Heinäluoma luopuu puheenjohtajuudesta

10.02.2008 15:08, päivitetty 10.02. 16:04

 Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei lähde mukaan Sdp:n puheenjohtajakilpaan.

Heinäluoma kertoo tulleensa päätökseen sdp:n vaalitappion takia.

- Olemme kärsineet vaalitappion ja siihen liittyen puolueella on uudistustarvetta, Heinäluoma totesi Turussa linjapuheessaan yllättäen.

- Olen päättänyt, että en asetu ehdolle puheenjohtajana. Toivon, että vaihdos antaa uutta energiaa, uutta luottamusta.

Heinäluoma kertoo toivoansa, että vaikeuksien keskellä ystävät säilyvät.

- Toivon, että saan pidettyä teidät ystävinä. Tehtävät ja ihmiset vaihtuvat, mutta liike ja aate elää, Heinäluoma julisti Turun messukeskuksessa ja sai sdp:n kannattajilta vaisut aplodit.

- Tulin päätökseen yksinomaan ajatellen liikkeenne tulevaisuutta, sen menestystä ja yhtenäisyyden saavuttamista.

Ennen kuin Heinäluoma ilmoitti ratkaisustaan, hän ehti jo kertoa, että paloa ja halua olisi puheenjohtajan tehtävään. Heinäluoma sanoi myös viihtyneensä puheenjohtajana. Vasta puheen lopussa hän kertoi yllätyksen.

Sanna Ukkola





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]