
Kuva: IS / Timo Hämäläinen
Taiteilija: Ilkka Kanerva kävi käsiksi
| 13.03.2008 06:47, päivitetty 13.03. 11:00 | ![]() |
Ilkka Kanerva (kok) pommitti kiusallisilla tekstiviesteillä ja puheluilla itseään kymmenen vuotta nuorempaa kuvataitelijaa Maija Tuurnaa vuoden ajan vuosina 1998-1999. Nykyinen ulkoministeri oli tuolloin kansanedustaja.
Tuurnan tapaus tuli julkisuuteen tiistaina Ajankohtaisessa Kakkosessa. Ohjelmassa Tuurna esiintyi nimettömänä. Aikaisemmin hän on kertonut Kanervasta vain perhepiirissään. Eilen hänen nimensä tuli kuitenkin julkisuuteen vasten hänen tahtoaan.
Nimen julkitulon jälkeen Tuurna vahvisti eilen alkuillasta IS:lle, että Kanerva lupasi käyttää kontaktejaan hyödyksi, jotta Eduskuntatalon seinille ostettaisiin hänen taideteoksiaan.
Tuurnan kertomuksen on IS:lle vahvistanut Tuurnan lisäksi kaksi riippumatonta lähdettä.Tuurnan mukaan Kanerva lupaili myös tulla puhumaan hänen taidenäyttelynsä avajaisiin ja auttaa häntä muutenkin urallaan.
Kehui kauneutta
Kanerva kehui Tuurnan kauneutta ja sanoi haluavansa viedä hänet Turun Taiteiden yöhön. Hän pyysi Urjalassa osan vuotta asunutta Tuurnaa myös mukaan automatkoille.
- Hän halusi saada minusta matkaseuraa, kun hän on käymässä Urjalassa. Hän sanoi, että pitkiä, poliittisia automatkoja on tylsä ajaa yksin.
Kanerva tuli tapaamaan Tuurnaa Tampereelle, jossa taiteilija oli pystyttämässä näyttelyä. Kanerva sanoi tulevansa mielellään puhumaan avajaisiin.
- En ollut kutsunut häntä, mutta hän sanoi tulevansa silti.
Pyysi lasilliselle
Kokoomusedustaja saapui näyttelytilaan avajaisia edeltävänä iltana ja pyysi Tuurnaa kanssaan ravintolaan. Taiteilija kuitenkin kieltäytyi kutsusta ja pyysi Kanervaa sen sijaan näyttelypaikan terassille lasilliselle.
Tapaamisen jälkeen Kanerva halusi tarjota Tuurnalle taksikyydin naisen näyttelytilaa lähellä sijaitsevaan asuntoon, mutta Tuurna kieltäytyi.
- Hän jätti taksinsa odottamaan ja halusi saattaa minut kotiovelle. Hän pyysi päästä sisään, sillä hän halusi nähdä, miten taiteilija asuu. Aavistin jo, mikä hänellä on taka-ajatuksena ja mietin, kuinka päästä hänestä eroon.
Tuurna laski Kanervan kuitenkin hetkeksi sisälle.
- Lähtiessään tapaamisen jälkeen asunnoltani hän kävi kimppuuni ja yritti väkisin suudella. Työnsin hänet pois ja käskin häntä poistumaan, Tuurna kertoo IS:lle.
Kanerva ei muista
IS yritti eilen tavoittaa useaan kertaan ulkoministeri Ilkka Kanervaa kommentoimaan kuvataiteilija Maija Tuurnan kertomuksia.
Päivällä IS soitteli Kanervalle ja Kanervan puheposti oli täynnä.
Iltapäivällä eduskunnassa Kanerva vetosi kiireisiinsä, eikä Kanervalla ollut aikaa kommentoida.
Illalla Kanerva oli puhetilaisuudessa.
IS sai yhteyden Kanervan avustajaan, ja IS kertoi avustajalle taiteilijan kertomuksen pääkohdat.
