ensi viikolla pohtimaan, laajentaako se työtaistelutoimia. Pääneuvottelija Kimmo Lantan mukaan työtaistelun laajentaminen on todennäköistä.

IS-STT

Haittaako Alkon lakko elämääsi?






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]