Kanervan avustaja välitti IS:lle seuraavan viestin.
"Kanerva ei hyvällä tahdollakaan muista kyseessä olevaa taiteilijaa eikä hänen tarinaansa halua lähteä julkisuudessa ruotimaan."

Kanerva vetoaa sinisilmäisyyteen ja huumoriin
IS:n lukijat: Uskottavuus meni
Kanerva ei katunut ääneen
Voiko Ilkka Kanerva jatkaa ulkoministerinä?
Pitäisikö Ilkka Kanervan osoittaa julkisesti katumusta?
Kanerva myöntää tekstiviestit povipommille
Kokoomus armahti Kanervan
Katainen: Kokoomus ei osapuoli Kanerva-kohussa
Näin Aftonbladet kirjoitti Ilkka Kanervan tekstarikohusta
Lehti: Osa Kanervan kohuviesteistä julkiKaikkonen: En tiennyt tarkkaa kokouspalkkiosummaa09.02.2010 18:45
Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen kertoo, että hänelle selvisi vasta vähän aikaa sitten, minkä suuruisia kokouspalkkioita hän oli Nuorisosäätiöstä saanut.Lue
Lauri Tähkä tallentui Google Street View -näkymään - katso kuva!09.02.2010 18:29
Suosikkilaulaja Lauri Tähkä tallentui tänään avattuun Googlen Suomen katunäkymäpalveluun.Lue
Tuntematon muuntajavika sulki tavaratalon Helsingissä09.02.2010 18:23
Sähkövian vuoksi aamulla ovensa kiinni pitänyt Helsingin Sokos-tavaratalo avattiin puoli viiden jälkeen iltapäivällä.Lue
Pankkiryöstäjä pakeni autolla: Näitkö tällaista Nissania?09.02.2010 18:19
Jyväskylän Vaajakosken pankkiryöstäjä pakeni keltaisella Nissan-merkkisellä autolla.Lue
Arto Merisalo paheksuu Nova-uutisointia09.02.2010 18:11
Molemmissa Nova-jutuissa epäiltynä kuultu Arto Merisalo paheksuu Ylen tapaa uutisoida Nova Kiinteistökehityksen tutkinnan valmistumista.Lue
Onko jalkajousiryöstäjä sittenkin mies?09.02.2010 11:22, päivitetty 09.02. 17:53
Jalkajousella aseistautunut henkilö ryösti Vaajakoskella Osuuspankin konttorin tiistaina aamupäivällä. Poliisin mukaan tekijä pakeni Nissan-merkkisellä henkilöautolla.Lue
Poliisi: Äänestä päätellen jalkajousiryöstäjä on mies09.02.2010 17:25
Poliisin mukaan Vaajakoskella pankin ryöstänyt onkin todennäköisesti mies.Lue
Kuorma-auto töytäisi koulutyttöä Imatralla09.02.2010 17:17
10-vuotias koululaistyttö jäi kuorma-auton töytäisemäksi tänään kello 12 jälkeen Imatran Rautionkylässä Kaukopään koulun kohdalla.Lue
Google Street View on paljastanut kohukuvia maailmalla09.02.2010 16:54
Suomi kuvattiin Google View -katunäkymäpalveluun kauneimpaan kesäaikaan.Lue
Kuorma-auton parirenkaat irtosivat ajossa - romuttivat vastaantulijan auton09.02.2010 16:36
Valkealassa valtatie 15:llä tapahtui kahden kuorma-auton välinen onnettomuus tiistaina aamulla kello 06.17.Lue
Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja kavalsi rahaa ja urkki sähköposteja09.02.2010 16:23, päivitetty 09.02. 16:34
Lääkärivälitysyrityksen toimitusjohtaja urakoi muutamassa vuodessa tuntuvan määrän rikoksia.Lue
Poliisilla epäily Korsossa palaneesta autosta löytyneen henkilöllisyydestä09.02.2010 16:03, päivitetty 09.02. 16:09
Vantaalla pakettiauton takakontista surmattuna ja poltettuna löytyneen miehen henkilöllisyys on yhä tuntematon. Poliisilla on kuitenkin epäily siitä, kuka uhri voisi olla.Lue
Punaisen ristin lajittelukeskus suljettiin uhkauksen takia Joensuussa09.02.2010 16:07
Joensuun Pilkossa sijaitseva Suomen Punaisen Ristin (SPR) lajittelukeskus suljettiin tiistaiaamuna uhkaavan viestin takia.Lue
Huumepoliiseille ei rangaistusta09.02.2010 14:11, päivitetty 09.02. 15:45
Helsingin käräjäoikeus on hylännyt huumepoliisin päällikön Jari Aarnion ja keskusrikospoliisiin rikosylikomisarion Tero Haapalan syytteet virkarikoksista.Lue
Jalkajousella pankin ryöstänyt yhä karkuteillä09.02.2010 15:29
Jyväskylän Vaajakosken pankkiryöstäjää ei ole vielä saatu kiinni.Lue
Kuntasektori hyväksyi palkkasopimuksensa09.02.2010 14:54
Kuntasektori on hyväksynyt uuden palkkasopimuksen. Suurimmat kunta-alan palkansaajia edustavat järjestöt kelpuuttivat perjantaina saavutetun neuvottelutuloksen.Lue
Vanhanen patistaa kuntia tehostamaan09.02.2010 14:52
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) patistelee kuntia tehostamaan palvelujen tuottamista. Vanhanen sanoi eduskunnassa, että kustannusten nousukierre kunnissa on katkaistava.Lue
Ilta-Sanomien jakeluauto varastettiin Eirassa09.02.2010 14:21
Helsingin Eiran piirissä asioinut pakettiauto anastettiin keskiviikkona aamupäivällä. Auto oli mm. iltapäivälehtien jakelukierroksella, kun kuljettaja huomasi kauhukseen auton kadonneen.Lue
Pertti Salovaara jättää eduskunnan09.02.2010 13:07, päivitetty 09.02. 13:50
Kansanedustaja Pertti Salovaara, 39, (kesk) ei asetu enää ehdolle eduskuntavaaleissa 2011.Lue
Poliisi tutkii: Kuka varasti Poliisin mainokset?09.02.2010 13:38
Kuka vainoaa Poliisia? Hampurilaisketju Snacky menetti viime viikonloppuna puolet siltabanderolleistaan, joissa se mainostaa Poliisi-hampurilaisiaan.Lue
- Apteekki myy pian lääkkeitä netissä (09.02. 13:16)
- Suomi on katkera Lipposelle (09.02. 12:28)
- Jyväskylän kaupungintalo kiinni peruskorjauksen takia (09.02. 12:22)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia (09.02. 12:21)
- Talvivaaran kaivoksesta myös uraania? (09.02. 12:18)
- Mika Myllylä ei halua tulla käräjille (09.02. 12:05)
- Putin ja Kaarle Kustaa huomenna Suomeen - katso aikataulu! (09.02. 12:02)
- Tuhannet tietokoneet saastuivat Firefoxin lisäosista (09.02. 11:54)
- Itämeri-huippukokous sekoittaa Helsingin liikennettä (09.02. 09:30)
- Tällainen on Vanhasen vuokrakoti (09.02. 07:54)
- Kolme neljästä suomalaiskodista rajoittaa lasten netinkäyttöä (09.02. 07:22)
- Mervi Nykänen postitti 15. erohakemuksen (09.02. 07:15)
- Satoja kuultu Sellon surmien tutkinnassa (09.02. 07:07)
- Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Toivakassa (09.02. 06:45)
- Pakkaskausiennätykset rikki useilla paikkakunnilla (09.02. 06:34)
- HS: Kaikkonen sai 42000 euron palkkiot Nuorisosäätiöstä (09.02. 06:20)
- Lumi romahdutti teollisuushallin katon Loviisassa (08.02. 23:38)
- Asemiehet iskivät ravintolaan Tampereella (08.02. 21:35)
- Yle: Nova Kiinteistökehityksen vaalituki keskustalle oli laitonta (08.02. 21:17)
- Poliisi etsii vaaleahousuista moottorikelkkailijaa (08.02. 21:12)
- Rekka ja henkilöauto törmäsivät rajusti Kiimingissä - yksi kuoli (08.02. 19:37)
- Palavan auton peräkontista löytyi ruumis - kaksi miestä kiinni (08.02. 19:03)
- Huumekuski pinkasi poliisia pakoon - konstaapeli juoksi kiinni (08.02. 18:31)
- Haitin järistyksestä selvinnyt suomalainen kertoi avustustyön haasteista (08.02. 18:18)
- Romahtanut puukatos tappoi työmiehen Vihdissä (08.02. 17:45)
- Metso selvisi taantumasta odotettua pienemmällä saneerauksella (08.02. 17:16)
- Poliisi pyytää apua: Kuka räjäytti postilaatikon palopommilla Kajaanissa? (08.02. 16:54)
- Espoon metrolle vihreää opastinta: nämä asemat rakennetaan (08.02. 16:51)
- Käräjäoikeus antaa tuomion huumepoliisin virkarikosjupakasta (08.02. 16:42)
- Naiset kolaroivat Viitasaarella - vain koiranpennut selvisivät vammoitta (08.02. 16:26)
- Mies uhkasi toista miestä aseella marketin pihalla Juuassa (08.02. 16:22)
100 tuoreinta- Toistakymmentä lasta kuoli orpokodin palossa(09.02. 19:04)
- Paha ryöstöase: täysi kahvikuppi(09.02. 16:51)
- Europarlamentti hyväksyi uuden EU-komission(09.02. 15:33)
- Haitilaismies: Selvisin neljä viikkoa hengissä raunioissa(09.02. 14:53)
- Mitä iäkkäämpi äiti, sitä suurempi lapsen autismiriski(09.02. 13:53)
- Lumivyöryt tappoivat lähes 30 Afganistanissa(09.02. 13:03)
- Tutkijat: Saturnuksen kuussa voi olla elämää(09.02. 11:18)
- Tymoshenko ei tunnusta tappiota - jännitys kiristyy Ukrainassa(09.02. 10:46)
- Armeijan tukikohta vaurioitui rajussa palossa Norjassa(09.02. 10:34)
- Mormonimiehellä on peräti 46 lasta - katso kuva!(09.02. 10:30)
- Filippiinien joukkomurhasta nippu uusia syytteitä(09.02. 09:52)
- Rouva Obama taisteluun lasten ylilihavuutta vastaan(09.02. 09:30)
- Iran aloitti 20-prosenttisen uraanin valmistuksen(09.02. 08:50)
- Maanjäristystuhoja tutkinut kiinalaisaktivisti vangittiin(09.02. 08:20)
- Kuusi kuoli vanhustentalon palossa Espanjassa(09.02. 08:13)
URHEILU
- EM-karsinnan otteluohjelma ratkeaa ensi viikolla(09.02. 19:17)
- Juhani Tamminen tapaa Sportin johdon torstaina(09.02. 19:10)
- Barcelona menetti puolustajansa sairastuvalle pitkäksi aikaa(09.02. 18:57)
- Kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu päättyi tasapeliin(09.02. 18:29)
- Nämä joukkueet pelaavat NHL-avauksessa Tukholmassa - Helsingin joukkueet varmistuvat huomenna?(09.02. 18:08)
- SM-liigassa jälleen kamppailu elämästä ja kuolemasta(09.02. 18:00)
- F1: Kaikki tallit mukana vasta kauden neljännessä kisassa?(09.02. 17:39)
- Ronaldinho ei mahdu Brasilian joukkueeseen(09.02. 17:25)
- Melko tuntematon suomalaisfutaaja Ruotsin pääsarjasta Superettaniin(09.02. 17:02)
- Tuomo Ruutu ei kadu tappeluaan: Tein kaiken oikein(09.02. 16:30)
- Suomen maajoukkuevalmentaja auto-onnettomuudessa(09.02. 16:26)
- Eremenko kehuu uutta vahvistustaan: Hoitaa asiat tyylillä(09.02. 15:49)
- Onko tässä kaikkien aikojen kaukolaukaus? Katso uskomaton video!(09.02. 15:20)
- Supermoto-Hermunen: Alan itkeä, jos en saa mitalia(09.02. 14:49)
- Red Bull -konsultti Kimin F1-paluusta: Vähintään kiinnostava ajatus(09.02. 13:56)
VIIHDE
- Suosikkijuontaja jakaa palasia hevosesta(09.02. 18:00)
- Miss Suomi -pomon kuolema hiljensi missipiirit(09.02. 16:55)
- Jens Lapidus: Nämä yhdistävät Ruotsin jetsettiä ja alamaailmaa(09.02. 16:37)
- The Baseballs ja Over The Rainbow Kotkan Meripäiville(09.02. 15:52)
- Angelina ja Brad haastavat erouutisesta kertoneen lehden oikeuteen(09.02. 15:23)
- Dingon Neumann eroaa! Ei kolmansia osapuolia(09.02. 13:47)
- Näin X Factorin Renne kommentoi skinhead-taustaa(09.02. 12:09)
- Guns n' Roses Ruotsiin - saapuminen Suomeen lähellä(09.02. 12:02)
- Peter Andre Jordanin häistä: Olin enemmän sokissa Jacksonin kuolemasta(09.02. 10:40)
- He ovat kesämusikaalin Pirkko Mannola ja Åke Lindman!(09.02. 10:15)
- Tässä on Nico Rosbergin kaunis kulta - katso kuva(09.02. 08:59)
- Suomen kuumin bikinimalli paljastaa: Näin sain tämän vartalon - katso video!(09.02. 07:13)
- Amerikkalaiskanava: Britney Spearsin lapset kiidätetty sairaalaan(08.02. 23:22)
- Burleskilegenda Satan's Angel: Helsingissä on maailman parasta burleskia - katso video!(08.02. 21:44)
- Matkaoppaiden Terhi itki sydänkohtaukseen kuollutta naista(08.02. 19:30)
HS.fi UUTISET - KOTIMAA- Ammattikorkeakoulun opiskelijaa epäillään tietomurrosta (09.02. 18:18)
- Kukkasrahasto valitsi Päivi Hamaruksen vuoden kasvattajaksi (09.02. 17:37)
- Lääkärivälitysfirman toimitusjohtaja urakoi rikoksia (09.02. 16:26)
- Oulun yliopiston irtisanomisia ihmetellään (09.02. 16:22)
- Ryöstäjä vei rahaa pankista jalkajousella uhaten (09.02. 15:36)
- Rintamamiestalo digitoitiin Kansallisarkistoon (09.02. 14:28)
- Tupakanpoltto lisää varsinkin nuorten selkäkipuja (09.02. 13:54)
- Suomen katunäkymiä julki Googlen Street View -palvelussa (09.02. 13:42)
- Venäjä aiempaa pienempi kauppakumppani (09.02. 13:37)
- Suomenlahden pintavesien fosfaattipitoisuus noussut (09.02. 13:29)
- SPR:n lajittelukeskus evakuoitu Joensuussa (09.02. 13:12)
- Pakkaskausi paukuttelee ennätyksiään (09.02. 12:18)
- Harva muistaa omat oikeutensa potilaana (09.02. 10:49)
- Moottorikelkkaturmissa kuolleista suurin osa humalassa (09.02. 10:17)
- Roosa nauha toi syöpäsäätiölle puoli miljoonaa euroa (09.02. 09:54)
TALOUSUUTISET- Vanhanen: Suomi elämässä yli varojensa (09.02. 18:46)
- Sairauden vuoksi SOK:sta eronnut ryhtyy hallitushaiksi (09.02. 18:22)
- Nokia suunnittelee seitsemän euron kännykkää? (09.02. 17:55)
- Saarikangas jyrähtää: Nyt tarvitaan tilaus (09.02. 17:19)
- Nobelisti puolustaa Kreikan ongelmia (09.02. 16:57)
- Coca-Cola petrasi (09.02. 16:32)
- Euroopan parlamentti hyväksyi uuden komission (09.02. 16:15)
- Suomalaislapsi aloittaa surffailun seitsemänvuotiaana (09.02. 15:58)
- Kolme tonnia jää monelta ASP-säästäjältä saamatta (09.02. 15:39)
- Sähkövika toi Sokokselle jättilaskun (09.02. 15:37)
- Fortum irtisanoo (09.02. 15:19)
- Sijoittajat rankaisevat Outotecia (09.02. 15:00)
- Suomenkin Prius-kuskeille korjaamokeikka (09.02. 14:50)
- Kauppaketju joutui pyöritykseen vessavalvonnasta (09.02. 14:39)
- Stockmannin alkuvuodessa nostetta (09.02. 14:20)
STADI- Hurja kolari Itäkeskuksessa - katso kuvat (09.02. 11:26)
- Konduktööri kehotti käyttämään deodoranttia (09.02. 11:25)
- Miesten kilpa-ajo päättyi nolosti (09.02. 10:16)
- Katot vuotavat nyt urakalla (09.02. 07:10)
- Nauru ärsytti - mies löi poikaa (09.02. 06:34)
- Ketut hyppelivät autojen katoilla Töölössä (08.02. 13:01)
- Nainen uhkasi kauppakeskuksen vartijaa teräaseella (08.02. 12:30)
- Isot kinokset tukkivat - jätekuljetukset tökkivät (08.02. 08:14)
- Nuorisojengin kanssa riidellyt pahoinpideltiin (08.02. 07:13)
- Sijaisopettaja solvasi lapsia (08.02. 07:09)
- Kerrostaloa evakuoitiin, kaksi sairaalaan (08.02. 06:40)
- Pakettiauto paloi Mannerheimintiellä - katso kuva (07.02. 21:08)
- Autot pyörähtivät penkkaan Itäväylällä (07.02. 19:58)
- Katupuukotuksen uhrilla vakavat vammat (07.02. 12:01)
- Malmilla paloi kaksi roskakatosta (07.02. 10:23)
HYVÄ OLO
- Näin parannat seksittömyyden!
- Tässä ovat superruoat, joilla saat terveen ihon
- Kahdessa viikossa parempaa seksiä - Toimi näin!
- Äidin tupakoinnilla yhteys kätkytkuolemiin
- Ero edessä - hoida se kuin mies
- Turvotuksesta eroon luonnollisesti
- Brittimiehen tuska: Miehuus vääntyi kaarelle
- Mikä on hyvä syy nuorten nukkumaanmenoajoille?
- Varovasti rinteessä - laskettelu vaatii varusteita
- Tutkimus: Anna lapsen puhua iltasadulla
- Historiallinen operaatio: Lastenklinikalla tehtiin Suomen ensimmäinen suolensiirto
- Asiantuntijat pohtivat: Pitäisikö eturauhasen syöpää seuloa vai ei?
- Jopa sijoittaminen on vanhempana vaikeampaa
- Tutkimus: Mikä naista lihottaa?
- Vältä nämä virheet turvaistuimen käytössä
HYVÄT NAISET
- Julkkiskaunottaret ovat mekoissaan kuin karamellit - katso kuvat!
- Nyt treenataan triathlonille!
- Näin saat kynnet kauniiksi entistä nopeammin!
- Talvi-iho kaipaa kosteutta
- Tähdet koreilevat kirjailluissa koltuissa
MATKAILU
- Äänestä kamalin lomamaa!(06.02. 09:26)
- Kanarian suosio yllättää(05.02. 12:18)
- Vielä ehdit kuokkimaan Victorian häihin!(05.02. 10:17)
- Rankkasateet toivat tulvia Kanariansaarille(02.02. 22:55)
- Kiistelly vartaloskannerit otettiin käyttöön(01.02. 17:12)
ASUMINEN
- Talouskriisi lisäsi vuokrarästejä(09.02. 06:07)
- Mikko Kuustosen lapsuus kaivoksen kupeessa(06.02. 10:20)
- Nyt alkoivat lakanoiden vaihtoviikot!(05.02. 06:56)
- Lumikolat myyty lähes loppuun(03.02. 13:09)
- Tämä palohälytin ei piipitä vaan...(03.02. 13:06)
AUTOT
- Tässä on uusi Porsche 911 - katso salakuvat tulevasta superautosta(09.02. 10:45)
- Uutta käyttöä nousukauden ikonille - kauko-ohjattava Hummer!(09.02. 10:45)
- Näin rutataan Dodge Viper - katso hurja video!(09.02. 10:14)
- Toyota kutsuu satoja tuhansia Priuksia korjauspajalle(09.02. 09:42)
- Iso Volvo ja pieni kone - toimiiko yhdistelmä?(09.02. 07:32)
RUOKALA
- Madekeitto (8.2.2010)
- Kukkaleipä (8.2.2010)
- Crème caramel (8.2.2010)
- Mausteiset karitsavartaat (1.2.2010)
- Seesamiperunat (1.2.2010)
MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200
Tuoreimmat uutiset
- EM-karsinnan otteluohjelma ratkeaa ensi viikolla (19:17)
- Juhani Tamminen tapaa Sportin johdon torstaina (19:10)
- Toistakymmentä lasta kuoli orpokodin palossa (19:04)
- Barcelona menetti puolustajansa sairastuvalle pitkäksi aikaa (18:57)
- Kaikkonen: En tiennyt tarkkaa kokouspalkkiosummaa (18:45)
- Kauden ensimmäinen pääkaupunkiseudun paikalliskamppailu päättyi tasapeliin (18:29)
- Lauri Tähkä tallentui Google Street View -näkymään - katso kuva! (18:29)
- Tuntematon muuntajavika sulki tavaratalon Helsingissä (18:23)
- Pankkiryöstäjä pakeni autolla: Näitkö tällaista Nissania? (18:19)
- Arto Merisalo paheksuu Nova-uutisointia (18:11)
- Lisää
Katso videot!
Bikinimalli Jasmin paljastaa: Näin sain tämän vartalon
Helsinki Burlesque Festival vei burleskin aikamatkalle
Ystävänpäivä-elokuva - söpö Jewel kehrää jäämään ainiaaksi
Volvo V70 - ekoilua tehon kustannuksella?
Angelina Jolie tapasi presidentin
Jennifer Lopez jälleen läpikuultavassa asussa
Michael Jacksonin lääkäri syytteeseen kuolemantuottamuksesta
X-tutka: X Factorista puuttuu X Factory!
Janina esittelee bikinimallin seksikkään vartalon - päivä 3MUISTA TV-LEHTI

Kuka on se oikea Hercule Poirot?
Kuka voittaa Kuorosodan? Sääuutiset

Sääuutiset
IS:n lukijoiden sääkuvat
Missä sataa? Katso sadetutkasta!
5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaanAsenna IS-uutisvahti
Kokeile uutisvahteja!Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus










